Kukkakuosi

Näin, kirjoittelin sepustuksen asukuvien oheen, mutta kas, sepäs ei tallentunutkaan vaan katosi jonnekin bittiavaruuteen. Höh. Taisin siinä mainita jotain huonosti nukuttua yötä seuranneesta valtavasta väsymyksestä, joka on vetänyt harteita lysyyn koko päivän. Parin vaivaisen yöunitunnin seurauksena ajattelu on kivistänyt päätä ja olen yrittänyt hukuttaa oloani kahvikuppiin. Eipä ole juuri auttanut, ja tuskinpa tästä virkoaa muuta … Lue lisää

Vihertävä vekkihame

Tämä asu meinasi jäädä julkaisematta puhtaasti sen takia, että kuvat epäonnistuivat täysin ja monella tapaa. Puolet otoksista pystyi heivaamaan roskakoriin jo pelkkien pahojen tarkkuusongelmien myötä ja melkein saman verran olin onnistunut olemaan niissä silmät kiinni. Siinä olisi ollut jo haastetta riittämiin, mutta sää toi toiset mokomat ongelmansa. Pilviverho päästi valoa läpi vuorotellen sokaisevana ja toisena … Lue lisää

Oranssia mekossa, turkoosia korussa

No niin, alkaa olemaan se aika vuodesta kun totean blogissani pari asiaa. Ensinnäkin sen, että syksy on saapunut, myönnettävä on. Olen varmasti ennenkin kertonut siitä tietystä aamusta, joka tulee vastaan joka vuosi. Aamulla liikkeelle lähtiessä vain tietää, että kesä on ohi; ilmassa on tiettyä kirpeyttä, jota ei koskaan kesäaamut pidä sisällään. Se aamun hetki oli … Lue lisää