En ole luonnonkosmetiikassa merkkiuskollinen, vaan olen löytänyt useilta eri merkeiltä suosikkeja. Toki on sellaisia merkkejä, kuin vaikka ihana Patyka, joka jo pelkällä visualaisuudellaan tuntuu voittamattomalta, mutta todellisuus taitaa olla se, ettei (ainakaan omalla kohdalla) yksikään merkki pysty vakuuttamaan täysin jokaisen tuotekategorian kohdalla.
Linkkasin pari postausta sitten luonnonkosmetiikan verkkokauppaan Biodellyyn Treat Collectionin lakoista ja Mia Höydöstä kirjoitellessani ja huomasin, että Biodellyssä saa tämän viikonlopun ajan (14.1-17.1.2016) 20% alennusta kaikista yli 60 euron tilauksista koodilla ALE20. Sen innoittamana innostuin poimimaan valikoista omia ihan ehdottomia suosikkejani, ja niitähän löytyy!
Rakastan Lily Loloa, kyseiseltä merkiltä löytyy monta suosikkituotettani. Olen käyttänyt jo vuosia Lily Lolon poskipunia, joista sävy Ooh La la on kestosuosikkini. Samoin merkin aurinkopuuterit ovat huikean hyviä. Olen kokeillut kaikkia sävyjä yhdessä ja erikseen, enkä osaa sanoa suosikkiani. Kaikki sävyt ovat todella luonnollisia ja kauniita, sekä erittäin riittoisia! Myös Lily Lolon siveltimet ovat mainioita, puuteri- ja aurinkopuuterisiveltimet ovat olleet jo pitkään kovassa käytössä samoin kuin muutama luomivärisivellin.
Värikosmetiikasta tykästyin todella myös Absolution La Creme du Tent -meikkipohjaan, joka on kaunis, keveä ja luonnollinen meikkivoide, hyvin bb-voiteen kaltainen tuote. Väri sulautuu ihoo kauniisti ja antaa tuo lisähehkua. Tällä hetkellä ei löydy meikkivalikoimastani, mutta kiikkuu ostoslistalla. Lisää löytyy mm. täältä, vuoden 2014 parhaat tuotteet listauksestani.
Treat Collectionin lakkoja ehdinkin jo hehkuttaa ja niitä löytyy hyvä värikirjo Biodellyltä. Itseltä löytyy sävy French Vanilla (joka näkyy kynsissä täällä) sekä suojaava aluslakka ja kuivumista nopeuttava päällyslakka. Erinomaisia kaikki!
Hoitavissa tuotteissa ja värikosmetiikassa olen löytänyt paljon suosikkeja luonnonkosmetiikassa, mutta puhdistustuotteiden kanssa niitä täydellisiä tuotteita on osunut matkalle vähemmän. Neal’s Yard Remediesin puhdistusliinoille tosin täytyy antaa kaikki pisteet. Ne puhdistavat meikin todella hyvin ja lisäksi säilyvät kosteina pitkään. Lisäksi Madaran misellivesi on ihana!
Seerumeissa suosin luonnonkosmetiikkaa ja tällä hetkellä käytössä olevista Mia Höydön Lempeä uni on suosikkini. Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä suosikkiluonnonkosmetiikan listalla kiikkuu Rahuan hoitava shampoo ja kosteuttava hoitoaine. Rahuasta kirjoittelinkin täällä ja ihastukseni jatkuu edelleen, todella mainiot luonnnonskometiikan hiustuotteet, jotka toimivat myös kuivalle ja karhealle tukalle. Kannattaa tsekata myös tehohoito!
Postaus sisältää mainoslinkkejä. Kuvat lainattu, lähteet linkkien takana.
8 comments
Susanna
Hyvän kuuloisia tuotteita. Olen tykännyt luonnonkosmetiikasta ja myös Keski-Euroopasta on löytynyt hyvää ja edullista luonnonkosmetiikkaa. Hoitoaine kuulostaa hyvältä talven kuivattamille hiuksille
Anna-Maria
Totta, muualta Euroopasta löytyy mielenkiintoisia (ja myös edullisia) luonnonkosmetiikkamerkkejä! Ihastuin myös Islannin luonnonkosmetiikkatarjontaan :) Tuo Rahuan tehohoito on kyllä erinomainen, loistava juuri talven kuivattamille hiuksille!
Janski
Oletko testannut luonnonkosmetiikan puolelta hiuslakkoja? Olen vaihtamassa hiuslakkaa ja olisi mukava kuulla kokemuksia/suosituksia.
Anna-Maria
Itse asiassa en ole! Olen niin nirso hiuslakkojen suhteen, että jumittunut käyttämään vain paria merkkiä, joiden tiedän toimivan :) Mietin, että toimisikohan Less is moren hiuslakka? Olen käyttänyt kyseisen merkin viimeistelysuihketta ja tykännyt siitä tosi paljon, joten sen perusteella saattaisin uskaltautua kokeilemaan myös hiuslakkaa ;)
k
Tiedätkö ovatko nuo lily lolon meikit hajustettuja vai hajusteettomia? Heidän nettisivuiltaan asia ei suoranaisesti käynyt ilmi, mutta sen perusteella olettaisin, että ovat hajustettuja.
En siedä hajusteita oikeastaan muualla kuin miedosti hajustettua saippuaa ja shampoota, joten se rajoittaa tosi paljon sopivan ja edullisen kosmetiikan löytämistä.
Anna-Maria
Hyvä kysymys! Enpä ole huomannut Lily Lolon tuotteissa minkäänlaista hajua, mutta koska en täysin luota omaan nenääni, piti vähän googlailla ;) Nettisivuilla lukee, että tuotteet eivät sisällä synteettisiä hajusteita. Kun klikkailin yksittäisiin tuotteisiin, niin osassa näytti olevan vielä erikseen mainittuna, että tuote on tuoksuton – olisikohan siis niin, että kaikki eivät ole automaattisesti täysin hajuttomia, mutta osa on – eli kannattanee vielä kurkata tuotetiedot erikseen :)
Kaisa
Kiva postaus! Olen itse ihan vasta siirtynyt luonnonkosmetiikkaan ja alkanut käyttämään Davvi-kosmetiikkasarjaa. Suosittelen :)
Anna-Maria
Kiva kuulla, että pidit! Ja kiitos kosmetiikkavinkistä! Tuo onkin itselle vielä ihan tuntematon merkki, joten täytyy ehdottomasti tutustua :)