Kaupallinen yhteistyö: Poster Store

Uuden maton hankkiminen sai aikaan ketjureaktion. Ensin vaihdoin järjestystä, eräänä iltana raahasin massiivipuisen hyllykön seinustalta toiselle ja olin tyytyväinen. Hetken. Sitten vaaterekin vierustama seinusta alkoi näyttää ankealta, ja löysin itseni googlaamasta tyylikkäämpiä vaihtoehtoja säilyttää henkarivaatteita.

Tästä seurasi ajatus, että oikeastaan jaloillaan seisova peili olisi myös kiva ja säästäisi seinäpinta-alaa muuhun. Niin, ja seinät. Kun siirsin hyllykön pois sängyn vierestä, seinä sängyn päällä alkoi näyttää keskeneräiselle.

Niinpä en olisi malttanut antaa juuri ennen reissua postista kotiin raahatun Poster Storen paketin odottaa, mutta matkaa edeltänyt kiire ajoi ohi. Toisaalta, mieluummin paremmalla ajalla. Sisustusratkaisujen suhteen vain tapaan olla mahdottoman kärsimätön ja haluaisin heti toteuttaa visioni. Yksi näistä visioista oli taulujen lisääminen sängynpäätyyn, ystävän tekemän unisiepparin viereen.

Taulujen kiinnitys ilman nauloja

Näin vuokralla asuessa harmia on tuottanut se, että seiniin ei saa laittaa nauloja tai muita kiinnikkeitä. En oikein tykkää julisteiden käytöstä ilman kehyksiä, se tuo ihan liikaa mieleen teini-iän erilaisilla kuvilla vuoratut seinät. Olen kokeillut erilaisia ratkaisuja, mutta en oikein ole löytänyt sellaista, johon olisin täysin tyytyväinen. Niinpä seinät ovat nyt paljon tyhjemmät kuin aiemmin.

Sohvan päälle olen kiinnittänyt muutaman kuvan roikkumaan siimoilla katonrajassa kulkevasta taululistasta, mutta koska kulma kylpee luonnonvalossa, näkyvät ohuet siimatkin ikävästi ja ikkunan ollessa auki tuuli liikuttaa korkealta roikkuvia kuvia. Vastikään hankin sinitarraa, jolla aion yrittää pitää kuvia paikoillaan.

Sängyn pääty oli siinä edullisempi. Varjoon jäävä kulma on armollinen siimaripustukseen ja ilokseni ripustustapa ei näy ja ikkuna jää kauaksi. Lisäksi valitsin mustat puukehykset. Aiemmat kehykseni ovat pitkälti metallia tai turhan paksuja raameistaan, mikä tekee niistä painavia.

Nämä puukehykset ovat superkevyet, ja siksi toimivat odotettua paremmin siiman kanssa. Tilasin myös isot kehykset mustavalkoisella kaupunkijulisteella, mutta se saa levätä kehyksissä lattialla seinää vasten. Kaikkea ei suinkaan tarvitse ripustaa! Siksi esimerkiksi välillä osa isommista tauluistani nojaa lipaston päällä seinän vierellä.

Tekstitauluihin suhtaudun varauksella samoin kuin ylipäätään erilaisten henkevien voimalauseiden viljelyyn. Nyt kuitenkin poikkeuksellisesti pysähdyin tekstijulisteen äärelle.

And at the end of the day you should be dirty, your hair messy and your eyes sparkling.

Kerron pian, miksi se sai seisahtumaan, mutta nyt se löysi paikkansa sänkyni päädystä. Samoin kuin tyylitelty Frida Kahlo. Kai sekin voi ajatella symbolisoivan tällä hetkellä omassa elämässä tapahtuvia asioita, jonkinlaista vahvuutta oman tien kulkuun. Tai sitten sen voi ajatella vain kauniina kuvana. Niin tai näin.

Poster Storen alennus

Jos seinäpinnat kaipaavat uutta ilmettä, nyt kannattaa tutustua ruotsalaisen Poster Storen valikoimaan! Koodilla secretwardrobe30 saat 30%:n alennuksen Poster Storen verkkokaupan julisteista.

Koodi on voimassa 31.5.2019 asti. Alennus ei koske selection-valikoimaa ja kehyksiä, eikä ole yhdistettävissä muihin alennuksiin.

Katso myös nämä

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.