Nyt kun hiuksiin on tullut selvästi lisää pituutta olen siirtänyt hyvin palvelleet paplarit taka-alalle muutamia satunnaisia käyttökertoja lukuun ottamatta ja siirtynyt kiharrinraudan käyttöön. Sitäkin tosin käytän satunnaisesti, sillä en halua rasittaa latvaa suotta ja muutenkin pitävän ja tasalaatuisen kiharan teko on hirvittävän vaikeaa! Kiharahaasteet mielessä olikin hauska poiketa torstaina Remingtonin tilaisuudessa harjoittelemassa kiharoiden tekoa. Sen sijaan, että katselisi vierestä kuinka helponnäköisesti se ammattilaiselta hoituu (ja sitten kun kotona yrittää samaa, mainostettuihin kymmenen minuutin kiharoihin meneekin pari tuntia!), saikin lämpösuojahanskan käteensä, viinilasin viereensä ja kiharrinpakin käyttöönsä ja pääsi treenaamaan.

remington 2-2remington 4-2

Kokeilin ekaa kertaa elämässäni lämpöharjaa (Remingtonin Your Style -uutuustuote vaihdettavilla päillä) ja sen käyttö luonnistui pienen treenin jälkeen niin mainiosti, että se voisi oikeasti toimia arjessa viimeistellen kerroksittain leikattua latvaani ja taittaen sitä kivasti joko ulos- tai sisäänpäin. Nykyäänhän hiukseni ovat yleensä liki laittamattomat, mitä nyt pestyäni kuivaan ne kevyesti ja tietenkin harjaan läpi.

Siksi myös muotoilutuotteiden käyttöni on vähentynyt huomattavasti ja tupeerauskin jäänyt lähinnä valikoitujen tilaisuuksien herkuksi. Ei sillä, rakastan kyllä pöyheää ja näyttävää tukkaa, mutta en vain ole sitä tyyppiä, joka jaksaisi kuluttaa hirveästi aikaa ennen ulos lähtöä. Onkin mielettömän ihanaa, että hius on jo sen mittainen, ettei sille todella välttämättä tarvitse tehdä yhtään mitään, vaikka tokihan se on laitettuna kauniimpi. Isoksi onnekseni hiustrendeissä huolettomuus ja viimeistelemättömyys ovat edelleen vahvoilla!

remington 1-2remington styler

Mariela Sarkima näytti kädestä pitäen kuinka latva kaartuu kauniisti ja ehkä näiden neuvojen avulla saan jatkossa myös sen haastavan oikean tukkapuolen tehdyksi kunnolla! Shoe Loverin Ansku loihti kadehdittavan kauniisiin hiuksiinsa kiharoita ja toisella puolella vieressä istunut aina yhtä upea Business Woman freesiin polkkaansa rentoja laineita.

remington 9-3remington 7-3

 Lopuksi yhteiskuva ihanan Marielan kanssa!

remington 15-2-8Yhteiskuvasta kiitos Business Womanille ja minun sekä Mariealan kuvasta Anskulle!

 Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

2 comments

Vastaa

Siis miten tuo omien hiusten kihartaminen oikeesti voikin olla niin vaikeaa? Mulla itellä oin paksut ja liukkaat hiukset joten mulla kiharat ei pysy ellei pistä kunnon tököttiä hiuksiin ensin. Mutta olis aivan ihana kun osais nopsasti kihartaa latvat ku johonkin lähtee.
Mulla itellä paljon katkenneita hiuksia sillä pidän hiuksia ponnarilla joka päivä en yhtään tykkää ku ne tulee eteen ja toissäkään en voi olla hiukset auki. Mulla olis vielä pikkasen kasvatettavaa että pääsen tuohon sun mittaan, olisin jo siinä mutta viime syksynä otin ja pätkäsin vähän liikaa pois hiuksista ja leikkautin sellasen vinon otsatukankin, voi että mua harmitti se ja harmittaa vieläkin, vaikka onhan ne jo kasvanut paljon.
Mutta joo siis itse kysymykseen jota piti kysyä, käytitkö hiusten kasvatusprojektin aika esim. priorinia tai jotain muuta vastaavaa vai annoitko vain kasvaa?

Vastaa

Voi niinpä! Kaikista ärsyttävintä on se, että on vaivalla ja ajan kanssa saanut aikaan ihan kivat kiharat ja sitten menee tunti ja kaikki tuntuu lässähtäneen sekaiseksi mytyksi ja kaunis kihara on tipotiessään, pöh :/

Tuo ponnari on kyllä haastava ja katkoo tosi herkästi. Itse pidän öisin hiuksia kiinni ja yritän aina vaihdella lenkin kohtaa ja muutenkin laittaa sen löysästi, ettei hiukset kuluisi just yhdestä kohtaa. Toistaiseksi on onneksi auttanut, mutta tilanne olisi varmasti ihan eri, jos ponnaria pitäisi päivisinkin ja sen pitäisi olla tietysti napakasti paikoillaan!

Voih, niin tiedän tuon odotuksen tunteen joka hiusten kasvatukseen liittyy! Alku tuntuu ihan älyttömän hitaalta, mutta onkin sitten ihan mielettömän palkitsevaa kun hiukset lopulta ovat ottaneet selvän kasvupyrähdyksen :) Tässä kasvatusprojektin aikana olen syönyt pari kuuria Evoniaa, mutta toki on ihan hirveän vaikea sanoa mikä vaikutus sillä oikeasti on ollut. Noh, tuskinpa ainakaan haittaakaan :)

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.