On ollut aivan ylimasentavaa palata Canon 70D:n blogilainan jälkeen vanhaan runkoon ja loputtomaan taisteluun tarkan kuvan saamiseksi. Viikonloppuna ehdittiin ottaa yhdet asukuvat ja surukseni huomasin sen saman kuin aiemminkin, ne olivat kaikki epätarkkoja. Tai noh, oli joukossa pari sattumatarkkaa, siis pari vaivaista. Harmittaa ja ärsyttää. Muutenkin vanha runko tuntuu ihan lelulta uudemman version testaamisen jälkeen – se huonopuoli siinä, että pääsee kokeilemaan parempaa. ;) Eilen julkaistut asukuvat on otettu samalla objektiivilla kuin tämän postauksen kuva, mutta lainarungolla. Tietenkin vertailu olisi huomattavasti järkevämpää jos vertailtaisiin kahta ehjää laitetta… Joka tapauksessa, jos kännykän hankinta on ajankohtainen aihe, niin on kamerankin, mutta tismalleen sama ongelma; budjetti on rajallinen, enkä tiedä yhtään mitä ostaa. Samanlaista nopeasti hajoavaa halpismallia, mitä nyt käytän, en enää haluaisi ja 70D olisi ihana, mutta hipoo töistä pois pudottautuvalle liian suuria numeroita. Kiitos tosin ystävän vinkkauksen, niitäkin saa käytettynä, joten ei huono vaihtoehto sekään.

Hyvä uutinen sentään tässä hankintojen ja hajoavan omaisuuden keskellä on, että mies onnistui tuunaamaan yli neljä vuotta palvelleen MacBook Proni niin, että se sai varsinaisen nuorennusoperaation ja toimii tehokkaammin kuin pitkään aikaan. Onneksi, olen nimittäin ollut huolissani, että pamahtaako tähän samaan hetkeen myös läppärin hankinta, jostain syystä kun asioilla on tapana kasaantua. Olen siis suuresti kiitollinen! Pelastus, että löytyy oma (ja vieläpä käsittämättömän kärsivällinen) tekninen tuki saman katon alta. <3

Mutta niin, se ainoa julkaisukelpoinen asukuva. Kiitos kaikkien mössöksi menneiden kuvien, ette pääse näkemään (ainakaan nyt) takkia kiinni tai asua ilman takkia, ne vain olivat laadultaan aivan liian ali riman, joten toiseen kertaan. Mutta ehkä tämä kelpaa pahimpaan asunälkään?

gina tricot takki 01Takki: Gina Tricot / Pusero: Zara / Kaulakoru: Zara / Hame: Zara / Kengät: Shoeshibar / Vyö: Nini’s

Katso myös nämä

8 comments

Vastaa

En muista oliko tästä puhetta viimeksi, mutta toimiiko kameran tarkennus manuaalitarkennuksella?
Minä voin ilmoittautua myös kuvaamaan, tarvitsen harjoitusta joka tapauksessa ja muutenkin jossain vaiheessa aion pyytää sinua ”vapaaehtoiseksi” koekaniiniksi kamerani eteen. ;)

Vastaa

Ah, joo, toden totta! Olin jo unohtanut koko vinkkisi, muistin sen kyllä tapaamisemme jälkeen, mutta unohdin kokeilla ja sitten se vain katosi mielestä – kiitos siis uudelleenvinkkauksesta, nyt en unohda vaan testaan toimiiko manuaalitarkennus :)

Oooh, sun ottamat kuvat on upeita, suostun milloin tahansa vapaaehtoiseksi (mutta varoitan, en ole vieläkään yhtään luonteva kameran edessä;))!!

Vastaa

Onpa kaunis toi Ginan takki – värit miellyttävät ainakin minua :)

Vastaa

Oi kiitos, kiva kuulla, että tykkäät! Sama juttu, nämä värit iskivät itseen ihan ensimmäisenä; sopivat hyvin talveen, mutta ovat silti vähän erilaista :)

Vastaa

Mielettömän kaunis asu.

Meille saapui juuri uusi läppäri sekä kamera, joten rahanmenoa ei voi estää. Ja Maaliskuussa tulee koiranpentu, ja tässä välissä pitäisi vielä kolme viikkoa olla reissussakin. Taitaa tulla koko vuoden kulutukset kerralla.

Vastaa

Voi kiitos!!

Oi, mutta mitä kaikkea ihanaa onkaan tulossa ja ainakin se raha menee selkästi johonkin konkreettiseen, josta on iloa monessa muodossa vielä pitkään, eikä vain katoa jonnekin, niin kuin välillä tuntuu tapahtuvan ;)

Vastaa

Käytettyjä kameroita kannattaa käydä kurkkaamassa mm. Rajalasta. Osa kameraharrastajista vaihtaa laitteita aika tiuhaankin tahtiin, joten sieltä voi löytää sopuhintaan hyväkuntoisenkin käytetyn mallin. Lisäksi he muistaakseni myöntävät myös käytetyille rungoille 6kk:n takuun. :)

Vastaa

Olenkin kuullut, että Rajala tarjoaa varsin luotettavasti käytettyjä kameroita, täytyykin poikeata siellä! Tuota en tosin tiennytkään, että myös niissä käytetyissä olisi pieni takuu, aika loistava juttu, olen nimittäin pelännyt, että mitä jos jotain vikaa ilmenee heti käytetytn hankkimisen jälkeen. Kiitos siis vinkistä :)

Leave a Reply to Anna-Maria Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.