Ajattelin ottaa jälleen pienen katsauksen hiuksiini, tosin aiemmista kasvupäivityksistä poiketen, en enää koe juurikaan tarvetta syynätä pituutta, sillä olen jo varsin tyytyväinen nykyiseen mittaan. Toki janoan enemmän, eli annan hiusten kyllä edelleen kasvaa, mutta tarvetta vahdata uusia senttäjä ei enää ole. Näin on jo oikein hyvä ja kasvun sijaan huomio on kiinnittynyt entistä enemmän hiusten kuntoon sekä ihan ylipäätään tulevaisuuteen, mikä on tuonut kovasti kaipuuta ulos jatkuvasta värjäyskierteestä. Niinpä toivoisin hiuksilleni vähemmän värjäyskertoja, vähemmän muotoilutuotteita ja enemmän helppoutta sekä luonnollisuutta.

Päivätöistä poisjäänti siirsi kalliit kampaajakäynnit niihin asioihin, joista päätin ainakin väliaikaisesti tinkiä, ja toisaalta halusin myös samalla ravistella vähän turhankin tiuhaksi muodostunutta rutiinia. Niinpä en ole käynyt kampaajalla tai värjännyt itse viiteen kuukauteen, ja myönnettävä on, etten todella pysty muistamaan, milloin viimeksi olisi ollut näin pitkä aika väliä. Eli pieni tauko oli todellakin paikallaan! En halua juosta kampaajalla koko elämääni joka toinen kuukausi ihan jo kammosta riippuvuuksiin, puhumattakaan vielä rahanmenosta ja jatkuvan värjäämisen kyseenalaisesta vaikutuksesta hiuksiin. Ei sillä, että kampaajakäynti olisi jotenkin huono juttu, vaan pikemminkin niin päin, ettei se ole asia, josta tahtoisin olla riippuvainen. En siis halua ajatella sitä arjen välttämättömyytenä vaan luksuksena silloin tällöin kun sattuu huvittamaan tai tekee mieli hemmotella itseä, ihan vain satunnaisena huvina.

tyvikasvu 14

Lähdin siis helmikuun alussa liikkeelle kokeilumielellä, mutta tietoisena ainakin jonkinmoisesta tulevasta välistä kampaajakäynneissä, värjäytin tyvikasvun parina edellisenä kertana asteen verran tummemmaksi ajatuksella, ettei kasvuraja olisi niin jyrkkä kuin aina ennen. Se oli hyvä valinta, vaikka myönnettävä on, että siitä huolimatta tyvikasvun hipoessa paria senttiä todella hinguin päästä takaisin kampaajan tuoliin. Ihan hyvä, ettei budjetti sitä sallinut ja oli pakko antaa olla. Nyt kun tyvikasvu on sellaiset viitisen senttiä, olen jo yllättävän sinut sen kanssa, joko siis olen vain tottunut tai sitten se on ylittänyt jonkin kriittisen rajan.

Tietenkin värjäämättömästä tyvestä on seurannut uusia haasteita hiustenlaittoon, terve tyvihius kun on kovin liukasta ja siihen on vaikea saada kestävää pitoa ja tyvikohotusta. Siitä onkin seurannut se, että olen antanut hiusten olla yhä enemmän luonnontilassa, mikä toisaalta on ollut helppoakin kotiarjessa – töissä peikkotukka saattaisi häiritä vähän enemmän kuin kotisohvalla blogia kirjoittaessa! On myös saanut katsella tämän kauden tukkatrendejä varsin tyytyväisenä, ne kun tuntuvat suosivan huolittelematonta ja rentoa lookia, eli ovat kuin tehdyt minulle! Niinpä en enää aina yritä litistää paikoin laineille luonnostaan taipuvaa hiustani vaan toisinaan jopa korostan sitä rutistelemalla hiuksia kämmenten välissä. Tykkään edelleen enemmän vastapestystä ja huolitellusta lookista, mutta ehkä on aika tottua tälläkin saralla uuteen ja ainakin ajatella, että vaihtelu virkistää.

Uusi arki on tarjonnut oivan mahdollisuuden myös haastaa vuosia suhteellisen vakiona säilynyt hiustenpesuväli, jota olen aina halunnut pitkittää, mutta useista yrityksistä huolimatta epäonnistunut. Paras mihin olen pystynyt, on viimeiset pari vuotta säilynyt joka toinen päivä -pesuväli, eli sentään olen päässyt eteenpäin jokapäiväisestä pesusta! Rakastan puhtaantuntuisia hiuksia, jotka myös taipuvat helpommin haluamallani tavalla, niinpä herkästi olen lipsunut hiusten pesujen kanssa tarpeettoman tiuhaan väliin. Ei sillä, että tiuha pesuväli välttämättä olisi mitenkään kamala asia, mutta olen kokenut, että pitkää ja paljon käsiteltyä hiustani se rasittaa turhaan, etenkin kun siihen yleensä aina yhdistyy myös kuivaus.

tyvikasvu 0

Kotiin jäätyä pesuvälin pidentäminen on onnistunut yllättävän luontevasti ja ollessani päivissä sekaisin havahduin yhtenä päivänä siihen, että hiusten pesusta oli kulunut jo neljä päivää – siis sellaista väliä ei ikinä ole. Se oli silti vähän liikaa, mutta kun saan pidettyä väliä edes joka kolmannessa päivässä, olen aika tyytyväinen ja se on vielä varsin siedettävää (tosin vikana päivänä en mielelläni enää juokse isosti ihmisten ilmoilla). Silti, yllättävän nopeasti sitä tottuu, joko päänahkani tai minä, mutta tiedä sitten miten kävisi jos arki tästä taas muuttuisi. Joka tapauksessa, nyt on tosi hyvä näin.

En todella tiedä miten fiilikset hiusten suhteen elää kun tyvi venähtää entisestään, mutta kuten mieheni tokaisikin, se on sen ajan murhe. Katsoo siis sitten mikä on fiilis ja mitä asialle voisi tehdä. Nyt yleensä kiroamani tummempi tyvi tuntuu oikeastaan aika hauskalta, rouhealta ja rennolta. Hauskaa on myös se, miten tyven tummuusaste näyttää niin erilaiselta eri päivinä ja valoissa, joskus se tuntuu yllättävän vaalealta ja joskus yllättävän tummalta, joskus vaaleanruskealta joskus tummalta harmaanruskealta. Selvää on, että ihan puhtaana se on vaaleamman oloinen ja huomaamattomampi, kun taas hiusten rasvoittuessa tummenee. Mielenkiintoista, miten sävy elää tyveä pidemmälle päästessään!

tumma tyvikasvu

Näissä kuvissa pesusta on tainnut vierähtää kolme päivää, eli pidempään kuin ennen oikeastaan koskaan annoin mennä, enkä ole tehnyt hiuksille mitään heräämisen jälkeen, mitä nyt haronut sormilla vähän jakausta suoremmaksi. Look on aikalailla sellainen, mitä joka päivä kohtaan aamulla ekaa kertaa peiliin katsoessa (hiusten osalta siis, heh), takaa vielä todella paljon pörröisempi kuin edestä ja sivuilta.

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

24 comments

Vastaa

Itse päätin myös hieman pidentää värjäysvälejä, sekä hinnan että hiusten kunnon vuoksi. Väli onkin jo pidentynyt 15 kuukauteen. Viime viikolla kävin leikkauttamassa pituudesta hiukan pois, kuitenkin saan hiukset vielä hyvin ponnarille. Juurikasvu on siis aika iso ja latvoissa vielä jonkin verran vaaleampaa, mutta kai sitä pian pääsee siitäkin eroon.

Värjäysväli piteni suunniteltua pidemmäksi, mutta onneksi liukuvärjäys on ollut muotia :)

Vastaa

Oho, 15 kuukautta kampaajalla käynnistä on jo ihan tosi hyvin! Pystynköhän minä niin mainioon väliin? ;) Tosin yllättävän nopsaan se aika menee, eli yhtäkkiä saattaakin huomata sen vuoden vierähtäneen! Vatmasti hiukset ja lompakko kiittää!

Nyt on kyllä hiusmuoti onneksi tosi salliva, liukuvärjäys on pinnalla ja muutenkin liputetaan luonnollisen ja elävän lookin puolesta. Sopii minulle! :D

Vastaa

Minulla oli aikoinaan yhtä pitkät ja yhtä vaaleaksi värjätyt hiukset kuin sinulla nyt. Päätin sitten ykskaks lopettaa hiusten värjäämisen ja kasvattaa oman värini. Voin sanoa, että se alkuvaihe oli kaikkein vaikein, mutta kun pääsin tietyn vaiheen yli, niin loppu kävi kuin leikiten ja hiukset muuttuivat koko ajan kivemman näköisiksi. Kun latvoissa oli enää n. 15 cm vaaleat väriä, jopa eräs miespuolinen kaverini kehui hiuksiani, mitä ei siis tapahdu IKINÄ. :D Nyt minulla on ollut oma väri päässäni jo pari vuotta enkä vaihtaisi pois. On ollut mahtava nähdä, millainen sävyjen kirjo hiuksissa on nähtävissä ihan valaistuksen, vuorokaudenajan, vuodenajan ja pesuvälin mukaan. :) Nyt kesällä hiukset ovat tietysti paljon vaaleammat kuin talvisin ja niissä on iki-ihania aurinkoraitoja. <3

Vastaa

Ooh, kuulostaa niin hyvältä! Juuri tuota oman värin luonnollista elämistä ja vivahteikkuutta kaipaan, ja toki myös sitä kiiltoa ja hyvää kuntoa – värjätyt hamppuhiukset ovat jo aika passé! :)

Kieltämättä vähän pelkään sitä vaihetta, kun tyvikasvua on sen 10 senttiä ja yleisilme alkaa todella jo muuttua, mutta olen meittinyt, josko sitten tyveen saisi jotain raitoja tms. helpottamaan. Noh, se on sen ajan murhe! Millään en kyllä malttaisi odottaa, sillä jos nyt saisin valita, ottaisin kyllä ihan heti oman värin takaisin (mutten värjäämällä). Ei sillä, että tykkään kyllä vaaleasta ja mielestäni se minulle sopii, eli varmaan silti haluaisin tuoda vaaleaa vivahdetta väriin jos sitä ei omasta takaa tule löytymään (tai mistäs sen tietää, jos mieli muuttuu matkan varrella!), mutta koko väri tuntuu jotenkin ihan liian raskaalta ja niin kuluttavalta! :)

Vastaa

Mielenkiintoista seurata hiustesi kasvua ja muuntautumista luonnollisempaan suuntaan, näyttää hyvältä:)

Vastaa

Oi, niin mustakin! En yhtään tiedä mitä tästä tulee vai kyllästynkö kesken matkan ja teenkin ihan jotain muuta :D No ei vaan, kyllä mä paljon luonnollisempaan suuntaan haluaisin, mutta en ole ajatellut asiaa kovin kauaskantoisesti joten paras mennä kausi ja vaihe kerrallaan!

Vastaa

Kaunis!!

http://www.stadinstyle.helsinkids.fi/

Vastaa

Kiitos! <3

Vastaa

Tuon tyvikasvun kanssa hiuksesi näyttävät aina likaisilta ja rasvaisilta.
No can do.

Vastaa

Se voi olla, mutta kuten sanoit, mikäs teet! Joten mitä sitä murehtimaan :)

Vastaa

No pöh, eikä näytä likaisilta, kauniilta näyttävät, kuten koko nainen muutenkin! Mene nimetön muualle ilkeilemään.:(

Vastaa

Kiitos ihanuus! <3

Vastaa

Hiuksesi ovat hienot. :) Mielestäni ne ovat ilmavan näköiset ja juuri sinun kasvoillesi auki pitäminen sopii.

Pesuvälistä: Takatukkani ulottuu jonnekin housunkauluksen korkeudelle, ja edessä on otsasuortuvia. Nykyisin pesen hiukset kokonaan vain kerran viikossa sekä otsiksen joka toinen päivä. Joskus teen myös CO-pesuja, jos hiukset vaikka tahriintuvat keskellä viikkoa yms. Toisessa elämänvaiheessa pesin reuhkaani joka kolmas päivä, ja se oli mielestäni tiheä väli. :D Viimeisenä päivänä ennen pesua tuntuu olevan aina sama lopputilanne, oli pesuväli sitten säännöllisesti 2 tai tuo 7 päivää. Siksi olen täysin tyytyväinen tähän dramaattiselta kuulostavaan väliin, koska nyt saan nauttia puhtaista hiuksista kauemmin. :) Otsarin pesu joka toinen aamu toisinaan harmittaa, mutta pinneistä jää yön aikana ikäviä vekkejä sekä hiuslakasta töhnää.

Voin siis mainiosti suositella pesuvälin pidennystä valitsemasi päivämäärän verran. Aluksi on aina hankalaa, mutta jo parissa kierrossa päänahka tottuu. Ja rytmiä on myös mielestäni noudatettava aika tarkkaan, tai jostain syystä rasvoittuminen taas kiihtyy, hmm. Hiusaineita säästyy, latvat eivät kuivu niin nopeasti, aikaa ei tukan pesuun+kuivatukseen… Etuja on monia. Mitenköhän pitkään hiukset on ylipäätään suositeltu pestäviksi päivittäin/joka toinen päivä? Ainakin oman mummini lapsuus-ja teiniaikana hiukset pestiin kerran, aina saunapäivänä. :D Tulee väkisinkin mieleen, onko päivittäiskosmetiikkateollisuudella sormensa pelissä.

Vastaa

Oi, tosi kiva kuulla! Auki olevat hiukset tuntuu kyllä itsestäkin ehdottomasti omimmalta! :)

Ihana kuulla kokemuksia tuosta pesuvälin pidentämisestä, siinä kun tuntuu olemaan niin moneen lähtöön mielipiteitä ja oletuksia, joten on ihan huippukiva kuulla ihan konkreettisia omia kokemuksia! Kieltämättä viikko kuulostaa hurjalta, mutta samalla aika ihanteelliselta, eli kieltämättä olen aika kade kaikille, jotka onnistuvat pitämään pesuväliä useassa päivässä viikosta puhumattakaan!

Olen myös kuullut, että pesutarve loppuu kokonaan jossain vaiheessa kun van antaa olla, mutten kyllä ole koskaan tavannut ketään elävää todistetta saati itse kyennyt moisesta edes haaveilemaan! :)

Enpä ole muuten tullut ajatelleeksikaan tuota täsmäpesua, ihan loistava etenkin noin otsikselle joka varmaan rasvoittuu muuta tukkaa enemmän! Voi vitsit, piäsiköhän mun kokeilla vieläkin pidempää väliä? Nyt jos koskaan olisi oivallinen hetki kun ei ole toimistoa odottamassa joka päivä edes jotenkin ihmisen näköisen olemuksen ilmestymistä paikalle, eli näin kotona voisi aika ”helposti” harjoitella pesuvälin pidennystä ja kokeilla omia rajoja! Sait aikaan kipinän haastaa itsensä vielä pidempään väliin :)

Tuo on kyllä varmasti niin totta, että nykyinen pesuväliajatus ja mielikuva puhtaudesta on tullut juurikin kosmetiikkateollisuudesta! Kovin se on juurtunut, mutta vitsit kun saisi edes vähän ujutettua väliä ja sitä kautta helppoutta tällaisiin arkisiin asioihin!

Vastaa

Entäpä jos seuraavalla kerralla värjäisit hiuksesi paljon lähemmäs oikeata väriäsi? Silloin kampaajallakaan ei tarvitsisi käydä niin usein.

Vastaa

Se on käynyt useasti mielessä, mutta olen luopunut ainakin toistaiseksi ajatuksesta parista syystä. Ehkä tärkein on se, että hiusteni pituus on niin kovin käsitelty, eli epäilen niiden kestävän enää yhtään värjäystä (viimeiset pari vuotta olen värjännyt vain tyveä, eli latvaan en ole enää antanut värjäyksen puolesta koskea), sillä vetävät jo nyt niin herkästi takkuun ja katkeilevat – koko pituuden värjäys saattaisi pahentaa tilannetta entisestään. Kampaaja myös epäili, ettei väri välttämättä tartu huonokuntoisimpaan osaan kunnolla, eli suurena riskinä on, että väri jää harmaaksi ja jollain tapaa laikukkaaksi huonokuntoisimpien kohtien kuultaessa läpi. Yritän siis kovasti varjella sitä mitä on, ettei latva mene niin huonoon kuntoon, että olisi pakko leikata! :)

Toisena pinnallisempana syynä taas on se, että tykkään vaaleasta hiusväristä hirveästi, ja todennäköisesti pitäisin sen, jos se ei kuluttaisi hiusta niin mahdottomasti, niinpä liukuva kasvu ikään kuin tavallaan tekee siirtymän itselle helpommaksi pikkuhiljaisella tottumisella. Tosin katsotaan miten tilanne muuttuu tyven venähtäessä tästä vielä reilusti pidemmäksi, silloin saattaa tulla ajankohtaiseksi leikata tai jollain tapaa värjätä muuta hiusta, mutta ainakin näin alussa parhaalta vaihtoehdolta on tuntunut olla käymättä kampaajalta niin pitkään aikaan kuin pystyn, ja jos/kun raja tulee vastaan, katsoa sitten uudelleen missä vaiheessa kasvatusprojektia ollaan! :)

Vastaa

Lopetin hiusten värjäämisen vuosi sitten ja keväällä otin vain muutaman vaalean raidan etummaisiin hiuksiin. Olen tosi tyytyväinen omaan väriini (sellainen keskiruskea) ja ihmettelen, miksi ihmeessä värjäsin monet vuodet hiuksiani tummemmaksi. Pesuväliä en kyllä saa pidennettyä, pesen hiukset joka päivä, olo on vaan niin paljon parempi puhtailla hiuksilla.

Vastaa

Oi, kuulostaapa hyvältä! Luulen kanssa, että oma värini taitaa nykyään olla jotain keskiruskean tietämillä, mutta vaikea vielä sanoa :)

Tiedän niin tuon tunteen hiusten pesun suhteen! Jos en väkisin yrittäisi hillitä, niin pesisin joka päivä, sillä puhtaat hiukset todella ovat vailla vertaa! Nyt kun yritän vaalia kuntoa, niin hiusten pesua tulee välteltyä aktiivisemmin kuin päivittäisen pesun aikoina, tosin myönnettävä on, etten kyllä pysty sanomaan, onko sillä ollut hiusten kuntoon mitään konkreettista vaikutusta onko väli joka vai joka toinen päivä… Noh, kai tärkeintä on, että huolimatta kulloisistakin suosituksista ja mielipiteistä löytää rytmin, joka tuntuu itsestä hyvältä :)

Vastaa

Myös minä lopetin hiusteni värjäämisen reilu vuosi sitten. Havahduin siihen, etten edes tiennyt minkä väriset hiukseni oikeasti ovat. Juurikasvu näytti aina ankean maantienväriseltä. Sitten luin jostain, että kun pääsee yli siitä ensimmäisestä parista sentistä niin vasta sitten oma väri alkaa näkyä. Niin totta, nyt olen tosi tyytyväineen omaan väriini. En sano ettenkö taas jossain kohtaa vaihtaisi väriä, mutta nyt on hyvä näin…

Vastaa

Kuulostaapa tutulta! Arvion omaa hiusten väriäni sen pohjalta, mitä se on joskus lapsena ollut, mutta oikeasti ei mitään havaintoa onko se nyt lähelläkään samaa! Tyvestä on niin vaikea hahmottaa yhtään mitään, ja vivahteikkuus tulee todella esiin vasta pituudesta, alku näyttää vissiin tylsältä harmaanruskealta suurimmasta osasta :) Tosin enpä minäkään tiedä, onko tämä lopullinen ratkaisu tai tavoittelenko edes täydellistä värjäämättömyyttä, mutta kuten sanoit, nyt on hyvä näin! :)

Vastaa

Sopii kumminkin hyvin! ja nythän liukuvärjäyskin olisi muotia..
Onko oma hiussävysi siis ruskea?

Vastaa

Kiva kuulla! No niinpä, nyt on kaikki mulle sopivat hiusjutut muotia; liukuväri ja huolittelemattomuus :D En ole ihan varma vielä tuosta oikeasta väristäni, lapsenahan mulla oli ihan blongit, mutta ne tummu vanhemmitenkätkien sisäänsä pienen punaisen vivahteen. Veikkaan, että oma väri on liki sitä kuuluisaa maantienväristä, ainakin jos hiusväriperintö on tullut isän puolelta, niin kuin vähän luulen – veli on saanut äidin upean tumman tukan, höh!

Vastaa

30v lähestyessä päässäni pyöri pitkään ajatus oman värin kasvattamisesta yli 15 vuoden jälkeen, ensimmäisiin harmaisiin kun ei ole enää pitkä aika. Raskaaksi tullessani sitten toteutin tämän. Kukaanhan ei edes työelämässä katso kieroon vähän epäsiistiä pallomahaa. 9kk kohdalla juurikasvu alkoi olla ruma, mutta synnytyksen jälkeisen hiustenlähdön vuoksi jouduin leikkaamaan hiukseni lyhyemmiksi ja nyt jäljellä on pelkkää omaa väriä. Olen todella tyytyväinen! Maantien harmaaksi luultu sävy olikin kaunis vaaleanruskea ja hiukset ovat aivan upeassa kunnossa. Suosittelen uskaltamaan kokeilla!

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.