Melkein siitä lähtien kun kelloja siirrettiin olen lähes joka päivä herännyt jo ennen kellon soittoa, mikä on todella poikkeuksellista minulle. Yleensä tilanne on pikemminkin toisin päin, hädin tuskin herään kellon soittoon ja vähintään torkutan kerran tai pari. Valoisuus on siis tehnyt ihmeitä ololle ja vireystaso on ihan uutta luokkaa!

Tänään olin jopa liikkeellä ajoissa, suunnattiin heti aamusta Reetan kanssa tutustumaan Longchampin tulevan syksyn uutuuksiin, ja voi että, ihanalta näyttää! Väripaletti on just mun makuuni, tummanpunaista, beigeä, nudea, sinistä ja kirkasta keltaista. Ja kipeä laukkukuume sen kuin jatkaa vaivaamista – haaveilen peruslaadukkaasta laukkuvalikoimasta, josta löytyisi kaikki klassikkovärit, mutta aika pitkä matka vielä on sinne, mutta laukku kerrallaan… longchamp 3longchamp 4 longchamp 6longchamp 8 longchamp 7c

Jos showroomilla oli syksy, niin ulkona oli kevät. Vaikka olikin viileää, niin ihana auringonpaiste lämmitti ainakin mieltä. Istahdettiin matkan varrelle osuneeseen Starbucksiin päiväkahville ja ikkunapöydässä lämmintä kahvia juodessa tuli melkein kuuma. Ihanaa, tätä on odotettu!

starbucks 2starbucks 5

Nyt istun keittiönpöydän ääressä ja yritän saada edes jotenkin organisoitua kaaosta kaiken keskeneräisen välillä. Tai jos rehellisiä ollaan, pakenin blogin luokse velvollisuuksia, mutta ihan heti nyt sukellan päivittelemään kalenteria ja vastailemaan rästiin jääneisiin sähköposteihin.

Ihanaa päivää kaikille!

Katso myös nämä

2 comments

Vastaa

Oi! Upeita laukkuja. Kyllä kelpaisi. :)<3

http://www.ellit.fi/beautybox

Vastaa

EIkö olekin ihania! Mulla on kyllä ihan hillitön laukkukuume, eikä kaikkien kesälaukkujen ilmestyminen kauppojen valikoimiin yhtään auta asiaa :D

Leave a Reply to beautyboxbys Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.