On monta tapaa aloittaa viikonloppuaamu ihanasti, ja yksi niistä on vastapaistetut pannukakut vanhanajan vaniljajäätelöllä ja tuoreilla vadelmilla. Paksuja amerikkalaisia pannareita on tehnyt jo jonkin aikaa mieli, ja nyt ne tuntuivat sopivan jotenkin erityisen hyvin kuvaan raskaan viikon jäljiltä, niinpä rauhallisen heräilyn jälkeen edessä oli paksun piimäisen pannaritaikinan pikainen valmistus. Käytin samaa ohjetta, jonka olen teille jo aiemminkin vinkannut, mutta ehkei kertaus ole pahitteeksi?

Ensimmäisen kerran repäisin talteen reseptin Olivia -lehdestä, mutta sittemmin se ilokseni ilmestyi myös Olivian Täydellinen resepti -kirjaan, joka on ollut meillä kovassa käytössä muutaman huippuhyvän ohjeen ja erityisesti ammatilaisten pikkuvinkkien myötä. Kaunis kuvitus tietenkin on pelkkää plussaa! Jos siis samainen kirja löytyy kotoasi, kannattaa kurkata resepti sieltä pienine oheishuomioineen, mutta kertauksen vuoksi tässä se vielä blogiinikin naputeltuna.

amerikkalaiset pannukakut 1
7dl piimää
2 kananmunaa
50g sulatettua voita
5dl vehnäjauhoja
1tl soodaa
1tl leivinjauhetta
2rkl sokeria tai hunajaa
1tl vaniljasokeria
1tl suolaa

1. Riko kananmunat piimän joukkoon ja vatkaa tasaiseksi (kannattaa antaa molempien lämmetä huoneenlämpöisiksi ennen taikinan valmistusta.
2. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja sooda. Ripottele seos piimä-munaseoksen joukkoon vähitellen ja koko ajan vatkaten. Lisää sokeri tai hunaja, vaniljasokeri ja suola. Sekoita ja anna taikinan levähtää 5-10 minuuttia.
3. Kuumenna pieni valurautapannu kuumaksi ja lisää pannulle n. 2tl voita. Kaada pannulle tasaisesti noin desi taikinaa ja paista kunnes pinta alkaa kuplia ja hyytyä reunoilta. Käännä pannukakku notkealla lastalla ja paista toiselta puolelta pari minuuttia.
4. Pienennä lämpötilaa. Lisää nokare voita ja paista loput pannukakut.
5. Koristele millä mieli tekeekään; marjoin tai hilloin, jäätelöllä, siirapilla tai jollain muulla. Huomasin myös jossain reseptissä taikinan sekaan lisätyn mustikoita, mikä sekin voisi etenkin näin aamupannareina toimia loistavasti!

Katso myös nämä

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.