Vuoteen on mahtunut paljon, erityisesti matkustuksen saralla on ollut mukavan vilkasta, tuokohan ensi vuosi mukanaan puoliakaan tämän vuoden matkojen määrästä? :)

Heti vuoden alussa, tammikuussa, lähdin kinoksia pakoon reilun viikon työmatkalle Cancuniin, Meksikoon. Matka oli uskomattoman antoisa ja mieleen piirtyivät niin uudet tuttavuudet kuin pitkät valkoiset hiekkarannatkin, ja niin, se ehtymätön auringonpaiste! Muistan vielä elävästi miltä tuntui lämmin rantahiekka varpaiden välissä ja miltä kuulosti horisonttiin hukkuva musta meri kuun loisteessa.

Suomessa palaajaa tervehti loputon lumisade ja seuraavaa matkaa sai odotella aina maaliskuulle asti. Lumesta tarpeeksi saaneena kriteerinä oli päästä lämpöön, ja suuntasinkin lomailemaan Dubaihin, jossa tervehti ennätyksiä rikkovat pilvenpiirtäjät, aurinko ja hiekka. Muistoihin ovat jääneet tunnelmalliset lämpimät illat, mielettömät ostoskeskukset ja rajanaapurin Omanin rannat.

Pian rentouttavan loman jälkeen, kuun vaihtuessa, lähdin työmatkalle Amsterdamiin. Kaupungin kevättä ihastelin ottamalla hieman vapaata työrupeaman päätteeksi ja kävelin jalkani hajalle kanaalinvarsia kukoistukseen puhkeamaisillaan olevassa kaupungissa. Amsterdamista mieleen on jäänyt viehättävä kaupunkikuva ja ainutlaatuiset näkymät kanaaliristeilyltä käsin.
Kesäkuun alussa piipahdin työmatkalla Jenkeissä, jossa kotimatkalla jäin hetkeksi vapaalle Washingtoniin. Paahdetta uhmaten kolusin keskustan piipahtaen välillä hellettä pakoon museoihin ja kahviloihin. Washingtonista mieleen on piirtynyt kaupungin eri kasvot, kaunis eurooppalainen kaupunkikuva ja viihtyisät vehreät puistot.
Kun kesäloma koitti suuntasin nappaamaan valoannoksen kuumaan Kreikkaan, Kreetalle. Viikko vierähti täydellistä rantaa etsien ja merestä nauttien, välillä autolla vuorten yli kiipien ja välillä ihan vain ollen ja olosta nauttien. Ympäröivä meri houkutteli hellettä pakoon ja tarjosi iloa silmälle muuten karuhkojen maisemien keskellä.
Pari oleiluviikkoa Suomessa saivat kaipaamaan muita maisemia ja loma huipentui uskomattomaan viikkoon Skotlannissa. Kun aurinkoannos oli jo Kreikassa napattu, ei viileä ja paikoin sateinen sää paikan päällä haitannut. Skotlanti ihastutti, mieleen jäi uskomaton luonto, vaihtuvat maisemat, hämyiset järvet ja erityisen upea Ardanaiseig kartano. Skotlannista riittäisi kerrottavaa paljon, joten siihen(kin) palailen vielä matkakertomuksen merkeissä.

Loman jälkeen paluu töihin toi mukanaan matkat Hampuriinmessuille, sekä Düsseldorfiin ja Neussiin muiden työjuttujen pariin. Saksan matkoista mieleen jäi hyvät illalliset, ihanat kollegat ja kutsuvat kävelykadut kauppoineen ja kahviloineen.

Vuoden viimeisen loman ja matkan tein suuntaamalla lokakuussa Wieniin isän luokse pidennettyä viikonloppua viettämään. Kaupungin ollessa jo tuttu, piti matka sisällään ihan vain rentoa olemista, keskustan tunnelmasta nauttimista, ostoksia, kahviloita ja kirsikkana kakun päällä vierailun sirkus Roncalliin.

Mitäköhän uusi vuosi tuo tullessaan?

 

Katso myös nämä

2 comments

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.