Neulottua raitaa!

Matkakuulumisten keskellä vaihteeksi asukuvia ajalta ennen matkaa. Täällä en ole kaivannut pitkiä housuja ja pitkähihaistakaan ei tarvitse lämmikkeeksi, ainoastaan auringolta suojaamaan, mutta toista oli ennen lähtöä. Hädin tuskin ehdin käyttää sandaaleita, eikä montaa kaupunkipäivää ollut, että olisin uskaltanut lähteä liikkeelle ilman bleiseriä. Tämä asu on päivää tai paria ennen lähtöä ja vaikka kaunis päivä olikin, … Lue lisää

Farkut ja valkoinen pusero

Niin harmittaa, että kaikkien näiden epävakaisten säiden keskellä en ole vielä päässyt käyttämään kunnolla kesäisiä ja kepeitä vaatteita, hädin tuskin edes lyhythihaisia! Viikonloppuna istuskelin Café Ekbergin ikkunapöydässä ja kiinnitin huomiota siihen, kuinka monella kulkijalla olikaan trenssi päällä. Siis heinäkuussa! Voihan tätä säätä. Aloin tänään pakkailemaan tulevaa reissua varten ja tuntui ihan hassulta kaivaa kaapin pohjalta … Lue lisää

Jotain erilaista asussa

Olen tänään viettänyt turistipäivän äitini kanssa Tampereella ja herätys oli omalla mittapuullani kukonlaulun aikaan. Raahauduinkin puoliunisena varhain aamulla Pasilan asemalle ja hyppäsin junaan, kotiutuen vasta nyt illalla. Päivän aikana ehdinkin kävellä jalat uuvuksiin, ottaa vastaan muutamat sadekuurot ja tietenkin se tärkein, eli viettää aikaa äidin kanssa ja kierrellä kaunista Tamperetta. Jalkani todella kivistävät ja kolottavat … Lue lisää