Melkein joka kuukausi tuntuu tapahtuvan sama. Kuun lopulla mietin, että nyt teen heti koosteen loppuun kuluneista kosmetiikoista ja sitten yhtäkkiä havahdunkin siihen, että on melkein uuden kuun puoliväli. Apua tämä ajan kulku! Noh, onneksi tämä on varsin ajatonta infoa, joten viikko tai pari sinne tänne, lähinnä noin yleisesti ottaen kauhistuttaa, kuinka koko ajan on askeleen jäljessä kun aika harppoo eteenpäin. Ehkäpä tänä viikonloppuna olisi vähän aikaa astiasioille? Tai viimeistään sitten jouluna!

Kicks Charcoal Gel Mask* hinta-laatusuhteeltaan hyvä syväpuhdistava naamio. Ihan huomaamatta sunnuntaista kehkeytyi naamiopäivä, ja nyt kun tämä loppui, on lovi täytettävänä. Tajusin vasta tänä syksynä alkaa käyttää öljyä naamion alla ja vaikutuksen huomasi heti, naamio ei kovettunut niin kovaksi kuoreksi ja öljy edesauttoi epäpuhtauksien nousemista pintaan. Lyömätön kombo!

Diago Dalla Palma Vitamina C 24 Hour Brightening & Anti Wrinkles Cream.* Tiedättekö kun on niitä tuotteita, jotka vain heti tuntuu jotenkin astetta ylellisemmiltä? Tämä oli sellainen tuote. Purkki on lasia ja tuntuu painavalle kädessä, voide taas näyttäytyi ihanan samettisena. Otin tämän käyttöön kesällä, mutta silloin tuntui iholle liian täyteläiselle, niinpä palasin tämän äärelle uudelleen syksyllä ja silloin tuntui huomattavasti paremmin sopivalle. Kosteuttaa hyvin, joten mainio pintakuivalle talvi-iholle. Ei kuitenkaan raskas tai liian paksu, eli imeytyy hyvin.

Laboratoires Novexpert Gommade Douceur Velvety Scrub* oli todella miellyttävä kuorinta-aine kasvoille. Riittävästi tehoa, mutta kuitenkin hellävarainen. Ranskalainen tuote 100 prosenttisesti luonnollisista raaka-aineista, eli ei synteettisiä rakeitakaan. Tuntematon merkki itselle entuudestaan, mutta tykkäsin!

H&M Eye Shadow, Fine China tuskin enää kaipaa esittelyjä. Edelleen ärsyttää uudistunut kulmikas pakkaus, mutta sävy vain on omaan makuun ihan täydellinen! Saisipa tätä jossain jättipakkauksessa, niin ei tarvitsisi ostaa näitä pieniä muovipaletteja.

Daviens MELU Shampoo.* Italialaisesta Davinesista kirjoitinkin jo alkusyksystä, ihana sarja, jossa pakkaukset on helposti kierrätettävät ja raaka-aineet pyritään tuomaan läheltä. Muutenkin kaunis ja toimiva kokonaisuus. Tämä käsitellyille hiuksille tarkoitettu MELU-shampoo sopi omille hiuksille mainiosti ja ehdottomasti voisin palata tämän pariin uudelleenkin.

Ida Warg Beauty Repair Shampoo & Conditioner* -setistä tykkäsin tosi paljon. Kauniit pakkaukset, vegaaniset tuotteet ja valmistettu Pohjoismaissa. Enemmän näistä Ida Wargin tuotteista aiemmassa postauksessa. Visuaalinen plussa pakkausten mattapinnasta, tosi tyylikäs!

Budgie The Apple Cider Scrubin voi kai jo laskea luottotuotteisiin. Todella erinomainen syväpuhdistava shampoo, jossa on mukana päänaakaa hierovia ja puhdistavia rakeita. Tällä saa todella puhtaan tunteen hiuksiin ja kaikki muotoiluainekerrostumat pois. Tämän jälkeen tosin tarvitsee hyvän hoitoaineen, mutta lämmin suositus tälle jos kaipaa kunnon syväpuhdistusta hiuksille!

Shiseido Waso Beauty Smart Water* oli ihan superihana, todella ilo käyttää! Niin kaunis pakkaus ja muutenkin miellyttävä kokonaisuus, joka tulee sekoittaa ennen käyttöä. Tykkään hieman puhdistavista kasvovesistä, sillä olen siirtynyt hellävaraisempiin putsareihin, jolloin meikkiä helposti jää hitunen johonkin kohtaan. Niinpä kevyesti puhdistava kasvovesi viimeistelee kasvojen puhtauden. Sen lisäksi tämä kosteuttaa ja valmistelee ihoa voiteille. Sopii hyvin aikuiselle iholle. Plussaa minimalistisesta pakkauksesta, jossa ei ole tarpeetonta muovia tai muita krumeluureja.

Pulp de Vie Face Cleaning Foamin ostin kun tarvitsin nopeasti putsarin ja tämä täytti kriteerit. Pidän vaahtoputsareista ja suosin luonnonkosmetiikkaa, tässä myös hinta oli kohtuullinen ja löytyi helposti Sokoksen valikoimasta. Ranskalaiseen hävikkikasviksia valmistuksessaan hyödyntävään Pulp de Viehen olen jo aiemmin tutustunut, joten siinäkin mielessä oli luonteva valinta. Olin tyytyväinen! Tuote on hellävarainen, mutta poistaa meikin hyvin. Ehdottomasti jatkoon!

Batiste Original Dry Shampoo* tuskin kaipaa enää uusia ylisanoja. Vuodesta toiseen ihan luottotuote. On kiva kokeilla uusia kuivashampoita, mutta jos pitäisi pärjätä vain yhdellä, valitsisin tämän. Toimii!

Nivea Clear-up Stripseistä muistaakseni kirjoitin ihan vähän aikaa sitten. Koska ihoni on epäpuhtauteen taipuva ja mustapäivät on todella hurjasti, tällaiset tuotteet ovat ihan vakkarikäytössä. Tokikin hyöty on lyhytaikainen, mutta tuottaa pientä tyydytystä kun saa edes hetkeksi mustapäitä vähennettyä. Tämän pakkauksen kohdalla muistin, miten oleellista käytön kannalta on just oikea nesteen määrä. Liian kuivalla iholla ei toimi ja liian märällä ei kovetu tarpeeksi. Lisäksi parasta on, jos iho on ehtinyt hetken hautua esim. lämpimässä suihkussa tai saunassa niin, että ihohuokoset on mahdollisimman auki. Itse esimerkiksi käytän pelkästään suihkun jälkeen, sillä silloin ovat tehokkaampia kuin ns. kylmiltään.

Garnier Respons Intensely Caring Mask oli vähän hutiostos. Tarvitsin joskus alkukesällä miehen luokse hoitoaineen ja hiukseni tuntuivat kärsineet, joten nappasin lähimarketin huonosta valikoimasta sen, minkä oletti olevan paras tuohon tarkoitukseen, mutta käyttökokemus jäi vaatimattomaksi. Melko ohuen oloinen naamio, ja ehkä enemmän hoitava kuin selvittävä, eli ei vastannut tarpeeseeni. Ei tarttuisi enää uudelleen matkaan.

Biozell Bioplex Bonder Mask* jäi niin ikään vähän etäiseksi. Saman sarjan shampoosta ja hoitoaineesta tykkäsin, mutta tämä naamio vaati tosi pitkän vaikutusajan ja harvoin jaksaa antaa olla lähellekään vaadittua. Sillä toki saattoi olla vaikutuksensa, etten saanut parhaita tehoja irti ja jäi vähän mitäänsanomattomaksi, mutta selvästi itselle ei sovi tällaiset tavallista työläämmät tuotteet. Ajatushan on tosi hyvä, markettivastine nioplekseille, olaplekseille ja mitä näitä nyt on, mutta ei ehkä itselle sopivin tuote.

Evo Love Perpetua Shine Drops on ihan superhyvä tuote! Tätä olen käyttänyt aiemminkin, ja toimi jälleen. Silottaa ihanasi hiuksia ja sopii täydellisesti karheille luonnontaipuisille hiuksilleni. Selvä pehmentävä ja silottava vaikutus ilman latistavuutta. Ainoa miinus on, että pakkaus on tosi pieni ja sitä tekee mieli pihistellä jo ihan alusta asti. Toki pieni määrä riittää, mutta kuluu silti melko nopeasti jos hiuksissa on pituutta tai kuivuutta, kuten itsellä.

*Saatu blogin kautta.

Katso myös nämä

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.