Syksy. Paljaat sääret ovat vaihtuneet sukkiksiin ja kuivuviin sääriin. Sandaalit nilkkureihin ja kesäiset sävyt astetta tummempiin. Aamulla töihin lähtiessä tuulen voimakkuus on yllättänyt lähes joka aamu ja matkalla on kerta toisensa jälkeen miettinyt, että kaulahuivi voisi olla jo ihan tarpeellinen. Sitten vilun vain jotenkin unohtaa, työpäivä imaisee mukaansa ja illalla on jo asteen lämpimämpää, mutta sama toistuu seuraavana päivänä.

Nyt on muutenkin pitänyt kiirettä ja ajatukset olleet paljon työkuvioissa. Töissä tapahtuu paljon, keskustan Herkun remontti etenee ja kun se valmistuu, omankin työn tulokset alkavat näkymään. Se on jännittävää, mutta tietenkin myös kivaa, nähdä livenä asioita, joiden parissa on työskennellyt ja menettänyt yöuniaankin jo viikkoja. Mutta vaikka työtä on todella riittänyt, on projekti silti ainutlaatuinen ja mielenkiintoinen. Joka viikko oppii jotain uutta.

Nyt kun hiljalleen alkaa päästä töihin sisään ja kalenteriin on ilmestynyt pari irtiottoviikonloppua, on väsymyskin vähän hellittänyt. Vaikka vuoden kiireisin kuukausi on vielä edessä, kummasti antaa voimia tieto, että sen jälkeen ehtii tehdä vähän muutakin.

Mutta takaisin kevyisiin teemoihin. Jos vaatekerrat ja kulkureitit ovat päivittyneet sitten kesän, niin myös kynnet ovat saaneet syysvärityksen. Pehmeä koralli on vaihtunut säätä paremmin vastaavaan harmaaseen.

Ei muutos tosin ole tapahtunut tarkoituksella, sitä vain huomasi, ettei enää tee mieli laittaa kynsiin raikasta punertavaa vaan pitkään laatikossa piilossa ollut harmaa alkoi vetää puoleensa. Kun jälleen huomasin harmaan hohdon, ilahduin muistaessani omistavani useammankin kauniin kauteen sopivan harmahtavan sävyn (tai yksi viime aikojen suosikeista on enemmänkin luonnonvaalea, & Other Storiesin Hexagon Cream). Ei siis tarvitse vieläkään lähteä kynsilakkaostoksille. Tai jos jotain, niin uuden aluslakan tarvitsisin. Suosikkini Treat Collectionin aluslakka on vedellyt jo pari kuukautta viimeisiään.

Vegaaniset Treat Collection ja Kure Bazaar

Treatin lakat kuuluvat ehdottomiin suosikkeihini yhdessä Kure Bazaarin kanssa, niitä olen tainnut jo aiemminkin kehua. Jos tarvitsisin uutta kynilakkaa, tsekkaisin ensimmäisenä kyseisten merkkien valikoiman. Kun vertaa vaikka Chanelin sävyä Frenzy hyvin samankaltaiseen Treatin French Vanillaan*, on pigmentissä huikea ero. Chanelia tarvitsee jopa kolme kerrosta, mutta Treatilla saa peittävän parilla. Sävy on muutenkin tosi kaunis ja nopeasti kuivuva. Kure Bazaarin Nude* (kuvassa kynsillä) on himpun verran beigempään taittuva, mutta niin ikään laadultaan loisto.

Sekä pariisilainen Kure Bazaar että berliiniläinen Treat Collection ovat molemmat vegaanisia sekä vapaita haitallisimmista kemikaaleista, eivät siis sisällä esimerkiksi tolueenia, formaldehydiä, formaldehydihartsia tai kamferia. Omistan molemmilta useamman lakan ja kaikissa mainio pigmentti ja hyvä pito. Lisäksi sävypaletti on kaunis. Vajaan parin kympin hinta toki on korkea, mutta niin on laatukin.

*Saatu blogin kautta.

Katso myös nämä

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.