Poikkesin eilen Makian Lasipalatsiin auenneessa lippulaivamyymälässä, joka oli varsin tervetullut liikeuutuus, Stockan ja Sokoksen Makian valikoima kun on niin suppea. Olin itse asiassa menossa kokeilemaan netistä bongaamaani raitapaitaa, joka harmikseni oli lopussa, mutta tyhjin käsin en suinkaan lähtenyt. Itse asiassa olisin löytänyt vaikka mitä, mutta onneni ehkä oli, että suurimmasta osasta, mihin iskin silmäni oli juuri oma kokoni lopussa. Makian mitoitus tuntui melko väljältä, joten ei kysettäkään, että päälleni olisi istunut kivasti mitään XS-kokoa isompaa, ja se taas tuntui olevan heikosti edustettuna vaikkakin valikoimiin lähtökohtaisesti kuuluva koko. Onneksi superystävällinen henkilökunta auttoi parhaansa mukaan ja tilattiinpa pari vaatetta varastolta koossani testiin, joten saa nähdä kolahtaako erään kivan farkkupuseron ja rennon collegepaidan kanssa.

Nyt kolahti takin kanssa. Olin itse asiassa Makian tummansinistä naistentakkia vilkuillut jo nettikaupassa, mutta siinä se ei vielä ollut vanginnut. Toisin oli kun kokeilin sitä liikkeessä, takki tuntui heti omalle, joten ei kysymystäkään, etten olisi sitä ostanut. Olen läpi kevään etsinyt rentoa välikausitakkia, joka tarvittaessa menee myös kesäkautena ja ennen kaikkea, sopii hameen pariksi siinä missä farkkujenkin. Tämä on juuri sitä! Ihana takki.

Kannattaa muuten poiketa Makian myymälässä, kaunis liike ja kivoja vaatteita!

Takki: Makia Raglan Jacket
Kuvat: Elsa / Oi mutsi mutsi

Katso myös nämä

6 comments

Vastaa

Hei!

Vanha postaus, mutta mitenköhän tää poikkeaa fishtail jacketista? Tai siis onhan mulla silmät päässä eli tää on vähän lyhyempi, mutta ootko sattumalta kokeillut molempia? Jäikö jotain erityistä mieleen? Välillä tämä raglan jacket näyttää kuvissa vähän erikoiselta verrattuna fishtailiin, kun taas esim. tässä hyvältä.

Entä miten pitkä mahdat olla? Mietin, että mahtaakohan tämä lyhyempi sopia ensisijaisesti lyhyemmille ja hoikemmille.

Vastaa

Heips! Valitettavasti en osa yhtään verrata fishtail jacketiin, se kun ei ole itselle tuttu malli :) Itse olen 173 cm pitkä, joten mittaa voi hieman peilata siihen. Päällä takki on myös tässä postauksessa: http://www.secretwardrobe.fi/makian-takki-metsassa/ :)

Vastaa

Joo, olinkin tutkaillut kaikkia mahdollisia kuvia, joissa sulla on tää takki päällä. :D

Onko tuossa vyötäröllö kiristysnauha vai vaan koristenauha? Jostain syystä Makian sivuilla ei mainita kiristysnauhaa, mutta kyllähän tuossa jokin nauha nyt kuitenkin on.

Vastaa

Tässä on ihan kiristysnauha, joka itse asiassa on tosi kiva kun mahdollistaa vähän muodon tuomisen takille niin halutessaan :)

Vastaa

Tuolla muuten onkin niin kylmä, että saattaa ylipäänsä jäädä takin ostaminen keväälle. Tollahan jäätyy jo! Ainakin olettaisin näin. :)

Vastaa

Haha, ihan totta kyllä! Mäkin ostin just välikausitakin ja mietin, että mitenköhän kauan sitä enää pääsee käyttämään kun joinain aamuina on jo niin kylmä, että tekisi mieli vain jäädä suosiolla kotiin… Onneksi tuo malli sallii kivasti kerrostamisen (eli menee paksumpikin villapaita alle) ja toisaalta myös on kivan ajaton :)

Leave a Reply to Pauliina Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.