Joulufiilis hiipi tänään ihan kunnolla mieleen. Lähdimme ajoissa liikkeelle vuoden viimeisen lääkärikäyntini takia ja oli ihana nauttia mielettömän kauniista lumisesta kaupunkimaisemasta sekä auringon pilkahtelusta. Lääkärikäynnistäkin jäi tosi hyvä fiilis ja sen myötä on hyvä aloittaa joululoma. Kuvioissa on potentiaalinen aiheuttaja kivuilleni, mutta muutama tutkimus täytyy vielä tehdä ennen kun voidaan hypätä johtopäätöksiin. Jatkotutkimusten pariin kuitenkin vasta ensi vuonna, nyt rauhoitun (tai ehkä ihan vähän villiinnynkin) joulun viettoon.

Lääkärikäynnin jälkeen istahdettiin miehen kanssa päiväkahville matkan varrelle osuneeseen Kappeliin sillä halusin ehdottomasti paikkaan, josta aukeaa kaunis näkymä. Harvoin hehkutan lunta, mutta nyt on ihanaa! On tosi kaunista ja valoisaa, muttei kuitenkaan liian kylmä! Kotona hyvä mieli jatkui ja olen viettänyt alkuillan lahjoja paketoiden, piparia syöden ja joululauluja kuunnellen. Aika kivaa, toivottavasti teilläkin!

Näiden tämänpäiväisten asukuvien myötä siirryn jatkamaan joulun fiilistelyä (eli punaviinin juomista ja joululaulujen kuuntelemista). Kuvia ladatessa mietin, että kuinka monta kertaa mulla on mahtanut näkyä pipo päässä kuvissa (eli ylipäätään ollut käytössä blogin aikana)? Tulee mieleen yksi kerta muutaman vuoden takaa, mutta runsaan kuuden vuoden aikana se on aika vähän. Mutta ehkäpä niitä on enemmänkin, ainakin nyt – alkutalvella hankittua tupsupipoa nimittäin mielellään esittelee!

tupsupipo 5tupsupipo 17tupsupipo 01tupsupipo 02tupsupipo 7tupsupipo 21Pipo: ASOS / Takki: Zara / Kaulahuivi: Zara / Saappaat: Fericelli / Käsineet: Zara / Laukku: Marc Jacobs

 Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

4 comments

Vastaa

Siis jestas, mikä kaunotar tämän ja edellisen postauksen kuvissa onkaan! :) Ihanaa joulua teille, kuullaa taas myöhemmin. <3

Vastaa

Oi, kiitos ihana! Ja kuin myös, kaunista ja rauhallista joulua myös teille!! <3

Vastaa

Upealta näytät! :) Ja onpa kiva kuulla, että lääkäristä jäi hyvä fiilis. Nyt pääsee nauttimaan joulusta ja mielettömän kauniista maisemasta <3

Hyvää joulun aikaa!

Vastaa

Voi kiitos kovasti!! Ja aivan ihanaa joulua myös sinulle <3

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.