Nyt on kyllä ihan maanantaifiilis, koomainen ja väsynyt. Olen istunut päivän luentosalissa ja kotiin päästyäni meinasin torkahtaa, ei kyllä ole ikävä opiskeluaikoja ja sitä jatkuvaa uuden tiedon virtaa visuaalisesti tylsissä huoneissa. Mutta onneksi tänään oli niin tärkeää infoa, etten nuokahtanut paikan päällä, vasta kotona. Tätäkin kirjoittaessani haukottelen solkenaan, joten ehkä siksi onkin ajatusten sijaan hyvä sauma asukuville. Tämän asun olin alun alkaen ajatellut lähettää LUMIstyle-kisaan, mutta koska kuvat itsessään eivät ole kauniit ja väritkin vähän pielessä päädyin vaihtoehtoon B. Ei sillä, asu oli mielestäni varsin kiva, mutta jostain syystä laukku ja hame näyttävät liilahtavammilta kuin oikeasti ovat.

lumistyle 1lumistyle 4

Tuohon LUMIn laukkuun olen muuten kovasti tykästynyt. Se nököttää pukeutumisnurkkauksessani ja tekisi mieli napata se matkaan ihan joka päivä (täydellinen väripari esimerkiksi tummansiniselle tai burgundille), mutta koska kyseessä on lainalaukku, en uskalla – olen varma, että saisin juuri sinä päivänä päälle loskaloiskeet tai tai kaataisin take away-kahvit vaatteille. Niinpä tyydyn ihailemaan laukkua kotona!

lumistyle 2 lumistyle 3Neule: Uniqlo / Midihame: H&M / Kengät: Diavolina / Laukku: LUMI, lainassa / Lierihattu: H&M / Turkiskaulus: Stockhlm

Ps. LUMIn stailauskisa on edelleen käynnissä ja vielä ehtii oikein mainiosti käydä äänestämässä suosikkiaan, mikäli haluat ilostuttaa minua äänelläsi, voit tehdä sen täällä. Kiitos! ♥

 Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

16 comments

Vastaa

Upeaaaaa – ihan leffaa! Vanhan ajan glamouria henkii tuo asu minusta :)

Vastaa

Oi, kiitos ihana Saara! :)

Vastaa

Aivan ihana asu! Mutta miksi hame on ”midihame”, kun se näyttää ulottuvan juuri polveen?

Vastaa

Kiitti! Mäkin itse asiassa mietin tuota oikeaa termiä jo kirjoittaessani, sillä omaan mieleen midihameesta tulee ajatus puoleen väliin säärtä ulottuvasta hameesta :) Verkkokauppoja ja blogeja selaillessa olen kuitenkin huomannut, että termin alle menee polven peittämät hameetkin. Siksi kurkinkin eilen temiä googlesta ja kuvahaun tulosten sekä yhden tärpänneen sanakirjan määritelmän mukaan (jossa midihame oli puolipituinen hame), uskaltauduin käytämään sitä myös tässä! :) Mutta tosiaan, en tiedä kuinka termin käyttö on elänyt ja mikä onko ns.alkuperäinen määritelmä se mielikuvien pohjemittainen hame, vai onko juuri päinvastoin?

Vastaa

Itse olen käsittänyt midihameen tarkoittavan jonnekin pohkeen puolimaille ulottuvaa hametta, mutta enpä ole varma, kun en ole näiden asioiden ammattilainen. Hameesi ei ainakaan kuvissa näytä ulottuvan kuin juuri polveen (ei siis edes peitä kokonaan polvia). Mutta edelleenkin sanon, että todella ihana asu!

Vastaa

Mulla oli ihan käsitys pitkään, mutta se on kummasti höllentynyt (varmaan just noiden verkkokauppojen ja inspiskuvien myötä) :) Nyt en tiedä yhtään, että mikä on se oikea ja alkuperäinen, ja vaikka yritin googlailla vielä lisää, en saanut vastausta pulmaan! Voi hyvin olla, että olet tismalleen oikeassa ja termi on vain alkanut elämään omaa elämäänsä, mutta toki päinvastainenkin on mahdollista. Täytyypä vielä selvitellä asiaa :)

Vastaa

Mulle tuli kans ihan vanhan ajan glamourfiilis näistä kuvista niinkuin Saarallekin! Upeus olet ja tuo asujen kokoaminen on sulla kyllä hallussa! <3

Kivaa päivää! :)

Vastaa

Oi kiitos ihana!! <3 <3

Vastaa

Tämä on kyllä kaunis kokonaisus tämäkin. Ja inspiroiva, saman mallinen hame on kaapissa ja sen ei olisi tarve olla vain kaapissa vaan voisi olla kyllä ihan käytössäkin. Kiitos muru vinkistä :)

Vastaa

Oi, kiitos ihana! <3 Tämä hame on kyllä mainio näin kylmenevään kauteen, toimii hyvin paksujen sukkisten parina ja lämmittääkin vähän lyhyempää helmaa paremmin :)

Vastaa

Kyllä, olen samaa mieltä kuin Saara ja Noora. Upeaa glamouria ja niin kaunis nainen <3

Vastaa

Voi upea sinä, kiitos sanoistasi!! <3

Vastaa

Oi voi, tämä on ihan täydellinen asu! Tykkään hurjan paljon.

Toivottavasti skabassa käy hyvin, ja saat laukun <3

Vastaa

Kiitos, kiva kuulla! <3 Hih, uusi laukku kyllä niin kelpaisi lääkitsemään laukkukuumeen kourissa kamppailevaa mieltäni! :D

Vastaa

Supertyylikäs! Upea asu. Hattu ja karvapuuhka ovat ihanat! Tuossa on justiin siitä tyylikästä uskallusta pukeutumisen suhteen, napakymppi!

Vastaa

Oi, olipa kivasti sanottu! Kiitos kovasti, aivan ihana kuulla, että toimii!! :)

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.