Huomasin viikonloppuna järjestellessäni meikkejä uuteen säilytysrasiaan, että omistan häkellyttävän monta huulipunaa, ja suurin osa niistä on ilmestynyt ihan viimeisen vuoden sisään. Uudet huulipunat ovat seurausta jo osin onnistuneesta tavoitteestani käyttää väriä huulissa rohkeammin, joten ne ovat tavallaan ihan perusteltuja hankintoja, mutta löytyipä silti valikoimasta jokunen sellainenkin sävy, mitä en muistanut omistavani. Olikin hyödyllistä saada kaikki nyt yhteen paikkaan, jotta jatkossa myös ne vähemmän käytetyt sävyt saisivat paremmat käyttöasteet.

Huulipunahavainnon tekeminen ei kuitenkaan estänyt yhden uuden hankintaa. Olen edelleen pahoillani, että MACin kauniin mattapunasarjan kaksi himoitsemaani sävyä jäi saamatta, mutta sainpa sentään vakivalikoiman huumavan pinkin Candy Yum-Yum –sävyn, joka on ihan älyttömän ihana! Sävy on matta, eli juuri minun makuuni, se pysyy hyvin ja pigmentti on vahvaa. Viikonloppuna sitä testatessani sipaisin tosin pienesti kiiltoa päälle, mutta luulen jatkossa pitäytyväni ihan vain mattapinnassa, kiilto kun ei tälläkään kertaa tuntunut omalta. En ymmärrä miten muut osaavat, itsellä hiukset ovat aina kiinni kiillossa ja väri tuntuu kuluvan ekstranopeasti pois, plus, että liukas tunne on ärsyttävä. Onneksi voi valita, ja jätän vetiset punat ja kiillot jatkossakin muiden käytettäväksi.

candy yum yum 5candy yum yum 3

Mutta herkkupinkki on sulaa ihastusta! Tähän aion yhdistää ainakin tuon bannerissakin näkyvän pinkin neuleen, ja sitten ehkä myös jokunen viikko sitten ostamani iltakäyttöisen kokomustan haalarin. Pinkit huulet ja kynnet voisivat olla oiva säväyttäjä sen parina!

Katso myös nämä

8 comments

Vastaa

Wow, mikä sävy! Itse en ehkä uskaltaisi noin kirkasta pinkkiä käyttää, olen enemmän perinteisten punaisten ja neutraalimpien sävyjen ystävä, mutta sulle toi sopii. Ja varmasti toimii tuo jumpsuit ja pinkit huulet+kynnet-kombo!

Vastaa

Tämä on tosiaan aikamoinen villikortti myös omalla mittapuulla, ja pitkä matka on tultu siitä ainaisesta nudepunan käytöstä :) Pinkki tuntuu sopivan tosi kivasti vaaleaan ihoon ja muutenkin raikastaa kasvoja ja kokonaisuutta. Heh, ehkä väri on niin voimakas, että väsymyksen merkit hukkuu huomiohuulten alle ;)

Vastaa

Vau! Tosi karkki sävy! Äh, pakko opetella itse nyt käyttää rohkeita värejä huulissa :)

Vastaa

No sinäpä sen sanoit, karkkiväri tosiaan! Vielä arkailen uskallanko laittaa arkena päälle, mutta viikonloppuisin ehdottomasti kyllä :) Värien käyttö huulissa on tosiaan vaatinut ihan tietoista opettelua, mutta on kannattanut, nyt ei enää heti tunnu hassulta ja epäluontevalta kun huulissa on jotain muuta kuin nudesävyä ;)

Vastaa

Ai mikä herkku! itsellä vähän vastaava väri, ja tykkään tosi paljon. Mä olen kans huono kiiltojen kanssa. Todellakin aina hiukset kiinni huulissa, ja se jos jokin on ällöttävää :S

Vastaa

Eikö olekin! Tällä jos millä ei jää huulet huomaamatta, eikä paljon muuta meikkiä tarvita :) Sama juttu, en yhtään tykkää siitä tunteesta, että eka on huulikiillossa hiukset ja sitten on hiukset huulikiillossa, ei kiva :/

Vastaa

Ostin kanssa kesällä pinkin huulipunan ja käytin sitä niin paljo, että nyt syksyllä ei enää uppoa :D Mutta sulle sopii hyvin ja tosissaan taitaa pinkki huulipuna jatkaa vielä talvellakin meikkitrendien kärjessä ;)

Vastaa

Nyt syksyllä on muitakin herkullisia meikkivärejä tarjolla, joten en yhtään ihmettele jos pinkki ei enää vedä puoleensa :) Itse käytin kesällä heleämpää pinkkiä, joten tämä syvempi väri sopii taas oikein hyvin omaan syksyyni :) Pinkki vetää puoleensa muutenkin, ja olisi kiva piriste vaaterintamallakin! :)

Leave a Reply to Ansku Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.