En ole kovin itkuherkkä, mutta tänä aamuna purskahdin itkuun ihan mitättömästä syystä.

Hetken voimakasta reagointiani ihmeteltyäni ymmärsin, ettei se oikeastaan ollut reaktio kyseiselle asialle vaan enemmänkin purkaus tällä viikolle.

Ensimmäinen työviikko on takana. Se ei pitänyt sisällään vain arkeen paluun vaan niin paljon asiaa, ihmisiä ja uusia käytäntöjä, että mieli on käynyt ylikierroksilla ja seilannut aallokossa. Koska joka päivään on mahtunut niin paljon, on viikkokin tuntunut jotenkin tavattoman pitkälle. Tänään olenkin ollut puhki.

Ensin meinasi iskeä syyllisyys, etten jaksanutkaan lähteä lukemaan viikon muistiinpanoja kahvilaan tai edes iltakävelylle, mutta sitten ymmärsin olla itselle armollinen. Ehkä menneen viiden päivän jälkeen on ollut ihan ansaittua viettää kokonainen päivä sisällä ja lähes kokonaan sängyssä.

Uuden aloittaminen on työlästä, palkinto seuraa aina viiveellä.

Torstaina koin konkreettisesti kontrastin uuden ja vanhan välillä. Aamupäivän vietin uudessa työssäni Vallilassa. Yritin omaksua kaikkea uutta, mitä kovin lyhyessä ajassa on pakko sisäistää. Tunsin voimakasta riittämättömyyttä ja eksyksissä oloa. Iltapäivällä kävin vanhalla työpaikalla. Istuin viimeiseen palaveriin, jossa jätin projekteja taakseni ja autoin ideoimaan tulevaa oman kokemuksen pohjalta. Yhtäkkiä tunsin olevani vahvoilla. Tiesin, mistä puhun ja hahmotin heti kokonaiskuvan. Tunsin itseni hetken aikaa ammattilaiseksi.

Vaikka se tuntui hetken aikaa ihanalle, tiesin kuitenkin, että olin lähtenyt nimenomaan kaipuusta uuteen. Halusta kehittyä ja kasvattaa omaa amattillista osaamista. Se ei kuitenkaan poista sitä, että epämukavuusalueella liikkuminen voi olla äärimmäisen viheliäistä, vaikka sen kuinka tiedostaisi osaksi prosessia. Uuden omaksuminen vaatii työtä ja oman paikan löytäminen vie aikaa. Siinä kohtaa voimakas tunnollisuuteeni ja harkitsevuuteni puskee vahvasti pintaan. Haluaisin päästä nopeasti kärryille toimiakseni oikein ja ollakseni hyvä työntekijä.

Epävarmuus kiristää pinnaa, vaikka ymmärrän, että uuden oppiminen ottaa aina oman aikansa. Asiat täytyy tehdä tarpeeksi monta kertaa, jotta niihin kasvaa varmuus. Tässäkin koittaa se päivä kun palaset alkavat loksahdella paikoilleen. Ja se tunne tulee olemaan ihana. Se, kun yhtäkkiä huomaa tietävänsä ja ymmärtävänsä. Tai kun uskaltaa haastaa ja tietää mistä puhuu. Täytyisi vain olla kärsivällinen, eikä se ole vahvuuteni.

Onkin ristiriitainen olo.

Samalla tiedän, että tämä alkuolo on vain vaihe ja kuuluu asiaan. Epävarmuus ja ajatusten sekä tunteiden heittely on täysin ymmärrettävää, onhan lyhyessä ajassa omaksuttava valtava määrä tietoa ja prosesseja ihan uudessa ympäristössä.

Samalla kun katson eteenpäin, uudet kuviot näyttäytyvät mielenkiintoisina ja koen tärkeäksi haastaa itseäni sekä osaamistani. Haluan kulkea tämän vaiheen, kyetä sietämään epävarmuutta. Koen saavani olla mukana ainutlaatuista vaihetta ja tämän jälkeen osaan niin paljon entistä enemmän. Noita ajatuksia toistin tämän viikon aamuina mielessäni kun kipuilin aikaisten aamujen ja mielen kaoottisuuden kanssa.

Vanhasta kokemuksesta tiedän, että ensimmäiset viikot ovat ne sotkuisimmat, mutta helposti jopa ensimmäiset kolme kuukautta on vielä aikamoista opettelua. Ehkä vasta puolen vuoden jälkeen alkaa olemaan enemmän kotonaan. Tiedän, että jälkeen päin katsottuna se aika on lyhyt, mutta nyt se tuntuu ikuisuudelta. Haluaisin jo olla mielessäni askeleen varmemmalla pohjalla.

Mekko: Bikbok / Laukku: Tiger of Sweden / Sandaalit: Vagabond

Katso myös nämä

9 comments

Vastaa

Oi, niin tuttua! Itselläni ensimmäiset kaksi viikkoa uudessa työssä on usein se rajapyykki, kun pahin ahdinko helpottaa ja löytää riittävässä määrin omaa paikkaa ja rutiinia uudessa organisaatiossa. Kiitos kun puit tämän sanoiksi näin hyvin, samaistuin. Tsemppiä uuteen!

Vastaa

Sillä on kyllä valtava merkitys kun edes perusrutiinit ja ihmiset sisäistää! Siinä todella pari viikkoa on oleellinen rajapyykki :) Itsellä menee myös aina hetki kipuillessa oman ammatillisen varmuuden kanssa. Nyt pitäisi ottaa vastuullinen rooli nopeasti, mutta oma mieli haluaisi ensin ymmärtää kaiken ja tietää kontekstit kunnolla. Siinä ikään kuin roolin vaatimukset törmäävät oman luonteen tarkkailevaan etenemiseen. Onkin vähän ristiaallokossa siinä, miten saada puristettua itsestä enemmän esiin sellaista, joka tulee yleensä vasta ajan kanssa. Huh, ehkä tämä tästä viikko kerrallaan kun alkaa asiat tulemaan tutuiksi!

Tuhannesti tsemppiä myös sinulle uuteen alkuun! Ja kiitos ihanasta vertaistuesta <3

Vastaa

Työpaikan vaihto on aina suuri kynnys, vaikkakin sitä olisi itse halunnut. Uusi yrityskulttuuri, työkaverit ja uudet tehtävät. Kaikki on uutta ja hieman pelottavaakin. Omalla kohdallani olen ollut aina valmis muutoksiin, ja aina lopulta solahtanut uusiin kuvioihin. Kaikki ottaa oman aikansa ja alussa on aivan totaalisen poikki. Anna itsellesi lupa tottua uusiin kuvioihin rauhassa.

Vastaa

Kyllä, muutos on aina muutos, vaikka sen olisi tehnytkin omasta halusta. Uuden omaksuminen vie aina väistämättä hetken ja hetken helposti kipuilee liitoskohdassa, ennen kuin uusi imaisee kokonaan mukaansa. Vaikka sen tietää, silti sen haluaisi selättää mahdollisimman nopeasti! :) Kiitos paljon kommentistasi!!

Vastaa

Nautiskelin tekstistä ja sen nyansseista hartaudella. Uskon, että siinä on paljon ammennettavaa muissakin kuin työpaikanvaihtotilanteissa.

Vastaa

Oi, ihana kommentti! Kiitos :) Ja todella, varmasti samat seilaavat tunteet ja kokemukset liittyvät muihinkin muutoksiin.

Vastaa

Kyllä me osataan ja se mitä ei, niin kysytään toisilta! <3

Vastaa

Niin totta! <3

Vastaa

Niin totta tuo tekstisi! Minä siirryin kuun alussa uuteen työhön ja kaiken lisäksi uudelle alalle, eli omaksuttavaa on todella paljon! Epävarmuuden tunteen sietäminen on vaikeaa, kun haluaisin osata kaiken heti. Lisäksi aloitan vielä opinnot tähän työn oheen, eli aikamoista haipakkaa on luvassa. Pitää yrittää olla kärsivällinen ja armollinen itselleen, vaikka se onkin haasteellista. :D

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.