Vaikka loma ei ole vielä alkanut, olen kiitettävästi saanut kurottua alle kiinni kaipailemiani kivoja kesähetkiä. Tänään nautin jäätelöä Eiran rannassa ystävän kanssa ja tiistaiaamun aloitin laiturijoogan merkeissä Katajanokalla sijaitsevassa Bay Helsingissä.

Joogaa on kiva kokeilla silloin tällöin, mutta en ole vielä lajiin hurahtanut. Mieluisin jooga itselle on ensisijaisesti rentouttavaa ja rauhoittavaa, sellaista, joka huonounisena jaksona auttaa ennen nukkumaan menoa nollaamaan mieltä ja kehoa. Sen tarkoitus ei ole siis liikunnallinen, vaan edesauttaa unen saantia (ja sitä se muuten tekee!).

Vaativampi jooga taas on vähän liikaa oman kehon rajoitteille ja rituaalisemmista joogista taas en ihan ajatuksen tasolla perusta. Jollain tapaa jooga kuitenkin vetää puoleensa ja olen avoin ajatukselle, että joku päivä löytäisin sellaisen itselle sopivan joogatyylin, josta innostuisin. Joogasta vähän poikkeava pilates on tähän mennessä tuntunut enemmän omalta jutulta muutaman kokeilun perusteella.

Tiistaiaamun joogasta erityisen teki miljöö. Varhaisen aamun orastava lämpö ja heräilevän kaupungin äänet. Merituuli iholla ja mielen täyttävä kesähuuma. Voi kumpa lomalla pääsisin edes joinain aamuina yhtä ajoissa liikkeelle ja vaikka aamukahville Kauppatorille. Kesäaamuinen ilma ja äänet ovat jotain erityisen ihanaa. Aamuherääminen sen sijaan ei.

Laiturijooga oli Love, Beauty and Planet -brändin tarjoama. Kyseessä on uusi, syksyllä Suomeen rantautuva vegaanisertifioitu ja kestävän kehityksen periaatteita noudattava luonnollinen kosmetiikkasarja. Valikoimaan kuuluu tuotteita niin hiuksille kuin vartalon ja kasvojen iholle. Love, Beauty and Planetissa on monta erityisen kiinnostavaa piirrettä, minkä takia se ansaitsee ihan oman postauksensa.

Ensiksikin merkki tulee myyntiin marketteihin, mikä tekee siitä varteenotettavan vaihtoehdon yhä useammalle ympäri Suomen. Lisäksi hinnat ovat kohtuulliset. Mukavan kokoisten tuotteiden hinnat pyörivät kympin paikkeilla. Visuaalinen ilme on helposti lähestyttävä, ei liian hieno ja tai liian vaihtoehtoinen. Pullot on kierrätysmateriaaleista valmistettuja ja tuotteiden raaka-aineiden alkuperistä kerrotaan enemmän kuin monien muiden kosmetiikkabrändien kohdalla.

Tällä hetkellä markkinoille tupsahtelee joka suunnalta uusia luonnonkosmetiikkabrändejä ja hetkittäin mietin, kuinka paljon uutta kosmetiikkaa oikeastaan vielä tarvitaan, oli se sitten luonnonkosmetiikkaa tai ei.

Tässä pidän ajatuksesta, että tuotteet eivät ole turhaa hifistelyä, vaan valikoimissa on hyvillä raaka-aineilla koottuja (ja muuten myös aivan ihanan tuoksuisia) perustuotteita, kuten shampoita, hoitoaineita, kuorintoja ja erilaisia kosteustuotteita. Eli juuri sellaisia, joita aika moni arjessaan käyttää.

Näillä hinnoilla siitä hieman paremmasta valinnasta tulee oikeasti ihan varteenotettava vaihtoehto, sillä aika harva lopulta on valmis maksamaan paria kymppiä tai jopa enemmän arkikosmetiikasta. Siksi siis tässä jotain uudella tapaa kiinnostavaa, ja näen hyvinkin tuotesarjalle sijan kauppojen hyllyillä.

Pop up -kauppa ja alekoodi

Tuotteita tosin en ole vielä ehtinyt testaamaan, joten sisältöön en vielä sen enempää osaa ottaa kantaa. Jos liikut Helsingin keskustan suunnilla, kannattaa poiketa tutustumaan tuotteisiin lähemmin jo ennakolta Torikortteleissa sijaitsevaan pop up -putiikkiin. Kyseessä on aivan ihana kesäkauppa, josta voi lainata myös kuvissa näkyviä kukin somistettuja pyöriä (jotka arvotaan kesän lopussa).

Putiikissa on runsas valikoima tuotteita testattavana ja myynnissä. Tämän viikon loppuun (15.7.) asti 3 vapaavalintaista tuotetta 2 hinnalla kun mainitsee kassalla koodin ”PIENIÄTEKOJA”.

Kauppa löytyy osoitteesta Unioninkatu 25, eli ihan siitä Senaatintorin läheltä, Köketin kupeesta. Aukioloajat löytyy täältä.

Kuvat 1, 2, 5, 7, 8 ja 11: Viena K.

Katso myös nämä

5 comments

Vastaa

Ihanat housut! ..mistä..? :)

Vastaa

Kiitti!! Nää on Odd Mollyn :)

Vastaa

Mulla vähän samat vibat joogan suhteen. Olen nyt käynyt bodybalance tunneilla jotka yhdistävät joogaa, pilatesta ja taijia. Siinä tehdään liikkeitä musiikin tahtiin mistä itse tykkään. Lisäksi yogavenyttely tunneilla jossa venytellään joogasta tutuilla liikkeillä. Kävin myös yhdellä joogakurssilla joka oli kuitenkin liian hihhulia makuuni. Jotenkin vaan tuntuu siltä että joogahurahdus vaanii kulman takana jos vain löydän itselle sopivan joogamuodon :)

Vastaa

Kiitos vinkistä, testasimme eilen kaverin kanssa Lovebeautyplanetin polkupyörät ja oli todella kiva polkea Kauppatorilta merenrantaa pitkin Hernesaarenrantaan ja takaisin! Pyörät saivat ihastuneita kommentteja matkan varrella😊

Vastaa

Kiitos vinkistä! Testasimme eilen Lovebeauty&planetin polkupyörät. Kauppatori-Hernesaarenranta-reitillä pyörät keräsivät ihastuneita kommentteja😊

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.