Pieni opas kenkien huoltoon

Olen saanut postaustoiveen nahkakenkien huoltoon liittyen, ja nyt kun sopivasti istahdettiin miehen kanssa parvekkeelle tekemään kengille sekä kausi- että käyttöönottohuoltoa, ajattelin hetken tulleen ja päätin kirjoitella vähän kenkienhuoltorutiineistani. Kenkien puunaamiseenhan saisi uppoamaan vaikka kuinka aikaa, mutta itse suosin pääasiassa ihan vain helppoa ylläpitohuoltoa, ja mitä säännöllisemmin sen muistaa tehdä, sitä helpompaa se aina kerralla on. … Lue lisää

Sukkishuolia

Sukkisaika alkaa olla käsillä, mutta omaa siirtymää on jarrutellut hyvien säiden ohella luottosukkismerkin puute. Viimeiset vuodet olen tyystin ostanut ohuet 20 denierin ihonväriset sukkikseni H&M:ltä, mutta loppukeväästä aloin havahtumaan siihen, että pari toisensa jälkeen ne tuntuivat hajoavan käsiin melkein pelkästä kosketuksesta. Ennen olin mainostanut niiden huikeaa hintalaatusuhdetta, mutta nyt paketti toisensa jälkeen petyin. En tiedä … Lue lisää

Syksyn kuvioima pitsihame

Jostain syystä viikonloppuisin blogissani yleensä vähän hiljaisempaa kuin viikolla, mutta taustalla tapahtuu sitäkin enemmän. Yleensä nimittäin vapaapäivät kuluvat huomaamatta alkavan uuden viikon postauksia valmistellessa, ja siinä kaiken lomassa kai unohdan kokonaan elää hetkessä ja piipahtaa blogissa ajantasaisesti. Tänäänkin olen käynyt läpi menneen viikon asukuvia liki liukuhihnatyönä, ja työnalla on myös ollut pieni opas kenkienhuoltoon, sellaista … Lue lisää