Puoli vuotta sitten piti kirjoittaa kesätuoksuistani, mutta kesä meni ja taittui syksyyn. Kaappini täyttyi kolmella uudella tuoksulla ja hajuvesimaailma tummui samaa matkaa talven tulon kanssa. Niinpä nyt ei muistella kesän eloisia tuoksuja ja varistetaan viimeisetkin rantahiekan murut mielestä, ja pureudutaan tämän talven salonkikelpoisiin tuoksusuosikeihini. Muistatte ehkä etten ole hajuvesiriippuvainen, päinvastoin, taisin joskus valitella etten juuri muista suihkautella kevyttä tuoksupilveä iholleni ja ihanat hajuvedet jäävät pölyttymän kaappiin. Olen yrittänyt korjata tilannetta ja ryhdistäytynyt tuoksujen käytössä. Edelleen se on varovaista ja valikoivaa, mutta kun ne ovat esillä ja käden ulottuvilla, muistaa käytönkin huomattavasti paremmin. Niinpä kaivoin tämän syksyn tuoksusuosikit esille heti muuton jälkeen ja suihkautan toisinaan aamuisin pienen tuoksumaailman korvani taakse.

chanel allure 2boss jour 4

Tämän kauden tuoksuni ovat minulle kaikki uusia. Vuodesta toiseen mukana kulkeneet klassikot, kuten vaikkapa Lacoste ja Burberry Brit ovat hetken aikaa tauolla, ja nyt nautin uusista tuulahduksista. Loppukesän Tukholman reissulla vietimme miehen kanssa tovin nenä kiinni tuoksunäytelapuissa ja päädyimme kiikuttamaan kassalle klassisen Chanel  Allure -tuoksun, joka tuntui sopivan hyvin vasta-alkaneeseen työarkeen ja edelleen mielikuvissani tuoksu istuu kauluspaidan kylkeen ja kiitäviin arkipäiviin loistavasti. Tuoksu on jollain tapaa ryhdikäs, raikas ja naisellinen. Siinä tuoksuu kukat ja pieni häivähdys mausteisuutta. Pidän myös hajuveden vähäeleisestä ja ajattomasta pakkauksesta, ja hajunystyröitäni sekä silmääni miellyttää myös miehen kaapista löytyvä Allure pour Homme.

Seuraavaksi tuoksuvalikoimani täydentyi Trussardi Delicate Rose -tuoksulla. Kävin syyskuussa hajuvesitilaisuudessa, jonka tuoksutaivaasta sain valita yhden hajuveden mukaani. Tuoksuttelin ja nuuskuttelin, mutta loppujen lopuksi valinta oli selvä, hennon roosa Trussardi vangitsi jo ensinuuhkaisulla ja voisin helposti nimetä Delicate Rosen tämän hetken lempituoksukseni! Se on hedelmäisen kukkainen, aavistuksen romanttinen ja samalla elegantti. Siinä tuoksuu muun muassa lumpeenkukka, bambu, myski, jasmiini ja omena. Kaiken kaikkiaan hyvin kaunis ja hempeä tuoksu, erittäin helppo ja tilanteeseen kuin tilanteeseen käyvä! Sekä minä, että ystäväni ihastuttiin tähän molemmat, toisin kuin kolmanteen kauden tuoksusuosikkiini, jonka ystävä kiikutti minulle kun ei itse hajusta välittänyt. Minua taas tänä vuonna lanseerattu Boss Jour viehättää, sekä visuaalisesti että tietenkin tuoksullaan.

chanel alluretrussardi 3chanel allure 8

Jour on mielestäni kokonaisuudessaan elegantti ja naisellinen, kun taas Trussardissa on ripaus tiettyä tyttömäisyyttä. Ehkä sen tekee roosa väri tai sitten tuoksun herkkä henki? Bossissa vivahtaa sellaiset tuoksut kuin Greipin kukka, lime, valkoinen freesia, kielo, myski ja amber, ja se on kokonaisuudessaan mielestäni oikein toimistokelpoinen hajuvesi – jollaisia ylipäätään suosinkin. Voimakkaat hajut eivät ole mieleeni, vaan raikkaus ja hento kukkaisuus viehättää. Olen myös huomannut jo aikaa sitten, että myski on itselleni maaginen ainesosa, sillä yleensä viehätyn tuoksuihin, joiden tuoksulistauksesta löytyy myski. Ihka ensimmäinen tuoksuihastuksenikin kietoutui jo myskin ympärille, silloin (melkein 15 vuotta sitten, jaiks, olen vanha!) kyseessä oli The Body Shop White Musk – tuoksu, jota olisin voinut haistella loputtomasti! Sitä taitaa edelleenkin olla valikoimassa, ellen ihan väärässä ole?

Nyt on siis tavoitetta kerrakseen, käyttää kaikki edelleen syyskauden aktiivisen käytön jälkeen pullollaan olevat tuoksut loppuun järkevän ajan puitteissa! Onneksi mitä tahansa niistä voi huoletta suihkaista aamulla iholle, kunhan vain muistaa. ;)

Katso myös nämä

8 comments

Vastaa

Eikä! Voiko olla mahdollista, että jollakin on sama tuoksusuosikki teiniajoilta?! Muistan itsekin kun kävin nuorena tyttönä The Body Shopissa ja aina tuoksuttelin White Muskia. Se oli minusta silloin jotenkin niin ihana :)

beauty-highlights.blogspot.fi

Vastaa

Oih, sinäkin!! Hih, ihan samoja muistoja ja melkein vieläkin tunnen nenässäni kyseisen tuoksun kutkuttavan tunteen, oli se vaan silloin niin ihana – oi niitä aikoja ;)

Vastaa

White Musk -fani olin minäkin! Kaikki mahdolliset tuotteet, missä sitä oli, piti käydä testaamassa, ja mahdollisuuksien mukaan myös hankkia! Nyt on kyllä hieman hankalaa ajatella, että mikä siinä oikein oli niin ihanaa…. :-)

Nykyisistä tuoksuista: tuoksuttelin pari viikkoa sitten ensimmäistä kertaa Bossin Jouria, ja hyvältä vaikutti – saattaa ehkä päästä käyttöön sekin (jos vaikka joulupukki kuulisi toiveen…..).

Muistan lapsuudesta sen, etten voinut ymmärtää, kun äitini AINA muisti suihkauttaa hajuvettä kotoa lähtiessämme. Viime vuosina olen huomannut kasvaneeni äitini kaltaiseksi: joskus pitää vielä rappukäytävästä kääntyä takaisin suihkauttamaan päivän tuoksu vaatteisiin. :-) Hassua, miten voikin tuntua ”alastomalta” ilman tuoksusuihkausta…

Aurinkoista viikonloppua Sinulle toivotteleepi

– Tupuna –

Vastaa

Voi vitsit, sinä myös! Enpä tajunnutkaan, että se olisi muillakin ollut niin mieleen jäänyt tuoksu (ja tuotesarja)! :) Ihan sama juttu, silloin se oli ihaninta ikinä, mutta nyt se ei enää samoin säväytä ja tilalle on löytynyt uusia tuoksusuosikkeja. Mutta ihania vastaavat tuoksumuistot ovat, hajumuisti on pitkä, samoin kuin verkkokalvoille piirtyneet muodot tiettyjen aikakausien suosikkihajuvesien pulloista. :)

Oi, niin haluaisin oppia tuon hajuvedenkäyytötavan, siinä on jotain ihanan naisellista. ;) Mutta ei, en vain muista. Joudun tuomaan hajuvesipullon aamua varten ihan nenäneteen, jotta muistaisin suihkauttaa korvantaakse, mutta siltikään se ei ole varmaa. Mutta pikkuhiljaa koulin itseäni käyttöön, joten ehkä siitä joku päivä muotoutuu tapa :)

Kiitos ihanasta kommentistasi ja rentouttavaa viikonlopun jatkoa!

Vastaa

Kävin eilen jutustelemassa tutun tuoksukonsulentin kanssa lahjanhankintapuuhissa ja siinä puolen tunnin korvilla hän yhtäkkiä tokaisi tietävänsä myös minulle tuoksun. Sain nuuhkittavakseni tuota Trussardia ja se iski ihan täysillä. Niin kiva raikas tuoksu, että meinasin saman tien ostaa sen mukaan, mutta myyjä kannusti kuitenkin kokeilemaan ensin iholle. Osoittautui fiksuksi tempuksi, sillä ylläni tuoksu muuttui jotenkin liian makeaksi ja hukkasi kaiken sen raikkauden johon ihastuin. Delicate Rose jää siis kauppaan, mutta opin tästä, että oman nuuskuttelun sijaan voin vain marssia asiansa osaavan myyjän luokse ja pyytää ehdotusta. Jos näin villillä kortilla oltiin jo tosi likellä, niin ei se täydellinen tuoksukaan voi olla kaukana! :)

Vastaa

Noi on kyllä niin mielenkiintoisia juttuja, miten samat tuoksut elää ihan erilaisiksi eri ihoilla! Sen helposti unohtaa tuoksunäytteitä nuuhkiessaan, mutta totta tosiaan on syytä muistaa ennen ostopäätöksen tekoa. :)

Just jonkin aikaa sitten juttelin eräässä tilaisuudessa siitä, miten jotain tuoksua ihastelee toisen yllä, mutta sitten itsellä se ei miellytä lainkaan. Eri iho, eri tuoksu – hassua :) Itsellä tuo Delicate Rode ei tunnu hirveästi muuttuvan, vaan pysyy (ainakin omasta mielestä) lempeän raikkaana, eli juuri sellaisena, mistä tykkään ja kovasti tykkäänkin!

Vastaa

Minä käytin myös White Muskia! :) Ja yleensäkin Body Shopin tuotteita. Nyt maku on muuttunut, nykyisin miellyttää mahdollisimmat raikkaat ja ”puhtaat” tuoksut. Suosikkini on Cleanin tuoksut, niistä käytössäni Shower Fresh ja Cotton T-Shirt.

Vastaa

Oi ihana, sinäkin! Ihan sama juttu muuten, käytin joskus aikoinaan paljonkin Body Shopin tuotteita, mutta nyt en pysty muistamaan, milloin olen viimeksi ketjun liikkeessä vieraillut. Onpa hassua!

Itse viehätyn raikkaisiin tuoksuihin myös, mutta mielellään vähän kukkaisiin. Noissa Cleanin tuoksuissa on jotain hauskaa, mutta ovat silti aavistuksen liian ”puhtaita” minulle :)

Leave a Reply to Petra / Viilankantolupa Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.