On aina mahtavaa löytää uusi ihania paikkoja omalta kotiseudulta ja aivan erityisen onnellinen olen löytäessäni uuden kivan aamiaispaikan! Viime viikonloppuna tutustuin somaan Bon Temps Caféeseen (Mannerheimintie 132) ja tajusin tähyilleeni tähän asti ihan väärään suuntaan Manskua, sillä kurkatessani poispäin keskustasta, löytyi tämä helmi. Sitä oli siis aivan pakko suunnata testaamaan viime lauantaina ystävän kanssa ja kotoisa kahvila kerrostalon kivijalassa ihastutti.

bon temps cafe

Tarjolla oli kaikkien muiden kahvilaherkkujen lisäksi viittä erikokoista aamiaissettiä hintahaitarilla 4,50-12,80€, eli varsin kohtuuhintaista. Tasapainoilin kolmen kokonaisuuden äärellä, sillä ne kaikki kuulostivat todella hyviltä, mutta päädyin toisiksi isoimpaan ja hyvä niin, sekin täytti paremmin kuin hyvin ja kaikki oli todella maukasta sekä tietenkin tuoretta. Joku kerta on kyllä kokeiltava Bon Temps-settiä, se kun sisältää kaiken muun herkun ohella palan suklaakakkua. Oma aamiaiseni sain helposti vegenä, mutta normaaliin kokonaisuuteen kuuluu myös lihaa ja piirakan täyte on valittavissa muutamasta herkullisesta vaihtoehdosta.

bon temps cafe 4bon temps cafe 03

Nautimme aamiaista rauhassa lauantaiaamun raukeudesta nauttien ja koko sen ajan kahvila pysyi iloisesti täytenä. Brunssia on tarjolla klo 9-15, eli paikalle ei tarvitse hipsiä kukonlaulun aikaan saadakseen aamupalaa, eli paikka minun makuuni! Antaisinkin aika paljon, että vastaava kahvila ilmestyisi ihan omaan kotikortteliin, lupaisin sen muodostuvan ihan heti kantapaikakseni. Onneksi tännekään ei ollut pitkä matka, joten aivan varmasti nautin näistä aamiaisista toistekin. Etenkin tarjolla olleiden tuoreiden korvapuustien tuoksu jäi kutittelemaan nenään, joten ensi kerralla on varauduttava myös kotiin viemisiin!

bon temps cafe 6bon temps cafe 8c

 Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

10 comments

Vastaa

Oho, tämähän on aivan mun entisillä hoodeilla! Harmi ettei ollut silloin vielä pystyssä, kun siellä asuttiin.

Ja nyt iski hirveä aamupalahimo! :D

<3 Hannele
http://www.rakkaudellahannele.fi

Vastaa

Aamupalat ovat kyllä parhautta! <3 Tämä oli mulle ihan uusi tuttavuus, mutta ilmeisesti ei olekaan ollut pystyssä vielä vuotta kauempaa :) Toivottavati jää pysyväksi osaksi noita kulmia!!

Vastaa

Bon Temps on aivan ihana! Kokeile myös viljatonta sitruunakakkua. Parasta ikinä.

Harmi, että muutan kuukauden päästä toiselle puolelle kaupunkia…

-TT-

Vastaa

Ooh, kiitos vinkistä! Täytyypä ehdottomasti testata ensi kerralla :)

Toivottavasti kaupungin toiselta puolelta löytyy joku uusi ihana kahvila! :)

Vastaa

Oi, kiitos, loistava vinkki!!! Miten ihmeessä on tuo jäänyt huomaamatta, vaikka a) paikka on lähellä ja b) vähintään kaksi kertaa menen päivittäin ohi….. Pitäisikö käydä silmälääkärissä? :-) Kysymys: muistatko, oliko menuissa mainintaa gluteenittomuudesta? Yritin FB-sivuiltaan tiirailla, mutta en saanut ihan selvyyttä. No, äkkiähän tuolla käy kokeilemassa. :-)

Sumuisen päivän keskelle aurinkoisia terveisiä

Tupunalta

Vastaa

No niinpä, mulla oli ihan sama fiilis! Tajusin, että ratikka pysähtyy ihan kohdalla ja sillä menee vaan muutama minuutti perille. Joten taidan liittyä jonottamaan aikaa silmälääkärille :D

Suosittelen kyllä lämpimästi, kiva pieni kokoisa paikka ja tosi ystävällinen palvelu. Mulle jäi sellainen fiilis, että olisi myös gluteiinittomia vaihtoehtoja (ystäväni on gluteeiniton, niin sillä perusteella ajattelin), mutta nyt en osaa täysin varmaksi sanoa kun tietenkään ei tule ihan samoin asiaan kiinnittäneeksi huomiota kun ei kerran itseä koske :)

Valikoima kyllä vaikutti kaikin puolin laajalta ja vegevaihtoehtoja ainakin löytyi hyvin, joten ehkäpä ottaneet myös muut erikoisruokailijat huomioon! :)

Ihanaa viikon jatkoa, toivotaan, että aurinko ilmestyy pian näkyviin!

Vastaa

Kyllä siellä on vaikka kuinka paljon gluteenittomia, jotkut aamupalat saa gluteenittomana hintaan +2€, ainakin kun viimeks olin siellä haha :) muutenkin on tosi laaja valikoima gluten free herkkuja ja leipiä ;)

Vastaa

Voi jukra! Mun on pitänyt käydä tuolla niin monta kertaa, mutta aina se on jäänyt. Ihan pakko pian testata! Oliko gluteenittomia vaihtoehtoja?

Vastaa

Oi suosittelen, tosi soma pieni kahvila ja kaikki mitä ehdin tällä kertaa maistaa oli hurjan herkullista! Nyt en kyllä osaa sanoa gluteiinittomista vaihtoehdoista, mutta mulle jäi vähän sellainen fiilis, että niitäkin olisi, mutta tosiaan, varmaksi en osaa sanoa kun omakohtaisesti ei ollut tarvetta kiinnittää asiaan sen kummemmin huomiota :)

Vastaa

On gluteenittomiakin tuotteita, mm yllä kehumani viljaton sitruunakakku. Smoothejakin on, en ole tosin kokeillut. Lounassalaatit on runsaita ja maukkaita. Sisustus on ihanan pelkistetty.

Ikävä tulee tätä paikkaa, voisko joku perustaa myös Lauttasaareen samanlaisen?

-TT-

Leave a Reply to Anna-Maria Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.