Palasin hetki sitten kotiin kauniista maalaismaisemista ja samalla vaihtui ihana auringonpaiste vesisateeseen. Kotona kaivauduin lempipaikkaani, sänkyyni peiton alle ja avasin ikkunan päästäen raikkaan kesäillan ilman lipumaan sisään.

Vaikka tämä loma onkin ollut erilainen kuin yksikään aiemmista, on se silti tehnyt hyvää. Ex tempore tekemiset, ihan vain oleminen, täysi kiireettömyys. Olen ehtinyt käymään lenkeillä, lukemaan ja näkemään läheisiä. Huomisaamulle haaveilen aamiaishetkestä joko Kalliossa tai Vanhassa Kauppahallissa, kynnyskysymyksenä vain on, pääsenkö sängystä tarpeeksi ajoissa ylös. Unirytmi on kieltämättä päässyt vääristymään pahasti loman aikana. Toisaalta, nyt olisi hyvä hetkiä aloittaa pikkuhiljaa palautuminen arkivaihteeseen.

farkkuhame 11 farkkuhame 12

Helteet ovat saaneet myös innostumaan kesäpukeutumisesta. Harmillisen myöhään tosin, jotkut kun jo puolihuolimattomasti toteavat kesän olevan jo lähes ohi. En halua ajatella niin ihan vielä, monestihan elokuu on mitä kaunein kesäkuukausi. Niinpä on aikaa myös kesävaatteille, kuten kuvissa näkyvälle farkkuhameelle, jonka helman pätkäisin rouheasti lyhyemmäksi saksilla.

Kynämallista farkkuhametta ei tullut koskaan käytettyä, mutta nyt tässä uudessa mitassa on tullut vietettyä jo kolme päivää. Tosin ensimmäisen käyttöpäivän jälkeen totesin, että malli kaipaa vielä vähän tuunaamista, niinpä päädyin pyöristämään sivureunat, ja pidän siitä entistä enemmän. Mukavan rento ja helppo, eli juuri sellainen, millainen kesävaatteen kuuluukin olla.

kirja ja kahvi 3farkkuhame 6

Arvonnan voittaja

Kiitos kaikille DKNY:n aurinkolasiarvontaan osallistuneille! Voittaja on nyt arvottu ja arpaonni suosi nimimerkkiä ReetaJohanna. Käythän valitsemassa Sunglasses Shopin DKNY-valikoimasta mieleisesi ja lähetä tieto sekä osoitteesi minulle pikimmiten.

auringonkukkia

Katso myös nämä

2 comments

Vastaa

Olipas ihana yllätys :)

Valitsen yhä ne turkoosit, mitkä laitoin arvontaan eli DKNY 4096 Opaali Turkoosi 368387.

Laitan sinulle osoitetiedot s-postitse. Ja kiitos vielä kerran :)

Vastaa

Jee, kiitos paljon viestistä!! :)

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.