Kuten jo ehdin hehkuttaa, poikkesin maanantaina kampaajalla vähän freesaamassa ylikasvanutta tyvikasvua! Olen luottanut vakikampaajaksi muodostuneen Giaun ammattitaitoon nyt kahden ja puolen vuoden ajan ja jos joskus elämässäni lähdin kampaajalta kyyneleet silmissä pettymyksestä, niin tänä aikana tilanne on ollut aivan päinvastainen ihan joka kerta! Olen siis aina ollut enemmän kuin tyytyväinen lopputulokseen ja luottokampaajani tuntuu ymmärtävän heti mitä ajan takaa, niinpä ei ollut epäilystäkään että kun Giau muutti QHairin tiimiin, siirryin minäkin kyseisen kampaamon asiakkaaksi ja siten tulin ensimmäistä kertaa poikenneeksi QHairin valoisissa tiloissa Uudenmaankadulla.

qhair kampaamo

Mitä siis tehtiin? No itse asiassa todella vähän, mutta vaikutus tuntui sitäkin isommalta! Eli kuten olin blogissa jo vähän suunnitellutkin, tyven päällimmäisiin kerroksiin laitettiin superohuita vaaleita raitoja väljästi. Ne pehmittivät huimasti tyvikasvua, mutta eivät kuitenkaan pilanneet hyvin alkanutta kasvatusurakkaa. Lisäksi latvaa siistittiin ihan kevyesti.

Tässä ehti tosiaan vierähtää päälle puoli vuotta edellisestä kampaajakerrasta ja olikin hauska jutella hiukseni todella hyvin tuntevan kanssa tapahtuneesta kehityksestä! Muistan hyvin kuinka aikoinaan blogin kautta saadun lahjakortin turvin satuin Giaun asiakkaaksi, kampaamokammoisena ja pidennysten runtelemalla tukalla, käytännössä kyyneleet silmissä silloisen tilanteen takia. Siitä ollaan askel kerrallaan tähdätty takaisin pitkään ja hyvinvoivaan tukkaan, ja vaikka itsellä on hetkittäin meinannut usko loppua, on luottokampaajan tsemppi tehnyt todella hyvää! Ja tarvitseeko tuota edes sanoa, hiukset ovat kasvaneet mielettömästi ja olen niihin nykyään todella tyytyväinen!

qhair 8

Sain Giaulta kehuja siitä, että hiusten kunto on sitten viime kerran kohentunut huimasti – kiitos tehonaamiot, vähemmät muotoilutuotteet ja kesähelteillä suojana ollut hattu! Sen lisäksi tuuheus on palannut ja nykyään tukka tuntuu jo ihanan paksulta, sellaiselta kuin se joskus oli. Musta onkin tullut ihan hassu hiusteni suhteen, sillä siinä missä niitä joskus aikoinaan pidin ihan itsestään selvänä juttuna, ovat ne nyt kaikkea muuta. Sivelen ja hivelen hiuksiani yhtenään ja höpötän miehelle (hänen) kyllästymiseen asti kasvusta ja kehityksestä kuin äiti lapsistaan. Edelleenkin hiuksissa on katkenneita seassa, mutta ne katoavat massan sekaan mukavasti! Hiusten kasvatusprojekti etenee siis mainiosti, enkä malta odottaa, millainen mitta sekä väri on ensi kesänä!

Turha kai siis kaiken tämän jälkeen vielä sanoa, että jos satut olemaan kampaajatraumainen tai muuten vain loistokampaajaa etsimässä, niin voin todella lämpimästi suositella QHairin Giauta, en tiedä missä itse olisin ilman! (Eikä muuten ole mitenkään sovittu mainos vaan ihan tyytyväisyydestä tahdon pistää hyvän vinkin eteenpäin!)

qhair uudenmaankatu 2

Kuvissa hiukset on vastapestyt ja kuivatut, mutta muuten vielä mitenkään muotoilemattomat. Hämärässä sisävalossa oli vähän haastava saada vangituksi tyven pehmennyttä sävyä, mutta eiköhän se tule paremmin esiin tulevissa ajantasaisissa ulko- ja asukuvissa!

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

13 comments

Vastaa

No jopas sattui! Mä siirryin QHairiin, kun mun kampaaja Maris H. siirtyi sinne toisesta paikasta uuden Q-liikkeen avaamisen aikaan. Itse suuntaan taas kampaajalle huomenna. Saa nähdä, tuleeko tämmöistä: http://kolmistaan.bellablogit.fi/lyhyet-hiukset-mulle/ Iiiks :D

Vastaa

Eikä mikä sattuma! Ihailinkin noita sun hiusidiksiä, sopisi epäilemättä ihan älyttömän hyvin sulle!! :) Innolla jään odottamaan mihin päädyt! ;)

Vastaa

Niin ja se tärkein: Tosi hyvä letti!!

Vastaa

Kiitti :)

Vastaa

Nyt on kyllä upea letti mamsellilla! :) Mua niin nauratti toi miehelle hehkuttaminen, mä teen ihan samaa ja toi raukka joutuu kuuntelemaan sitä alituiseen… Kiinnostaa varmaan ihan hirveesti. ;) Ja se on kyllä parasta, kun löytää hiuksistaan vastaamaan luottotyypin, joka osaa ja tietää mitä niille on tehty, ja mitä vastaisuudessa tehdään. Mun oma on Kamidan ihana Emilia, jolta en enää vaihda koskaan pois! :)

Vastaa

Haha, eikä, ihana että muutkin! Voin lohduttaa miestä, ettei ole yksin! :D

No niinpä, luottokampaaja on kyllä parhautta! En ymmärrä miten pärjäsin ennen (tai noh, en pärjännytkään!). Jos ennen inhosin kampaajalle menemistä, niin nykyään se on aivan ihana rentoutumishetki arjen keskellä :)

Vastaa

Hyvä kampaaja on kyllä lähes elämän mullistava juttu! (No joo, ei nyt sentään, mutta ymmärrät mitä tarkoitan..) Onneksi omalla kohdallani se löytyy niinkin läheltä kuin pikkusiskosta.

Vastaa

Oi kyllä, tiedän niin hyvin!! Hiuksetkin on niin näkyvä juttu, ettei todellakaan ole samantekevää (useimmille) miten ne ovat tai mitä niille tehdään – pienetkin asiat voivat olla suuria hyvässä ja pahassa! Ihanaa, oonkin miettinyt mitä ylellisyyttä on jos perhepiiristä löytyy alan ammattilainen tai muuten vain tällä saralla kätevä ihminen – säästyy pitkä penni ja muutenkin hoituu hiushuolto näppärästi!

Vastaa

Ihanat hiukset! Värjäätkö muuten kulmiasi?

Vastaa

Kiitti! En värjää, mutta käytän kyllä kulmakynää! Mun kulmien väri on suht tumma, sävy on oikeastaan ihan just samanvärinen kuin tyvikasvuni :)

Vastaa

Kaunis olet ♥ Ja hiuksesi näyttävät kyllä niin elinvoimaisilta! :) Itse aion pitää taukoa nyt pidennyksistä jonkin aikaa, ja olikin hauska huomata kuinka omat hiukset ovatkin teippien seassa vähän niinkuin salaa kasvaneet! Oma tukka tuntuu nyt niiiin oudolta, mutta eiköhän tähänkin taas totu. :)

Vastaa

Oi kiitos ihana!! Pidennyksistä luopumisen jälkeen on ollut kyllä hassua huomata, kuinka järjettömiä ilon tunteita muutamankin sentin kasvu hiuksissa voi saada aikaan :D

Itse en meinannut millään tottua aikaan heti pidennysten jälkeen, mutta reilun vuoden (!) jälkeen alkoi olemana jo melko sinut. Silti myönnettävä on, että miellän itseni pitkätukkaiseksi enkä malta odottaa, että omat hiukseni kasvavat vielä tästä pidemmiksi! :)

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.