Jumpsuitit eivät yleensä ole juttuni, kuten harvemmin housutkaan. Housuissa tosin sentään on jonkinlainen istuvuusmahdollisuus, mutta haalareissa mittasuhteet harvoin menee yksiin. Kun koko on muuten oikea, jää mitta liian lyhyeksi selästä tai lahkeista. Kun taas yrittää tavoitella oikeaa pituutta, kärsii muu istuvuus. Ihan täydellinen ei ole tämäkään, mutta kun 2nd handina bongasin hauskan oranssin haalarin, päätin antaa mahdollisuuden. Sen istuvuus keskikropasta on yllättävän hyvä, eikä tällä kertaa haalari kirraa edes istuessa, mutta ei olisi pahitteeksi jos lahkeissa oli hieman lisää mittaa. Noh, se on silti lähempänä kuin moni muu jumpsuit.

Viime viikoilta kaikki kertyneet asukuvat tuntuvat olevan viikonlopuilta, sillä rempan keskellä kuljen yksissä ja samoissa pölyttyneissä lenkkareissa ja melko usein niiden parina on supermukava trikoomekko, joka saa ottaa iskuja miten paljon vaan. Pöly onkin viime aikoina istunut niin tiiviisti, että tuntuu, ettei perussaipuakaan irrota kaikkia pinttymiä ja hiuksissa tuntuu päivien päätteeksi kerros, kuin olisi käyttänyt överisti kuivashampoota. Noh, pölyisin ja likaisin vaihe on onneksi pian takana, kun alkaa jälleenrakentuminen, ehkä olo ja vaatteetkin freesautuvat!

Haalari: Miss Selfridge / Sandaalit: Moheda / Korikassi: & Other Stories

Katso myös nämä

2 comments

Vastaa

Tosi nätti jumpsuit kyllä, sopii oranssi sulle tosi hyvin <3

Vastaa

Oi, ihana kuulla, että toimii! ❤️

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.