Ulkona on mitä ihanin sää, mutta itse olen viidettä päivää nihkeässä flunssassa ja kärsivällisyys meinaa todella loppua. Ensinnäkin harmittaa (ja ihmetyttää) se, että olen taas kipeänä, vaikka juurihan joitain viikkoja sitten sairasti pahimman flunssan aikoihin, enkä kykene muistamaan, milloin olisin käynyt läpi kaksi flunssaa saman vuosipuolikkaan aikana (tai ehkä edes vuoden). Ärsyttävintä on se, että loppua ei näy, olo on edelleen ihan yhtä hutera ja käheä kuin vaikka lauantaina.

Osa syy tosin saattaa olla sillä, etten ole enää viikonlopun jälkeen levännyt vaan oloa uhmaten tehnyt töitä ihan normaalisti. Ei kovin järkevää, mutta samaan aikaan tuntee kummaa syyllisyyttä siitä, että taas on kipeänä. Vaikutuksensa erityisen tukalaan oloon saattaa olla kuulemma todella voimakkaalla siitepölykaudellakin. En ole allerginen ja tyypillisesti en saa mitään oireita näinä aikoina, mutta ehkäpä näin hengitysteiden ollessa jo muutenkin ärtyneet, voimakas siitepöly saattaa ärsyttää entisestään. Tiedä tuosta, mutta niin toivon, että viikonloppuun mennessä olisin jo ihan terve. Niin, ja että näiden jälkeen saan viettää erityisen terveen loppuvuoden.

Tämä asu on reissulta, ja osoittautui monella tapaa todella toimivaksi kokonaisuudeksi. Maksimekko oli riittävän peittävä maahan, jonka pukeutumiskulttuurista en ensi alkuun ollut ihan varma ja lisäksi pitkä helma suojasi auringolta olematta raskas. Hartioille sai tarvittaessa keveän huivin, joka kulki laukussa mukana.

Korikassi taas oli ihanan kevyt kantaa pitkä päivä olalla, eikä kassin koripinta hiertänyt mekkoa kuten joillain koripinnoilla on tapana. Lisäksi kassiin mahtui kaikki oleellinen ja enemmän. Ainoa miinus oli suljinmekanismin puute, mutta pidin laukun sisällä isoa suljettavaa kangaskassia, mikä teki siitä myös ihmisvilinään sopivan.

Swedish Hasbeensin sandaalit taas on luottoasusteeni kesäreissuilla. Tämä keskikorkea malli on supermukava jalassa. Korokepohjaa on sen verran, että koron tuoma kulma jää melko matalaksi. Näillä kengillä jaksaa kävellä pitkän kaupunkipäivän!

Maksimekko: Bershka / Korikassi: & Other Stories / Sandaalit: Swedish Hasbeens

Katso myös nämä

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.