Onnistun yleensä pakkaamaan suht nappiin kunkin matkakohteen lämpötilat ja tarpeet huomioiden, mutta Kööpenhaminan kohdalla täytyy myöntää, että pieleen meni. Puolet laukun sisällöstä on sellaista, jota on ihan turha toivo päästä käyttämään täällä ja joka päivä olen harmitellut, etten napannut talvitakkia mukaan tai ottanut edes käsineitä matkaan. Tuli siis tehtyä kaksi virhettä; oletetua, että täytyyhän täällä nyt olla piirun verran lämpimämpää kuin meillä kun kerran ollaan harppaus etelämpänä ja toiseksi, tuijotettua pelkkiä sääennusteiden lämpötilalukemia, jotka näyttivät mairittelevaa 6-10 astetta joka päivälle. Ja varmaan lukemat sitä ovatkin olleet, mutta se tuuli.

Täällä on tuullut ihan hulluna joka päivä ja se tuuli on pistävä ja hyytävän kylmä merituuli, joka tuntuu läpäisevän kaikki vaatekerrokset. Niinpä olen pukenut niin monta kerrosta sukkiksia ja puseroita mitä olen vaatimattoman matkalakun sisältöni pohjalta saanut kasaan, mutta silti hytissyt. Olkoonkin kylmä, en ole antanut sen estää kaupungista nauttimista ja kylmyydestä huolimatta Kööpenhamina on yittänyt odotukset, aivan ihana kohde ja jotenkin hillittömän soma miksaus Skandinaviaa ja Keski-Eurooppaa. Parhaat puolet molemmista. Mutta palailen matkajuttuihin vielä myöhemmin, tässä asu eiliseltä. Rentouttavaa lauantai-illan jatkoa kaikille!

nude hame 6nude hame 9nude hamePusero: Zara / Hame: Monki / Neuletakki: Zara / Kaulakoru: J.Crew /
Kengät: Shoeshibar / Korvikset: Glitter

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

10 comments

Vastaa

Kaunis asu :)

Vastaa

Kiitos!! :)

Vastaa

Sun asu on kaunis, värit ja kankaiden ilmavuus miellyttää silmiäni kovasti! <3 Olin Kööpenhaminassa kaks viikkoa sitten, ja kyllä se on upea kaupunki, mä aina haluan mennä takaisin :)

Vastaa

Oi, kiitos!! <3 Sama juttu, Köpikseen jäi hinku palata, etenkin kesäaikaan – ihana, ihana kaupunki! :)

Vastaa

Kaunis asu, tuo värimaailma on aivan ihana ja kylläpä näyttää muuten seeprakuosikin kivalta! :)

Vastaa

Oi kiitti! Huomasin, että paita näytti melkein kivemmalta vähän toisessa valossa otetussa kuvassa, harmi, ettei siinä tullut tajuttua asukuvien ottoa :)

Vastaa

Kivan näköinen asu, mutta esimerkiksi tuossa kuvassa sinulla ei näytä olevan kyllä kovin monia sukkahousuja (elleivät ne sitten ole superohuita kaikki), joten en ihmettele, jos tuollaisen alaosan kanssa tulee kylmä purevassa tuulessa. Täälläkin oli niin kylmä tuuli esimerkiksi lauantaina, että huh!

Vastaa

Totta, alaosa olisi ehdottomasti ollut paksumpi jos olisi ollut enemmän vaatetta mukana :) Niinpä päädyin kerrostamaan sukkiksilla, tässä niitä on kolmet päällekäin. En tykkää siitä, että mustat sukkikset näyttävät paksuilta, niinpä olen ratkaissut asian sillä, että talvisin ja muuten kylmällä kelillä laitan alle paksut ihonväriset (tai ihonvärisiä), jolloin ulospäin efekti on toivomani 40-50 denierin hieman kuultava musta vaikka todellisuudessa kerrokset yltäisivätkin yhteensä liki 100 denieriin :)

Vastaa

Vähän ovelaa,miksi en ole itse keksinyt!
Kauhea ressi iski nytten kun luin tätä postausta, kun pitäisi itse pakata reissua varten,(saksaan) luvattu kaiken lisäksi vaihtelevaa keliä…

Vastaa

Sama idea toimii muuten näppärästi myös jos haluaa vaikkapa talvella laittaa päälle ohuet pilkkusukkikset tms. kuviosukkikset – kun alle laittaa ihonväriset, näyttää se ihan siltä kuin olisi paljasta säärtä vasten, muttei kuitenkaan ole! Itse olen niin herkästi paleleva ja kun kuitenkin tykkään hametta käyttää, että kerrostan sukkiksia läpi talven eritavoin :)

Äh, pakkaaminen on kyllä haastavaa kun tahtoisi pärjätä mahdollisimman vähällä, muttei kuitenkaan voi olla ihan varma matkakohteen säästä – ellei nyt suoraan helle- tai pakkaskohteeseen mene :/ Ihanaa matkaan, ja toivottavasti onnistut pakkauksessa huomattavasti minua paremmin! :)

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.