Viikko on ollut niin kiireinen, että olen ehtinyt viettää harmillisen vähän aikaa blogin äärellä, mutta onneksi edessä on taas viikonloppu ja sen olen pyrkinyt pitämään kiireettömänä. Eilen illalla kävin katsomassa Opperassa Pieni Merenneito -baletin, joka ihastutti visuaalisuudellaan. Lavastus oli erityisen upea, ja toki kaunis koko esityskin. Sitä ennen otin katsauksen kevääseen kiertämällä liudan pressitilaisuuksia. Oikeastaan, enemmänkin olin ajatellut käyväni, mutta oli kuvitellut olevani tehokkaampi kuin olinkaan, eli käytännössä varasin liian vähän aikaa enkä ehtinyt kaikkialle, minne olin ajatellut ehtiväni.

cupcakes 1

Päivä siis täyttyi kaikesta kauniista ja herkullisesta, kuten yllä näkyvistä pikkuisista kuppikakuista, jotka olivat parhaita syömiäni pitkään aikaan (vielä kun vain muistaisi kenen valmistamia olivat!).

press day 3

Olen todella tykästynyt By Pia’sin vaatteisiin ja asusteisiin, ja niitä tuli hypisteltyä showroomilla pitkä tovi. Kuten olen maininnutkin, se yksi hiekanvärinen By Pia’sin huivi on yksi tänä syksynä eniten käyttämistäni ja kaiken kaikkiaan ihanan monikäyttöinen ja laadukas. Nyt iskin silmäni samanlaiseen, mutta tummemman ruskeaan sekä vaaleanharmaaseen villaponchoon, jotka vilahtavat postauksen lopusta löytyvästä pienestä videosta.

press day 4

Meikkirintamalla ehkäpä eniten kolahti IsaDora, jonka värivalikoima osaa aina yllättää positiivisesti. Alla näkyvä luomiväripaletti on täydellinen, ihan jokainen sävy sellainen, jonka voisin yksistäänkin ostaa. Se on poikkeuksellista, sillä yleensä palettien kanssa itsellä ongelmana on se, että niissä on aina jokin ns. ylimääräinen väri. Meikeissä näkyi paljon kimallusta ja hohdetta, ehkäpä aluillaan oleva pikkujoulukausi vaikutti asiaan.

press day 6

Koska oma kamerani on tiensä päässä, olen nyt parin viikon ajan lääkinnyt akuuttia kameratarvettani Canonilta lainassa olevalla EOS 7D Mark II -kameralla ja kun tajusin siitä löytyvän paremman videotoiminnon kuin 6D:stä, kuvasin eilen hetken mielijohteessa yhden uuden harjoitusvideon. Paljon on vielä opeteltavaa ja sisäistettävää, kuten vaikkapa kameran tukeminen johonkin kuvatessa, mutta noh, pienin askelin eteenpäin. Videon editointiohjelma on edelleen aikas mysteeri, joten pahoittelinkin vähän ärsyttävää musiikkivalintaa, mutta en yksinkertaisesti saanut tähän hätään ladattua ohjelmaan mitään ulkopuolelta tuotua. Ehkäpä ensi kerralla paremmalla menestyksellä?

Tässä siis pieni video eilisen pressikierroksen parhaista paloista! Kiitos käsimallina toimimisesta Ilonalle, Tarulle ja Anskulle, sekä kuvausavusta Tarulle ja Anskulle!

Katso myös nämä

6 comments

Vastaa

Ei toi musa kyllä ärsyttänyt yhtään :D

Vastaa

Jee, kiva kuulla!! :)

Vastaa

Videoiden editoiminen on yäk-hommien Top Ten -listalla. En juuri muista työvuosieni ajalta tuskallisempia ja turhauttavampia hommia, etenkin kun videoita tehdessämme meitä vaivasivat vielä koulun atk-ongelmat. Toimivankin laitteiston kanssa homma on silti, JUURI kuten sanoit, lähinnä mysteeritasoa :-D

Vastaa

Pystyn niin yhtymään tuohon!! Vaikka tämäkin ptkä oli ihan amatööritasoa ja lyhyt kuin mikä, mulla meni järjettömän monta tuntia kasata se. Myönnän miettineeni hetkittäin, että onko oikeasti sen työajan arvoista, mutta toisaalta, ei kai sitä ikinä opi jos ei vaan siitä huolimatta jaksa yrittää :D Mutta joo, ei tätä kyllä yhtään useammin tekisi, näin silloin tällöin harvakseltaan on ihan riittävä ;)

Vastaa

Siis oikeesti tosi kiva video! :) Näyttipä mun käpälät kerrankin edustuskelpoisilta, haha… Pitää lakata kynnet useamminkin. ;) Oli kiva nähdä. <3

Vastaa

Kiva kuulla, että toimi – ja kiitos käsien ”lainasta”! ;) Toivottavasti nähdään taas pian!

Leave a Reply to Kutri Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.