Aikaa Unikulman liikkeessä piipahtamisesta on kolme viikkoa ja saman verran on myös kertynyt öitä uuden tyynyn ja peiton kanssa, mikä tarkoittaa yhtä kuin unipäiväkirjan julkaisua! Rehellisyyden nimissä on kuiten todettava, että unipäiväkirjani on aika surkea näky eikä itse asiassa kerro mitään itse peitosta ja tyynystä. Ajattelin eka, etten ala selittelemään täällä asioita (tai ainakaan nyt kun ovat vielä keskeneräisiä), jotka ovat vaikuttaneet arkeeni (ja aivan erityisesti nukkumiseeni) isosti viimeisen kahden kuukauden aikana, mutta jos julkaisen vain unipäiväkirjan, johtaa se helposti ihan väärin tulkintoihin.

Niinpä on pakko pienesti avata syitä, joiden seurausta uniltaan todella huono alkutalvi on ollut. Kiteytettynä siis kaksi kuukautta sitten alkoi yllättäen alavatasakivut, jotka eivät vielä tänäkään päivänä ole kadonneet vaan päinvastoin. Muistan vieläkin ekan yön, jona heräsin outoihin kipuihin ja kuinka valvoin pitkään aamuyön tunteina ennen kuin olo tasaantui ja sain taas unenpäästä kiinni. Sama kaava toistui siitä eteenpäin joka yö seuraavan kahden ja puolen viikon ajan (yhtä ainoaa yötä lukuun ottamatta) paitsi, että kivut pahenivat asteittain kunnes lopulta en saanut enää nukuttua ja päädyin päivystykseen. Siitä alkoi hidas ja poukkoileva selvitys, labrassa juokseminen ja mahdollisten kipujen aiheuttajien kartoitus ja pois sulkeminen.

Välillä on parempia vuorokausia ja välillä huonompia, mutta kivut ovat tällä hetkellä osa päivittäistä arkeani. Toisina öinä valvottaa kivut ja toisina huoli, mutta sama lopputulos; surkeat yöunet ja hillitön väsymys. Tällä hetkellä on vielä parit labratestit vetämässä, kuten mm. keliakiatesti ja jos ne eivät anna vastauksia, on jatkettava tutkimuksia pelkistä labra- ja ultraäänikokeista eteenpäin. Näinä valvottuina öinä olen ehtinyt ajatella ja päättänyt, että ellei nyt jotain merkittävää ehdi löytyä (tai ehkä etenkin silloin), heti alkuvuonna suuntaan ravintoterapeutille. Sitä alkaa olemaan jo todella kypsä päivittäisiin kipuihin, epätietoisuuteen ja unettomuuteen, niinpä todella toivoisin saavani pian apua oloon ja toki myös selityksen yhtäkkiä alkaneeseen ja otteessaan pitävään tilaani. Kunhan vain löytyisi joku helppo syy, ei mitään vakavaa, kiitos – olkoon se vaikka joululahjatoiveeni.

unikulma 01-2

Mutta takaisin unipäiväkirjaan. Olen siis nyt todella huono testihenkilö itse tyynyn ja peiton suhteen, sillä valitettavasti vaikka aivan ihanat ovatkin, ne eivät poista kipujani, jotka ovat valvomisen pohjimmainen aiheuttaja. Koska kirjoitan tämän johdantotekstin vasta nähtyäni miltä unipäiväkirja valmiina näytti enkä ollut alunperin ajatellut vetäväni vatsa-asioita mukaan koko aiheeseen lainkaan, ei seuraavassa pätkässä ole mainittu mitään kivuista eikä siitä, että vastaavia öitä on pohjalla jo reilu kuukausi. Tässä siis vain jäävuoren huippu.

Unipäiväkirja

22.11 Alkuhuumaa ja ensirakkautta, peitto on ihana, täydellinen – just sellainen superylellisen tuntuinen, jollaisesta olen haaveillut. Myös tyyny on mainio! Huomasin, että oikeamman uniasennon pitäminen oli helpompaa ryhdikkäämmällä tyynyllä, eikä kasvoni lähteneet kääntymään niin herkästi alaspäin kuin aikaisemmin.

23.11 Rakastan peittoa! Nukahdin vasta aamuyöstä, mutta nukahdin nopeasti. Peitto tuntuu mielettömältä vetää korviin ja tekisi mieli rutistella sitä koko ajan. En osannut kuvitella, että yksi täkki voisi saada aikaan näin paljon iloa. Ai niin, aamulla ei muuten silmät olleet niin turvonneet, lupaava merkki ja jään odottamaan miten on jatkossa.

24.11 Nukuin huonosti, todella huonosti. Ensin valvoin kauan, ja kun lopulta nukahdin, heräilin loppuyön yhtenään. Aamulla olisi tehnyt mieli jäädä peiton alle.

25.11 Kamala yö. En nukkunut juurikaan. Valvoin pitkään ja loppuyön heräilin yhtenään. Hyvän asennon löytäminen tuntuu vaikealta. Peitto on ihana, se lohduttaa, muttei pelasta.

26.11 Edelleen levottomuus ja unettomuus jatkuu. Ei naurata. Kamala yö taas takana.

27.11 Sama juttu kuin viime yönä. Niin toivon, että pian normaali unirytmi palaisi pian.

28.11 No niin, nyt alkaa olemaan mitta täynnä. Arvatkaa nukuinko miten tänä yönä? No siis todella huonosti, hädintuskin nukuin.

unikulma 05-1

29.11 Näiden surkeasti nukuttujen öiden jälkeen oli ihan pakko tehdä jotain. Niinpä ensiksi vaihdettiin lakanat (mikään kun ei voita puhtaiden lakanoiden ihanuutta) ja sitten miehen kanssa puolta sängyssä. Sillä oli vaikutusta ja nukuin lopulta ihan hyvin – pitäisi useammin vaihdella nukkumapuolta!

30.11 Toinen tervetullut kohtuullisesti nukuttu yö, edelleen valvoin ennen nukahtamista jonkin aikaa, mutta kun nukahdin, nukuin ihan hyvin.

1.12 Unen saanti takkuaa, mutta kun lopulta nukahdan, yö rullaa ihan hyvänä loppuun asti. Ongelma on, että unitunnit jäävät silti vähiin ja aamuisin väsyttää tolkuttomasti.

2.12 Sama kaava kuin edellä.

3.12 Ja sama jatkuu. Hyvä juttu on se, että nykyisellä mittapuullani ihan ok yö on jo voitto.

4.12 Yllättävää, nukahdin suht nopeasti ja nukuin ihan hyvin. Kuinka paljon onnea voikaan saada yhdestä liki normaalista yöstä!

5.12 Ensin pitkään valvomista, mutta lopulta katkeamaton uni.

6.12  Nukuin, mutta levottomasti ja pätkissä.

7.12 Ooh, nukuin katkeamatta ja pitkään, mutta se taisi johtua edellisillan juhlista! Kiitos Itsenäisyyspäivän pirskeet!

8.12 En nukkunut. Yhtään. Päivällä väsyttää. Istuessani Hämeenlinnassa meikkauksessa tekisi mieli antaa itsensä vajota uneen, illalla olen puolikuollut.

9.12 En saanut taaskaan nukuttua. Valvoin läpi yön pientä ja haurasta torkahdusta lukuun ottamatta. Päivällä huomaan olevani niin väsynyt, että kun hetkeksi pysähdyn, päässä alkaa humisemaan ja pyörimään.

10.12 Nauru on kaukana. Uni vain tule vaikka väsyttää hillittömästi. Olo on koomainen.

11.12 Juu ei. En nukkunut. Alan olla lopen kyllästynyt kaikkiin huonosti nukuttuihin öihin ja väsymykseen. Itkettää ja kiukuttaa, taidan tiuskia aiheetta miehelle.

12.12 Pyörin taas sängyssä pitkään ennen kun nukahdin, mutta kun lopulta nukahdin näin unta, että oksensin tauotta pariisilaisen ostoskeskuksen vessassa. Kiva.

13.12 Uuu mikä yö! Pitäisi ilmeisesti käydä useammin juhlimassa! Menin sänkyyn siinä aamuneljän hujakoilla ja nukuin tauotta ja onnellisena aina herätyskellon soittoon, eli melkein yhteentoista. Ihana yö, aivan ihana!

14.12 Yllättävän hyvä yö. Pyörin pitkään ennen nukahtamista, mutta kun lopulta nukahdin, nukuin keskeytyksettä aamuun asti.

unikulma 04-1

Mutta vaikka olenkin nukkunut huonosti voin koko sydämestäni sanoa, että uusi peittoni on aivan ihana! Myös tyyny on hyvä, mutta erityisesti peitto todella vienyt sydämeni. Unipäiväkirjan pitäminenkin oli avartavaa, sillä oma muisti on yllättävän lyhyt. Kirjaamalla edes lyhyesti ylös miten on nukkunut, hahmottaa jo parin viikon kuluttua omaa nukkumistaan paljon paremmin. Suosittelen siis kokeilemaan jos unen kanssa on haasteita!

Ja mitä oikean tyynyn valintaan tulee, niin Unikulman sivuilla on tyynytesti, jolla voi viihdyttää itseään ja saada vähän suuntaa siihen, minkä tyylinen tyyny sopisi juuri sinulle. Testistä huolimatta suosittelen lämpimästi UniKlabissa poikkeamista, se nimittäin ainakin itselle oli todella silmiä avaava kokemus!

Mitä taas vatsaani tulee, pitäkää peukut pystyssä, että tästä pian tokenen ja loppujen lopuksi selviän säikähdyksellä! Niin, ja tässä myös selitys, miksi olen ollut ainakin henkisesti vähän etäällä blogista ja antanut itsestäni vähän vähemmän, ajatukset ovat aikalailla muualla ja voimatkin tosi rajalliset. Mutta kyllä tämä tästä, vai mitä?

 Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

22 comments

Vastaa

Hei! Minuakin vaivasivat mystiset vatsakivut. Tehtiin laktoosi-, keliakia- ja ultraäänitutkimus – ei mitään. Ruoka-aineiden ”poisjättämis”-kokeilulla kipujen aiheuttajaksi selvisi vehnä. Blogiasi muutaman vuoden seuranneena tiedän kuinka suuri esim. pastan ystävä olet, mutta ehkä kannattaa kokeilla!

Vastaa

Kiitos kovasti vinkistä! Vaikka suoraa yhteyttä vielä mihinkään mitä syön en ole havainnut, niin olen kuitenkin alkanut miettimään, että josko kyseessä kuitenkin olisi joku herkistyminen esimerkiksi juuri vehnälle, joka kuuluu aika vahvasti omaan ruokavalioon! Jos tutkimuksista ei selviä mitään niin ei auta muu kuin lähteä kokeilemaan juuri tuota poisjättämistä ruoka-aine kerrallaan, sillä joku ratkaisu tähän on löydettävä, olo alkaa olemaan niin tukala :/

Vastaa

Voi ei! :'( Miten kurjaa on tuollainen kipu. Vaikkei miulla olekaan mitään jatkuvaa kipuilua, niin voin vaan kuvitella. Yksi päivä minulla oli niin kamalan kova päänsärky, joka vei minut vuoteen pohjalle ja oikeasti tuntui kuin pää räjähtäisi. Olisi ihan hirveää elää päivittäin kivun kanssa. Huh.. Tiijätkö, oireesi perusteella miulle tuli heti ekana mieleen, ettei vain olisi endometrioosi. Noh, sairauksia on maailmassa vaikka kuinka ja tuo on vain yksi vaihtoehto, mutta toivotaan, että oli mikä oli, niin saadaan kivut pois! Voimia! :)

Vastaa

Sama ajatus minulla.

Vastaa

Oi, kiitos kommentistasi! <3 Jatkuva kipu on kyllä tosi ärsyttävää ja rajoittavaa, sitä joutuu miettimään mitä uskaltaa (tai edes jaksaa) tehdä tai syödä, ettei olo vain pahenisi. Silti kaikkein pahinta on epätietoisuus ja ne hetket kun mielikuvitus alkaa laukkaamaan. Yritän kuitenkin ajatella, että pääasia, että tutkitaan!

Vaihtoehtoja tosiaan on vaikka mitä, sen on huomannut erilaisissa labroissa juostessa, joten ehkäpä tähänkin vielä syy löydetään :) Gynegologiset aiheuttajat on tutkimusten kautta jo poissuljettu.

Vastaa

En halua huolestuttaa tai maalailla hiilihankomiehiä seinille, mutta endometrioosin diagnosoiminen ei ole kovinkaan yksiselitteistä ja esimerkiksi ultran perusteella sitä ei voi täysin poissulkea eikä myöskään ole harvinaista, että endo saattaa varmistua diagnoosiksi vasta laparoskopiassa. Oireet myös vaihtelevat ja sitä myös tunnetaan lääkäreidenkin keskuudessa harmillisen huonosti.

Ja nyt en siis tarkoita, että epäilisin sulla endoa (toivon todellakin, ettei se ole sitä!), tartuin vaan tapani mukaan tuohon kohtaan ”tutkimusten kautta poissuljettu” vähän turhan napakasti. :)

Jaksamista, toivottavasti syy – oli se mikä tahansa – saadaan pian selville ja hoitokin järjestyy sitä myöden. :)

Vastaa

Kiitos kommentistasi! <3 Tällä hetkellä vahvasti muiden oireiden valossa näyttää siltä, että kipu kumpuaa ruoansulatuselimistä, mutta tietty, lisätutkimuksia tehdään ja ehkäpä ne auttavat asiaan ja mistäs sitä tietää, voihan tuokin lopulta aiheuttajaksi paljastua :)

Samaa piti sanomani, että endometrioosi ei aina näy millään tavoin missään tutkimuksissa, edes gynekologisessa ultraäänessä. Vasta vatsaontelon tähystysleikkaus paljastaa varman diagnoosin. Lääkärin ominaisuudessa toivoisin myös, että et liikaa fiksoidu tähän ”kunhan vatsakivun syy selviää”. Aika monen (=ei-kirurgisesti hoidettavan) vatsakivun syy ei koskaan selviä, mutta vaiva saattaa silti mennä ohi aivan itsellään. Lääketiede ei tunne vielä kaikkea. Totta kai on hyvä, että kaikki tarpeelliset tutkimukset tehdään, mutta silti ei kannata turhaan yöuniaan menettää siksi, että mitään syytä ei löytynyt. Suurin osa vatsakivuista on kuitenkin ns. toiminnallisia eli sellaisia, ettei tutkimuksissa pystytä osoittamaan mitään syytä kivulle. Sinuna ottaisin nyt kivun selvitysten ollessa kesken sen verran kipu- ja/tai unilääkettä, että saisit nukuttua, se kohentaisi taatusti myös mielialaa kipujenkin suhteen. Lyhytaikaisen kipulääkityksen kun ei ole osoitettu olevan millään tavalla haitallista. Toivottavasti kivut hellittävät!

Kiitos kommentistasi! :) En suinkaan odota, että syy selviää varsinaisesti lääkärin tutkimuksissa vaan enemmänkin ylipäänsä jotain vastausta tilanteeseen (joka on jo jatkunut niin pitkään tosi epämukavana), mikä voi hyvin olla se, ettei mitään sen kummempaa löydy – se itse asiassa olisi se kaikkein paras vaihtoehto (kunhan se tarkoittaa myös sitä, että kivut katoavat).

Toden totta, vatsakivut ovat sellainen asia, johon ei useinkaan löydetä selvää syytä – lääkäri siitä varoitteli jo heti alussa. Tiedän, että kaikki ei omassa kropassa ole kohdallaan näin, mutta se ei tarkoita, että kyseessä olisi juuri jokin lääkärin diagnosoitavissa oleva asia. Kuitenkin haluan, että perustutkimukset tehdään juuri mielenrauhan takia ja koen, että on järkevää poissulkea realistisia mahdollisuuksia.

Jos/kun niistä ei löydy vastausta, on syytä etsiä apua muualta (mikäli kivut eivät sitä ennen katoa omalla painollaan) ja itse koen silloin todennäköisimpänä avunlöytymismahdollisuutena ruokavalion tsekkausta, sillä jollain tapaa tämä tuntuu oireiden perusteella olevan yhteydessä siihen mitä syön, en vain itse ole vielä kyennyt paikallistamaan ongelmakohtaa sillä oireita tuntuu toistaiseksi aiheuttavan liki kaikki mitä syön (loistava dietti, heh) :D

Siksi suunnitelmissa on tavata ravintoterapeuttia, mutta sitä ennen haluan juurikin nuo perustutkimukset käytyä läpi, jotta saan mielenrauhan niiden osalta ja pystyn keskittymään ruokavalioon (missä taas mielelläni otan ammatilaisen avuksi) :) Tuo ravintoterapeutilla vierailu on muutenkin ollut omassa mielessä jo jonkin aikaa, joten nyt vielä enemmän sain pontta ajatukselle!

Kiitos ajatuksistasi ja ihanaa joulun odotusta! :)

Vastaa

Paljon voimia Sinulle tähän raskaaseen aikaan, toivottavasti syy kipuihin selviää pian! <3 Ja sanoisin että kyllä se selviää, se on vain ajan kysymys – tutkimuskeinoja ja niiden myötä myös diagnoosi ja hoito löytyy vielä. Täytyy vain odottamisen aikana jaksaa olla toiveikas ja uskoa että parempi päivä vielä koittaa.:-) kovin radikaaleihin, omatoimisiin ruokaremontteihin suhtautuisin varauksella ennen kuin syy tarkemmin selvenee, mutta toki kannattaa kaikki sellaiset keinot ottaa käyttöön, mitkä omaa oloa tällä hetkellä edes hiukan helpottavat. Paranemishalauksia! :-)

Vastaa

Kiitos kovasti kommentistasi! Samaa toivon itsekin, että pikku hiljaa vaihtoehtoja pois sulkemalla löyty myös oman vaivan alkuperä. Tosin lääkäri alussa varoitteli, että monet vatsavaivat ovat sellaisia, ettei niille välttämättä saada selvyyttä. Toisaalta taas oma olo on jatkunut jo niin pitkään huonona, että on todella vaikea uskoa, ettei tähän olisi jotain selvää syytä. Mielikuvitus meinaa helposti ottaa vallan, mutta yritän ajatella, että on pääasia, että asiaa tutkitaan.

Ehdottomasti samaa mieltä, aion käydä tutkimukset eka läpi ja katsoa mitä niiden kautta saadaan selville. Jos jostain syystä ne eivät paljastaisi mitään (tai etenkin jos paljastaisivat jonkin ruokavalioon vaikuttavan vaivan), otan ravintoterapeutin avuksi ruokavalion aiheuttamia vaikutuksia selvittämään, sillä joku ”lääke” tähän oloon on löydettävä :)

Vastaa

Todella ikävää elää jatkuvan kivun kanssa. Itselläni se on selkä, joka kipuilee enemmän tai vähemmän, mutta onneksi nykyään saan jo kuitenkin nukuttua. Väsyneenä ja kivuliaana ei kukaan ole parhaimmillaan ja kyllä siinä mennään välillä jaksamisen rajoilla. Minulle pahin oli vuosi sitten ennen joulua. Jotenkin ihan sumussa koko tuo aika, mutta ilmeisesti sain perheelleni joulun laitettua, kun ei ole pahemmin valituksia jälkikäteen tullut :)

Toivottavasti syy kipuihin löytyy ja tilanne saadaan rauhoittumaan ja mielellään tietysti hoidettua kokonaan pois. Näin sairaanhoitajana tuli tietenkin heti mieleen, että oletko saanut kipulääkitystä? Jota voisi ottaa vaikka pahimpaan kipuiluun, jos ei halua syödä lääkkeitä enempäänsä. Esim. Litalgin on yksi, jota käytetään vatsakipuihin. Panadol on vatsaystävällistä, mutta ei paras mahdollinen kipulääkityksenä. Toki olet näistä varmasti jo saanut lääkäriltä tietoa. Mutta minkäs teet, kun huolehtija-hoitsu heti nostaa päätään :)

Vastaa

Voi auts, selkäkivut voivat kyllä kanssa olla todella piinallisia! Ihana kuitenkin kuulla, että sentään tilanne on nyt jo edes vähän parempi ja ehkäpä tästä joulusta pääset nauttimaankin :)

Sain kyllä kipulääkettä, mutta näin kahden kuukauden jälkeen tuntuu aika vastenmieliseltä popsia lääkkeitä yhtenään, niinpä olen niin paljon ilman kuin pystyn ja otan vain pahimpiin oloihin. Tavallinen burana ei tuntunut auttavan riittävästi, joten sain lääkäriltä Panacodia ja nyt vähän aikaa sitten vatsaystävällisempää lääkettä (jonka nimeä nyt en tähän hätään muista). :)

Kiitos ihana huolesta ja kauniista kommentistasi <3

Vastaa

Kunpa voisin auttaa <3

Vastaa

<3

Vastaa

Heippa!
Mulla oli kans viime syksynä vatsan kanssa ongelmia, kun kylkeen särki ja pisti monta kuukautta niin, että hengittäminen ja nukkuminen oli hankalaa. Kaikki mahdolliset testit tehtiin, ja tuloksena on todella herkästi ärsyyntyvä suoli, vieläpä laiska sellainen. Ja kipu liittyi ilmeisesti myös stressiin, jota viimeinen yliopisto syksy aiheutti. Toivottavasti syy sinullakin on jokin tämänkaltainen, sillä näiden ongelmien kanssa kyllä pärjää, mikäli jaksaa pelailla ruoka-aineiden kanssa.
Unettomuudesta vielä sen verran, että siihen kannattaa suhtautua vakavasti. Omassa lähipiirissäni oli tapaus, jolla oli taipumusta unettomuuteen, joka hoidettunakin lopulta johti ei-toivottuun loppuun. Uni on kuitenkin ihmiselle niin tärkeää toiminnan kannalta.
Eli toivottavasti kipuilun syyt selviävät mahdollisimman pian. Odottavan aika vaan on aina pitkä..
Mukavaa joulunaikaa, kaikesta huolimatta!:)

Vastaa

Voi auts, kuulostaapa inhottavalta kivulta ja vielä noin pitkittyneenä :/ Todella toivon, että omallakin kohdalla syyksi paljastuu juurikin joku vastaava vähemmän vaarallinen ja sellainen, jonka kanssa pystyy elämään ja tiedostamalla myös olokin saataisiin takaisin normaaliksi. Huuh, kaikkea sitä voikin olla/tulla!

Niin totta, unettomuus alkaa hyvin nopeasti näkymään ja tuntumaan, ja pitkäkestoine vaikutukset voivat olla valtavat. Todellakin siis sellainen asia, johon toivon pian saavan helpotusta, toivottavasti vatsaongelman korjaantumisen myötä :)

Kiitos kannsutavasta kommentistasi ja ihanaa joulun odotusta myös sinulle! :)

Vastaa

Kurja juttu nuo vatsakipusi, toivottavasti syy selviää eikä ole mitään vakavaa. Nukkumisongelmat ovat tuttuja minullekim, nukun kyllä, mutta aina pätkissä, en edes muista, koska olisin nukkunut kokonaisen yön putkeen. Välillä väsyttää enemmän, välillä vähemmän.

Vastaa

Voih, katkonainen uni on kyllä harmillinen juttu sekin! Olen ollut läpi elämäni huonouninen, vaikka onneksi asia on vähän viime vuosien aikana kohentunut – olipa välissä jopa pidempi vaihe kun nukuin joka yö ihan käsittämättömän hyvin. Noh, se oli ja meni, palaten takaisin ”normaaliin”, mutta nyt ollaankin sitten taas toisessa ääripäässä, eli unitunnit jäävät ihan liian vähille ja olo on päivisin pöhnäinen ja poissaoleva. Toivottavas jos/kun tähän kipuun löytyy ratkaisu niin myös unien suhteen pääsen takaisin parempaan :)

Vastaa

Jos haluat nopeasti apua mahdollisten ruoka-aineallergioiden tai herkistymisten selvittämiseen niin googleta MSAS-analyysi. Se on monen mielestä (myös mieheni) hölynpölyä, mutta saimme siitä tosi paljon apua tyttäremme vaivoihin. Kun ei saa enää lääkäristä apua niin sitä tarttuu jokaiseen oljeenkorteen ja tämä toi meille apua ja nyt tyttö voi hyvin. Muista myös se melatoniini. Siitä voisi olla apua nukahtamiseen.

Vastaa

Kiitos kovasti vinkistä! Ei olekaan tuttu juttu, mutta ehdottomasti täytyy heti mennä googlailemaan lisäinfoa :) Just sain lääkäriltä reseptin melatoniiniin, joten täytyy vain käydä noutamassa apteekissa ja sitten kokeilla, josko siitä saisi apua! :)

Vastaa

Ompa harmittavaa :/ toivottavasti unettomuus menee ohi, meillä siitä kärsii myös puolisukua, tai ainakin yökukkuminen varmaan on jokin periytyvä piirre ainakin luulen niin. Nukutko muuten kesällä paremmin? että jos unettomuus johtuu vaikka auringon valon vähyydestä

Leave a Reply to Anna-Maria Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.