Tämä sunnuntai on kulkenut melkoisella tunnekaarella. On ollut ihana aurinkoinen päivä ja päätettiin miehen kanssa tehdä pitkä kävelylenkki, jolta tämän postauksen asu on. Käveltiin halki keskustan aina Tähtitorninmäelle ja Korkeavuoren kadun rauhalliseen tunnelmaan. Napattiin kahvit sekä pullat matkaan ja istuttiin hetki puistonpenkillä katsellen merimaisemaa. Havahduin siihen, että yhtäkkiä onkin vierähtänyt pitkä aika siitä, että olen poikennut keskustassa, vaikka asunkin lähellä. Aiemmin kävin useita kertoja viikossa syystä tai toisesta, nykyisen tilanteen myötä olen minimoinut liikkumisen, niinpä keskusta on jäänyt pois reiteiltä. Pitkä ulkoilu teki hyvää, ja toimi lieventävänä ja lämmittävänä pohjana alkuillan tilapäiseen romahdukseen.
Kävin tänä viikonloppuna katsomassa ihanaa asuntoa, jonka ilmoituksen nähdessäni soitin heti kädet täristen välittäjälle ja pyysin päästä katsomaan. Tiesin heti ilmoituksen nähtyäni, että jos vain mitään arveluttavaa ei nouse esiin, tulen tekemään tarjouksen. Ainoa mitä arvoin, oli tarjouksen summa, mutta siinäkin lopulta löysin linjan. Kun lähestyin välittäjää, sain kuulla, että asunnosta oli hyväksytty tarjous vain puoli tuntia aiemmin. Kyynelhanani aukesivat ja seuraavan tunnin aikana käytännössä itkin silmät päästäni. Itkin harmia, mutta samalla kai myös uupumusta. Tämä asunnon etsintäprosessi on yksinkertaisesti ollut äärettömän uuvuttavaa.
Tämä oli nyt kolmas menetetty asunto, johon olin ehtinyt jo ihastua. Ensimmäisen hävisin tuskalliseksi venyneessä tarjouskaupassa, toisen kohdalla pamahti koronatilanne käyntiin sekoittamaan pakkaa ja sitten tässä viimeisessä olin vain hetken myöhässä (on oikeasti aika hurjaa, kuinka vauhdilla asunnot voivat mennä, vaikka kyse on ihan valtavan kokoluokan ostoksesta).
Jokaisen asunon kohdalla olen tehnyt valtavan ajatustyön, myös sellaisten, joiden kohdalla en edes välttämättä ole päätynyt kauppatoiveisiin asti. Näissä, joissa olen päässyt kaupantekovalmiuteen asti olen jo asuttanut itseni henkisesti asuntoon, tutkinut paperit suurennuslasilla sekä googlannut yötä myöten erilaisia remontointioptioita ja -hintoja. En juuri ole näinä aikoina muusta puhunutkaan. Ja sitten lopulta jääkin käteen pettymys ja tieto siitä, että sama täytyy aloittaa alusta. Ensin odotus, sitten ihastuminen ja tutkimustyö. Lopulta mahdollisesti taas se pettymys.
Tiedän, erittäin pinnallisia ja minäkeskeisiä ongelmia tämän nykytilanteen keskellä. Ymmärrän sen erinomaisesti, mutta en voi kieltää, etteikö nämä asiat olisi osuneet itseen isosti ja ettenkö tuntisi syvää turhautumista. En kestä enää yhtään ainoaa hyvää toki tarkoittavaa kommenttia, joka toteaa: ”se ei vain ollut tarkoitettu sulle” tai ”kyllä se vielä sieltä tulee”. Ensinnäkin, en usko tarkoitukseen. Toiseksi, tiedän, että vielä tulee se, jonka kohdalla tärppää, mutta se ei poista näitä läpikäytyjä (tai nyt vielä keskeneräisiä) pettymyksen tunteita sekä uupumusta prosessin intensiivisyyttä kohtaan.
Mutta itkujen jälkeen kokosin itseni. Totesin mielessäni, että tiedänpähän tällä hetkellä järjettömän paljon enemmän remppa-asioista, hinnoista ja talopapereista kuin koskaan aiemmin. Katson ilmoituksia ja asuntoja ihan eri silmin kuin matkan alussa. Ja toisaalta tiedän myös yhä tarkemmin, millainen olisi se ideaalein itselle.
Ensimmäisen kauppayrityksen kohdalla huomasin, että mieluisinta olisi jonkinasteinen remonttikohde eli ei valmiiksi laitettu (mutta putkiremontti järkevän ajan puitteissa tehtynä), toisen kohdalla ihastuin lokaatioon ja ymmärsin olleeni niissä ajatuksissa oikeilla jäljillä ja nyt kolmannen kohdalla innostuin neliöistä, eli ymmärsin sen, mitä muutamalla lisäneliöllä voi saada aikaan. Niinpä hakurajaus tarkentuu koko ajan, mutta toisaalta tiukentuminen vähentää optioita. Mutta yritän ajatella asian positiivisen kautta, ei oikein muutakaan voi. Ja kyllä, joku päivä tulee tärppäämään. Vitsit, miten hyvältä se tulee tuntumaan.
Takki: Mango / Neule: Oasis, saatu blogin kautta / Kaulahuivi: NLY / Nilkkurit: Sixty Seven /
Farkut: Very Nice, saatu blogin kautta / Laukku: Marc Jacobs
14 comments
Mermar
Tuo tarjouskauppasysteemi on kyllä raastavaa. Eikö ns. normaalia kauppatapaa käytetä enää ollenkaan? Siihen aikaan kun harrastin asuntokauppoja enemmässä määrin, se oli käsiraha ja kauppa lyötiin lukkoon sillä. Käsiraha oli melkein kyllä taskussa valmiina, kun meni katsomaan potentiaalista asuntoa.
Anna-Maria
Tarjouskauppa on kyllä yleistynyt hurjasti, etenkin pienien asuntojen suhteen (tai noh, ne nyt ovat ainoat, mistä itsellä ylipäätään on vertailukohtaa). Kiinteistömaailma käyttää sitä todella paljon ja paljon olen törmännyt siihen runsaasti myös Reimaxilla, mutta onneksi on sellaisiakin (kuten vaikka Bo), joilla sitä ei ole käytössä tai että on vähäisellä käytöllä.
Täytyy myöntää, että oma kynnys enää lähteä, ainakaan kovin alkuvaiheessa, tarjouskauppaan on melko korkealla, niin uuvuttavaa se on etenkin kun lähtötilanne saattaa olla kymmeniä tuhansia alempi kuin mitä myyjä on edes valmis myymään. Ostajan näkökulmasta pidän enemmän siitä, että pyyntihinta on selkeästi esillä, se on jotenkin suoraviivaisempaa ja auttaa myös hahmottamaan, onko asunto realistinen omaan budjettiin nähden! :)
kaisa
Normaalissa kauppatavassa taitaa olle vieläkin tavanomaisempaa että asunto on jo myyty ennen kun ehtii mukaan. Jos myyjä saa tarjouksen millä on valmis myymään niin se on sitten sillä selvä vaikka ns. ensiesittelykin olisi vielä pitämättä. Ja varsinkin pienemmät ja hyvät kohteet viedään käsistä. Jossain vaiheessa sijoittajat ostelivat pieniä jopa näkemättä jos papereiden mukaan oli hyvä kohde kyseessä. Jaksamista projektiin, varmasti on turhauttavaa tuollainen. Nuo ovat myös sen kokoluokan asioita ainakin itselleni että jos joku mieleinen kohde nähty ja miettii tarjousta, odottaa lisätietoja tms. niin siinä on vaikea keskittyä yhtään mihinkään muuhun ja samalla pitää toki työt ja muut asiat hoitaa joten senkin puolesta tuo on raskasta pidemmän päälle.
Anna-Maria
Kyllä, juurikin noin! Olen tämän prosessin aikana ehtinyt jutella yhden jos toisenkin välittäjän kanssa ja useampi on sanonut sitä, että pienistä ja sijoituskelpoisista asunnoista tehdään tarjouksia jo ennen näyttöjä, ja ilmoituksia seuranneena ei ole yhtään harvinaista, että ilmoitus katoaa vielä saman päivän aikana kuin ilmestyikin. Jos on jotain hyvää yritettävä löytää tästä nykyisestä koronatilanteesta niin se, että asuntomarkkinat (ainakin tässä omassa segmentissä) ovat ihan piirun verran rauhoittuneet, mikä taitaa johtua siitä, että sijoittajat ovat nyt epäaktiivisia ja liikkeellä on pikemminkin niitä, joille kodin vaihto on juuri nyt aidosti ajankohtainen asia. Eli omasta vinkkelistä se on hyvä asia, sillä vielä muutama viikko sitten mietin, katoaako kaikki hyvät asunnot ennen kuin ehtii edes papereita kahlata loppuun.
Ja itsellä on juurikin noin, kuten sanoit. Prosessi on henkisesti niin intensiivinen ja mukaansa tempaava, että on vaikea samalla keskittyä muuhun ja huomaa uupuvansa nopeasti. Jokaisen menetetyn asunnon jälkeen olenkin kokenut olevani ihan puhki siitä kaikesta selvitystyöstä, odotuksesta, toiveista ja jännityksestä. Tuntuu uuvuttavalta ajatella, että sitä voi joutua käymään vielä läpi ennen kuin sitten lopulta oikeasti tärppää. Toki varmasti kerta kerralta rutinoituu, mutta keiltämättä ajatukset ovat olleet ihan asumisasioissa kaikki menneet viikot. :D
Outi
Tsemppiä etsintään! Asunnon ostamisessa raastavinta on, että valtava taloudellinen päätös pitää olla valmis tekemään pahimmillaan tunneissa. Sitä haluaisi nukkua muutaman yön yli, tutkia ja tunnustella, mutta jos joku helmi osuu kohdalle, josta muutkin on kiinnostuneita, pitäisi olla valmis tekemään tarjous heti. Mietin huomattavasti pienempiäkin hankintoja pitkään, niin tuntuu hullulta tehdä jopa satojen tuhansien ostopäätös tosta noin. Asunnon etsiminen/ostaminen on kyllä ehkä stressaavinta hommaa mitä tiedän, joten ymmärrän uupumuksesi hyvin!
Anna-Maria
Kyllä, tismalleen juuri noin – puit hyvin sanoiksi omat mietteet ja tuntemukset! Tuntuu todella ihan järjettömälle, kuinka nopeasti näin valtava ostopäätös pitäisi pystyä tekemään. Jos jo petarin hankintavertailuun sain kulumaan pari kuukautta, niin ei ei kai yhtään ihme, että vauhti, joka asunnon yksityiskohtien prosessoinnissa pitäisi olla, ei todellakaan tule luonnostaan ja imee kaikki energiat.
Noh, ainaki koko ajan oppii jotain, joten ehkäpä sitä puolihuomaamatta nopeutuu ja jokaisen yksityiskohdan tsekkaus ei enää vaadi pitkää taustatyötä. Toisaalta myös kääntöpuolena olen miettinyt, että ei kai turhautuminen prosessiin ohjaa hätiköityihin valintoihin ihan vain siksi, että saisi asian päätökseen. Eli sitä alkaa kyseenalaistamaan myös omia tuntemuksiaan, vaikka juuri nyt pitäisi pitää pää kylmänä ja yrittää keskittyä tärkeimpiin faktoihin. Huh.
Ja kiitos tsempeistä, juuri nyt ne tulevat erityisen tarpeeseen kun kokoan itseäni uuteen vauhtiin. :)
Haiha
Minä olisin varmaan myös liian hidas, jos etsinnässä olisi pieni asunto Helsingin keskustasta. Minulle (ja toki myös budjetilleni) on hyvä paikka jossakin viiden kilometrin päässä keskustasta, jossa luontokin on enemmän läsnä. Ei se toki kauempanakaan välttämättä helppoa ole, mutta en kyllä kadehdi keskustasta asuntoa etsiviä; se käy kovasta työstä, jos pitää olla koko ajan ”hälytysvalmiudessa”.
Perehdytkö tosiaan kaikkiin toimintakertomuksiin, taseisiin yms.? Itse en ole varmaan kunnolla jaksanut niitä opiskella, koska jotenkin se vain on tuntunut hieman liian monimutkaiselta käytettävissä olevaan aikaan nähden.
Olisi muuten mielenkiintoista nähdä, millaisia/minkätyyppisiä ovat olleet haaveilemasi asunnot; onnistuisiko se blogissa jälkikäteen, kun ei ole enää ”kilpailu” käynnissä?
Anna-Maria
Tuo hälytysvalmis kuvaa kyllä hyvin tilannetta ainakin näiden pienien cityasuntojen kohdalla, nopeus on valttia ja koskaan ei tiedä, millaisia ilmoituksia sähköpostiin tipahtaa!
Lue kyllä kaikki nuo mainitsemasi paperit läpi ja soitan isännöitsijälle, lisäksi itsellä löytyy läheltä uransa kiinteistövälittäjänä tehnyt sekä myös muuten asunto- ja talousasioihin perehtynyt, joten olen kiinnostavimpien kohdalla käytättänyt tärkeimmät paperit myös heillä tsekattavana. Vaikka ymmärrys on kehittynyt, niin en silti luota vielä ihan kaikessa omaan huomiokykyyn, joten tuo hieman rauhaa kun ne on tuplatsekattu :)
Ja kiva kuulla postaustoiveesta! Voisin hyvinkin tehdä tuollaisen postauksen sitten vähän jälkikäteen :)
Haiha
Ja piti vielä sanoa, että kuulemani perusteella tarjouskauppa tosiaan kuulostaa monesti kyllä törkeältä systeemiltä. Hinta laitetaan melko halvaksi vain, jotta asunto herättää kiinnostusta… Sellainen tuntuu hyvien tapojen vastaiselta.
Anna-Maria
Jep, olen miettinyt tismalleen samaa! Esimerkiksi yhden asunnon kohdalla lähtöhinta tarjouskaupassa oli 190k ja viikkoa myöhemmin kuulin asunnon välittäjältä, että asunnon myyjä oli ennen julkiseen myyntiin pistämistä saanut siitä 245k tarjouksen, mutta se oli liian pieni hänen toiveisiinsa. Tuli vähän ärtymys siitä, että pienemmän budjetin ostajilla herätellään toiveita mahdollisuudesta, jota ei välttämättä realistisesti todellakaan ole. Nuo tarjouskaupat myös vääristävät asuntoilmoitusten selaamista, sillä lähtöhinnat saattavat osua omaan budjettirajaukseen ja hetkeksi jo innostuu, kunnes tajuaa mikä kauppatapa on kyseessä :(
Haiha
No hoh hoh tuota hintaeroa… Olisi mielenkiintoista tietää, millä summalla kohde sitten myytiin.
Anna-Maria
No niinpä! Tuon takia(kin) tuntuu melko lannistavalta lähteä tarjouskauppaan kun kyseessä voi kirjaimellisesti olla viikkojen hidas prosessi ja jo alun alkaen oman budjetin tavoittamattomissa. Huuh. Mä seurasin hinnan nousua vähän päälle 250k asti ja sit lopetin, joten en tiedä yhtään mihin sitten lopulta nousi. Ja kyseessä remppaa vaativa 28 neliön asunto Kalliosta. :D
Maiju
Heh, tuo kuvauksesi prosessista kuulostaa ihan samalta kuin mun deittielämä :) aina vastaan tulee pettymys, jonka jälkeen tuntuu todella raskaalta aloittaa kaikki taas alusta joutuakseen taas vain pettymään. Ja nuo ihmisten käyttämät muka-tsemppilauseetkin on siinä tilanteessa ihan samoja! Ja ne todellakin raivostuttaa siinä tilanteessa.
Anna-Maria
Haha, nyt kun sanoit, niin voi että, näen kyllä todellakin yhtäläisyyden omaan edeltävän sinkkuajan deittielämään :D Todellakin, samat tunnelmat ja tsemppaukset sopivat siihen. Oon monesti jälkeenpäin miettinyt, miten uuvuttavaa olikaan deittailla, joten ymmärrän todella fiiliksesi!