Tämän syksyn ajan lähipostiin on kilahtanut kerran kuussa musta mysteerilaatikko, joka on kätkenyt sisäänsä vaihtuvan, mutta aina yhtä herkullisen yllätyksen. Kyseessä on monille jo varmasti tuttu Livbox, joka on sekä kosmetiikkafriikin että yllätyshullun unelma. Itse en ole kosmetiikkaharrastaja, mutta olen erittäin perso yllätyksille, joten siksi Livboxin idea on ihastuttanut ja ruusukekoristeisen välikannen avaaminen kutkuttaa joka kerta.

livbox 1

Yllätyslaatikkoon tutustuin ensimmäisen kerran alkusyksystä Livboxin järjestämässä tilaisuudessa, jolloin pääsin hypistelemään alkutaipaleen laatikkoprototyyppejä ja innostumaan tästä maailmalla jo tunnetusta ideasta. Vaikka kuukausittaiset kosmetiikkalaatikot on meillä vielä tuore juttu, on Livbox tuntunut löytäneen kohderyhmänsä hyvin, enkä yhtään ihmettele, sillä sisältö on tasaisen laadukas ja kiinnostava. Boksiin ei ole vielä kertaakaan tarvinnut pettyä, vaan siinä on sopivassa suhteessa tuoteuutuuksia ja klassikoita, meikkejä, ihonhoitotuotteita ja muita ylläreitä, kuten vaikkapa uusimmassa joulukuun rasiassa juhlakauteen sopivia kynsitarroja. Laatikot on usein teemoitettu, kuten viimeisin kivasti pikkujoulukautta ajatellen koottu. Koska sisällä olevat tuotteet on usein vähän normaalikokoista pienempiä, on Livbox myös erinomaisen tapa päästä testaamaan tuoteuutuuksia monipuolisesti.

livbox 14livbox 7livbox 13

Livboxin tiimi kuvasi tilaisuudessaan osuvasti arjen yllätysten merkitystä. Nykypäivänä posti harvemmin tuo yllätyksiä, tuotepaketit on itse tarkkaan valkattu ja nettikaupoissa on vinkunut oma muoviraha. Postikortteja ei enää juuri tule, muuta kuin joulun alla, paperikirjeistä puhumattakaan. Livbox on kevyt iloinen yllätys, joka saapuu joka kuukausi, mutta sisältö on aina mysteeri ihan viime hetkeen asti. Se tarjoaa pienen hykerryttävän odotuksen tunteen ja halun repiä paketin auki jo postissa. Niinpä se on myös erinomainen lahjaidea, sillä lahja ei ilahduta vain jouluna tai merkkipäivänä, vaan joka kuukausi siitä eteenpäin.

Vaikka ensiajatuksella kauneuspakkaus tuntuukin nappivalinnalta kosmetiikkaharrastajalle, ajattelen itse, että se on myös oikeastaan aika oiva kaltaiselleni, joka ei niin paljoa jaksa perehtyä vaihtoehtoihin ja luovia tuoteviidakossa niitä tarpeisiinsa parhaita tuotteita metsästäen. Yllätyslaatikko tuo vaihtoehtoja suoraan kotiovelle, joita on sitten rauhassa ja ajan kanssa kiva testailla. Ei siis tarvitse lähteä kosmetiikkaostoksille (mikä ei suinkaan minulle ole herkkua tai hemmottelua, pikemminkin päinvastoin) vaan myöhemmin voi laatikosta kivan tuotteen löydettyään tehdä täsmäiskun kivijalkakauppaan tai nettiputiikkiin.

livbox 5livbox 8

Joululahjatilaus itselle tai ystävälle kannattaa pistää matkaan juuri nyt, sillä Bella-blogien joulukalenteri paljasti tämän päivän luukussaan allekoodin, jonka avulla saa tämän viikon loppuun mennessä tehdyistä tilauksista tuntuvan joulualen. Tilaamalla Livboxin täältä ja näppäilemällä kampanjakoodin luukku12 saa kolmen kuukauden tilauksen hintaan 39,95€ kun sen normaalihinta on 47,70€.

 Toteutettu yhteistyössä Livboxin kanssa, ja tuotteet on saadut.

Katso myös nämä

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.