Tämä asu verrattuna edelliseen taitaa olla loistoesimerkki sään vaikutuksesta pukeutumiseen, enkä nyt tarkoita sitä ilmeisintä, eli vaatekerroksia vaan värisävyjä. Kummasti kotiin palattua päällä on ollut mustaa, mustaa ja jossain välissä ehkä jotain niinkin radikaalia väriä kuin tummanpunaista tai harmaata. Muistinvaraisesti laskettu tällä viikolla oli ihan varmasti ainakin neljänä päivänä päällä kokomusta mekko. Mutta sitä sääkin on melko lailla ollut, tai jos nyt ei sysimustaa, niin synkän harmaata.

Tämä kotimainen Melli EcoDesignin luomupuuvillamekko on melko vähän blogissa vilahdellut, mutta lukeutuu talvikauden arkivaatteisiini. Helppo asustaa, mukava päällä ja ylipäätään laadukas aikaa kestävä mekko. Ajattomuudesta kertonee sekin, että mekkoni on jo kolmisen vuotta vanha, mutta edelleen löytyy Mellin valikoimasta (musta taskumekko). Ehkäpä päätyy päälle ensiviikollakin, joka on tämän vuoden viimeisiä kiireisiä arkiviikkoja. Viimeistelen näinä viikkoina pari kuukautta kestänyttä intensiivistä työprojektia, ja sen myötä pitäisi jo alkaa katsomaan ensivuoteen. Kulunutta vuotta miettiessä ajattelin vetää yhteen blogissa myös yrittäjyyden ensikuukausia, mikä on samalla hyvä hetki myös itselle ohjata omaa katsetta tulevaan. Mutta palataan niihin, sitä ennen mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

Mekko: Melli EcoDesign, saatu blogin kautta / Nulkkurit: ALDO / Takki: Mango / Kauluspaita: Monki
Kuvat: Nina, Tunnetila

Katso myös nämä

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.