Tuntuu tyhmältä toistaa samaa, mutta on ollut vähän kiirettä. Onneksi nyt on perjantai ja edessä rauhallinen viikonloppu.

Juuri nyt istun sohvalla, juon jääkaapin perältä löytynyttä edellisen työn mukana kotiin kulkeutunutta vegaanista energiajuomaa ja odottelen miestä kurpitsan kera saapuvaksi. Vahvana aikomuksena siis tehdä kurpitsataidetta, juoda lasi tai pari punaviiniä ja kaivaa kauhuleffa katsottavaksi jostain netin syövereistä. Tämä siis tietenkin, jos en nukahda ennen kuin kaikki ehtii alkaakaan. Sitä nimittäin on tapahtunut viime aikoina. Olen nukahtanut ajoissa ja herännyt keskellä yötä valvomaan. Nukkumisrytmi ja unipätkien pituudet ovat viime aikoina olleet sellaiset, että jopa huonounisuuteen tottuneena olen hieman huolissani. Mutta ehkä se tästä tasaantuu.

Tämä postaus oli oikeasti tarkoitus tehdä eilen, Maailman Vegaanipäivänä. Mutta noh, nukahdin kesken kaiken. Onneksi teema ei vaadi nimikkopäivää, joskin saanut kimmokkeensa sellaisesta. Halusin nimittäin vinkata teille kivasta alekoodista Maria Nilalle!

Maria Nila on ruotsalainen vegaaninen, ilmastokompensoitu sekä parabeeniton ja sulfaatiton hiustenhoitobrändi. Muistatte varmaan nähneenne blogissani Nilan tuotteita, ja tällä hetkellä kovassa käytössä ovat erityisesti Maria Nilan Soft -shampoo ja hoitoaine, sekä hoitava lämpösuojasuihke. Ihanat! Tuotteet todella jättävät luonnostaan karheat hiukseni kivan pehmeiksi ja jätettävä suihke tarjoaa perinteistä lämpösuojatuotetta enemmän hoivaa. Lisäksi tietenkin nämä uudistuneet pakkaukset on upeat!

25%:n alekoodi Maria Nilalle

Maria Nilalla on käynnissä eilisen Maailman Vegaanipäivän kunniaksi kamppis, jossa alla olevan koodin myötä tehdyistä ostoksista koko tuotto ohjataan voittoa tavoittelemattomalle ruotsalaiselle The Perfect World Foundationille, jonka tavoitteena on parantaa villieläinten oloja maailmanlaajuisesti sekä lisätä tietoisuutta aiheesta. Lisäksi koodilla saat 25% alennuksen ostoksistasi!

Eli koodilla: AMA25 saat sekä 25% alennuksen, että ostoksesi tuotto ohjautuu villieläinten suojelutyöhön. Nyt jos koskaan kannattaa täydentää hiustenhoitotuotevarastot Maria Nilan verkkokaupassa!

Koodi on voimassa 12.11.2018 asti.

Kuvan tuotteet olen saanut blogin kautta, mutta muuten en hyödy postauksesta tai alekoodin avulla tehdyistä ostoista. 

Katso myös nämä

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.