hello darling 06

Joihinkin paikkoihin ei tunnu eksyvän sattumalta, eikä löytävän, vaikka etsisi. Pikkuinen Hello Darling Iso Robasta poikkeavalla sisäpihalla on sellainen, ainakin kaltaiselleni heikolla suuntavaistolla varustetulle. Suuntasin taannoin Noben –järjestämälle brunssille Hello Darlingiin, ja sain taas haalittua yhden kauniin brunssikokemuksen kotikaupungistani.

Paikassa ihastutti sisustus, skandinaavinen tyyli hauskoilla yksityiskohdilla. Mustavalkoinen lattia, vihreät marmoriset pyötäpinnat, persoonalliset astiat ja modernit valaisimet. Monta ideaa tai elementtiä olisin voinut lainata kotiinkin. Asiakaspaikkoja tosin ei ole mahdottomasti, mutta toisaalta se tuo paikkaan vain lisäviehätystä, tuo oman intiimin tunnelmansa.

hello darling 4 hello darling 9hello darling brunch

Brunssi kuului niihin ruokaisampiin ja on tarjolla koko päivän, parhaimmillaan se onkin ehkä korvaamaan lounaan, sen verran ruokaisa se on. Alkupalat koostuvat perinteisemmistä herkuista omilla persoonallisilla vivahteilla, kuten vaikkapa turkkilaista jogurttia granolalla tai chiansiemenvanukasta.

Lämpimissä ruoissa on neljä vaihtoehtoa, ja kaikki näyttivät (ja kuulostivat hyviltä). Itse herkuttelin Falazel Mezze -annoksella, jonka sai pyydettynä täysvegenä. Erinomaista (ja vähän erilaista, odottamatonta), mutta todella täyttävä kokonaisuus, joten paikalle kannattaa suunnata nälkäisenä!

hello darling 10hello darling 20hello darling 02

Hello Darling
Iso Roobertinkatu 3–5
00120 Helsinki

Katso myös nämä

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.