Ensimmäinen päivä Maltalla on taittunut iltaan ja loma on vielä aivan aluillaan. Saavuimme jo varhain aamulla ja huonosti nukutun yön ja matkanteon jäljiltä olo on kieltämättä ollut nuutunut. Siitä huolimatta on ollut ihana kulkea Slieman katuja, katsella Vallettan siluettia ja nauttia kiireettömyydestä. Sää on upea, täydellisen aurinkoinen, muttei kuitenkaan liian kuuma. Kadut ovat rauhallisia eivätkä turistimassa ole vielä löytäneet tietään tänne. Täydellinen matkustusajankohta siis!

Rakastan kaupungin yksityiskohtia ja jokaisen kulman takaa paljastuvia uusia yksityiskohtia. Brittivivahteet viehättävät enkä ole silmät kiinni voinut kävelle parhaiden alennusmyyntienkään ohi. Huomenna tarkoitus on tutustua Vallettaan, ylihuomenna ehkäpä Mdnaan ja joku lähipäivä myös Gozoon. Muuta listalla on veneretki saaren edustalla (kiitos jonkun teistä suosituksen) ja päiväretki Sisiliaan polttelee edelleen haaveissa. Niin paljon nähtävää, mutta onneksi lomapäiviäkin riittää, eivätkä etäisyydet Maltalla ole suuria. Mutta nyt, illallinen Slieman kattojen yllä kutsuu!

malta 01 malta 02 malta 3 malta 04 malta 05 malta 07malta 010malta 09malta 011

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

10 comments

Vastaa

Ihanan näköistä, oi kun tuollaiset kesälämpötilat tulisi tänne Suomeenkin :). Rentoa lomaa!

Vastaa

Malta on kyllä näin ensinäkemän perusteella ollut juuri niin ihana kuin kuvittelinkin ja lämpötilat todella täydelliset – toivotaan, että pian Suomessakin :)

Vastaa

Oih, olispa ihana päästä jälleen Maltalle. Ei näytä muuttuneen siitä, kun siellä asuin. Ihania kotiovia, auringon paahtamat kattoterassit ja kauniit merimaisemat <3

Vastaa

Oi, olet asunut Maltalla? Mieten ihanaa! Voin vain kuvitella, miten ikimuistoinen kokemus :)

Vastaa

Oi ihana mitkä kuvat! Mahtavan näköinen paikka

Vastaa

Täällä on kyllä niin kaunista, etten kestä :) Ihana paikka!

Vastaa

Gozoa ja Cominoa ei todellakaan kannata jättää väliin! Matkan parasta antia kapeine kujineen ja sinisine laguuneineen.

Vastaa

Kiitos vinkeistä!! Tuota sinistä laguunia juuri tänään googlailinkin, ja kuvien perusteella se näytti aivan ihanalta. Sinne(kin) on siis päästävä :)

Vastaa

Oi kun näyttää niin upealta ☺

Vastaa

Maisemat täällä ovat kyllä upeat, ihana paikka <3

Leave a Reply to Anna-Maria Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.