Hetken jo kuvittelin kevään koittaneen, kunnes tuulen ulvonta piti yön hereillä ja aamulla heräsin ankeaan harmauteen. Äh, ehkei sittenkään ihan vielä. Mutta pian. Tänäänkin jouduin siis vielä turvautumaan talvitakkiin, vaikka olen jo hiljalleen kaivellut varastosta esiin keveämpiä versioita – sekä valmiiksi nouseviin lämpötiloihin että ihan vain kiertoon. Pidin pari viikkoa pöytää Kampin itsepalvelukirpparilla ja koska menekki oli niin mainio, päätin uusia pöytävuokran joskus maalis-huhtikuun taitteessa ja kärrätä pöydälle kevät sekä kesävaatteita.

Vähän sivuten edellisen postauksen aihetta, ei reppuja vaan klassikkohankintoja, voidaan hypätä aasinsillalla tähän takkiin, jonka hankin viime syksynä pitkän pähkäilyn jälkeen. Ted Bakerin superklassista mustaa takkia olin vilkuillut jo edellisenä talvena, mutta koska sen pärjäsin vielä mainiosti vanhalla takillani annoin hankinnan odottaa.

Alkutalvella päätin viimein tilata takin ja vaikka hintaa olikin enemmän kuin yhdelläkään aiemmalla takillani, en ole katunut hetkeäkään. Takki on ollut käytössä paljon ja tämä on vasta alkua. Käytön jäljestä ei tietokaan, joten tulen kaivamaan se yhtä ilolla esiin seuraavan talven pakkasten koittaessa. Hyvä esimerkki siitä, että pieni panostus usein maksaa itsensä käyttöiässä ja -mukavuudessa takaisin!


Takki: Ted Baker / Nilkkurit: Ten Points / Ruutuhuivi: Tommy Hilfiger / Laukku: Marc Jacobs / Sukkikset: H&M
Kuvat: Elsa / Oi mutsi mutsi

Katso myös nämä

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.