Tiedän, että monen mielestä marraskuu on ankeinta, mitä vuodenajat voivat Suomessa tuoda eteen, mutta itselle vuoden inhokkikuukausi on tammikuu. Silloin kesä on kaukana molempiin suuntiin ja kuukausi tuntuu loputtoman pitkälle ja kylmälle. Tämäkään tammikuu ei ole poikkeus. Joskaan ei niin kylmä, mutta nyt kaiken kruunaa loputon harmaus koleuden kyljessä. Vähän niin kuin marraskuu ja tammikuu yhdessä, eli tuplapaha.

Koska tiedän kokemuksesta, ettei tämä kuukausi ole mieleen, yritän täyttää tammikuuta kivalla tekemisellä. Vuoden alussa oli pieni roadtrip, viime viikolla blini-ilta, tulevana lauantaina illallinen Suomenlinnassa, ensi viikolla pari hemmottelupäivää Tallinnassa ja viikon päätteeksi ystävän nelikymppiset. Sitä seuraavalla viikolla on Kämpin klassinen iltapäivätee äidin kanssa ja kuun lopussa miniloma Wienissä ja Bratislavassa. Niin, ja eilen tuskastuttavan harmaan päivän pelasti viinitasting.

Helsingin Food Market Herkun Bistrossa järjestetään silloin tällöin viinitastingeja ja olen niitä sivusilmällä työn puolesta kiinnostuneena seurannut. Kun kuulin, että tammikuussa teemana on vastuulliset viinivalinnat ja vegeruoka, olin kärppänä ilmoittautumassa mukaan.

Illan aikana maisteltiin viittä Norexin maahantuomaa viiniä ja niihin yhteensopivia Bistron kokin suunnittelemia ruokia, kaikki viinit olivat luomua ja neljä niistä vegaanisia. Mielenkiintoista oli kuulla, että Suomessa ravintolat ovat edelläkävijöitä vastuullisissa viineissä. Niiden valikoimasta eri vastuullisesti sertifioituja viinejä on useita kymmeniä prosentteja kun taas Alkossa valikoima on vielä prosentuaalisesti lapsenkengissä, joskin koko ajan kasvava. Itse tietoisesti Alkossa asioidessa kyselen vastuullisten viinien perään ja tietenkin myös valitsen vähintään luomua kotiin, sillä ajattelen, että kysyntä lisää tarjontaa.

Oli ilo aiemmin tänä vuonna huomata, että esimerkiksi S-ryhmä otti asiakasomistajaviineiksi luomuviinit ja huomioiden jo pelkät volyymit, tämäntasoisella valinnalla on merkitystä. Ei siis mikään ihme, jos ravintolat keräävät tällä hetkellä pisteet vastuullisten viinien tarjonnassa.

Viini-illan viisi viiniä:

Stellar Organics Brut. Emme miehen kanssa kumpikaan ole järin kuohuviinin ystäviä. Itse en ylipäätään oikein pidä mistään kuplajuomasta, joten oli yllätys, että totesimme molemmat lähes yhteen ääneen Stellar Organicsin mainioksi kuohuviiniksi. Siinä ei ollut monelle kuohuvalle tyypillistä kirpeyttä ja sellaista tiettyä terävyyttä, vaan maku oli miellyttävän pehmeä ja jotenkin helppo. Mutta ei kai ihme, samalta valmistajalta tulee nimittäin aiemmin kehumani Running Duck -valkoviini, josta tykkään paljon. Kaiken lisäksi tämäkin viini on luomua, veganinen, Reilun Kaupan ja hinta Alkossa näyttää olevan vain n.12 euroa. Ohessa nautittiin bistron vegecarpaccio, mikä oli loisto alku tastingille.

Pares Balta Cosmic oli illan toinen viini ja sekin yllätti. Yllätti siksi, että en oikein perusta saman espanjalaisen viinitalon kuohuviineistä ja tälläkin hetkellä sellainen pölyttyy kaapin päällä kun ei vain tee mieli. Sen maussa on pientä karvautta, mutta Pares Baltan valkkari oli ihan toista maata. Miellyttävä maku ja kaikin puolin pehmeä, ylipäätään kahdesta maistellusta valkoviinistä selvä suosikkimme. Lisäksi se on luomua ja vegaaninen. Ohessa nautittiin paahdettua kukkakaalia hummuksella sekä minttujogurtilla ja hasselpähkinällä – illan ehdottomasti paras annos, vaikka kaikki olikin supermaukasta.

Brocard St Claire Chablis oli ihan kiva ranskalainen valkoviini, mutta ei ihan yltänyt edellä mainitun tasolle. Sopi joka tapauksessa myös mainiosti kukkakaalin oheen ja tietty teemaan sopivasti oli sekä luomua että vegaaninen. Sellainen helppo perusviini.

Lunaria Coste di moro Montepulcio d’Abruzzo -punaviini tulee italiasta, ja oli kertakaikkisen ihana! Niin ihana, että tämä oli ainoa, josta otettiin toiset lasilliset (ja saatiinpa pöytäämme pullonpohjatkin). Ei yhtään tanniininen, vaan todella pehmeä maku. Sen lisäksi, että viini on luomua, biodynaamisesti tuotettu ja vegaaninen, sen tuotantoprosessissa työllistetään kehitysvammaisia, joilla muuten on vaikeuksia työllistyä. Hintakin oli näihin spekseihin nähden kohtuullinen, 16 euron luokkaa. Eli lämmin suositus!

Chakana Nuna Vineyard Cabernet Franc niin ikään oli spekseiltään mainio, argentiinalainen luomulaatuinen, biodynaaminen ja Reilun Kaupan viini. Maku sen sijaan jätti kylmäksi. En ylipäätään ole tanniinisten ja karvaiden punaviinien ystävä, ja tämä meni juuri siihen kategoriaan. On myönnettävä, etten edes pystynyt juomaan omaa lasillistani loppuun, joten kokemus oli ihan päinvastainen kuin edellisen punaviinin kanssa. Miehen mielestä tämä oli ihan ok, mutta ei silti sellainen, jonka nappaisi hyllystä kotiin.

Punaviinien makuparit

Punaviinien kanssa nautittiin pariloitua Beyond Meat -pihviä kevätsipulilla, romescolla ja yrttiöljyllä ja tämäkin annos oli ihan täydellinen. Huokailin, että miksei tällaista osaa tehdä kotona, mutta ehkä kyse on enemmän siitä, ettei jaksa edes yrittää vaan päätyy niihin nopeisiin ja helppoihin ruokaratkaisuihin.

Ruokakokemuksen viimeisteli helsinkiläisten Juustotyttöjen hellempi valkoinen vegaaninen valkohomejuusto, tai ”uusto”. Tätä olen aiemminkin maistanut ihan paljaaltaan, mutta on myönnettävä, että persimonin ja makean marmeladin kanssa se toimi paljon paremmin kuin yksinään. Vaikka ei se toki huono ole niinkään, mutta kaipaa mielestäni rinnalle jotain tasapainottavaa makua. Toisin kuin tavallista brietä voi syödä helposti ihan vain sellaisenaan. Juustojälkkäri sai aikaan sen, että tastingin päätyttyä käveltiin vielä Herkun juustotiskille hakemaan tryffelitäytteistä briejuustoa kotiin.

Varsin kiva parituntinen ja ylipäätään pidin siitä, että ilta keskittyi nimenomaan vastuullisuuteen että kasvisruokaan. Tarkka teema teki kokonaisuudesta heti erityisemmän ja omalta tuntuvamman.

Katso myös nämä

2 comments

Vastaa

Hei mistä on tuo kaunis vihreä mekko? Sopii sinulle mainiosti :)

Vastaa

Oi kiitos! Tykkään ihan tosi paljon tästä väristä, ja tietty mallikin tuntuu omalle :) Mekko on Reservedin tämän talven mallistosta.

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.