Syyskuu saapuu ja sen myötä myös villasukat. Havahduin aamupäivällä siihen, että on ihan älyttömän kylmä. Ensin kiedoin paksua torkkupeittoa tiukemmin ympärilleni ja lisäsin lämpöä pistämällä vaatetta päälle (näin kotona vähän liiankin helposti unohtuu sellaiset normijutut kuten vaikka pukeutuminen). Edelleen vilu vaivasi eikä auttanut muu kuin muistella mihin olin viime talven jäljiltä pakannut villasukkani – varma syksyn merkki! Nyt on hyvä, mutta mieli tappelee vielä vastaan sitä, että kotonakin joutuu miettimään vaatetusta pysyäkseen lämpimänä!

Tässä kotona haahuillessani nappasin kuvan tulevasta työnurkkauksestamme, joka samalla saa toimia vähän kuin lähtötilannekuvana. Mainitsinkin, että raahattiin vintiltä takaisin monta vuotta sitten hankkimani Ikean pöytä, joka on joskus pienissä yksiössä asuessani toiminut keittiönpöytänä. Nyt siitä tulee työpöytä, mutta kokonaisuus on vielä raakile. Pöytä sopii mainiosti tilanjakajana toimivaa kaappia vasten, mutta kaikki yksityiskohdat on vielä ihan miten sattuu. Muutaman vision olen jo kehitellyt muun muassa valaistuksen osalta, joten kunhan saan niitä vietyä eteenpäin, luvassa vähän parempaa kuvasatoa.

IMG_8239cc-1

Kuvassa pöytä näyttää selvästi todellista synkemmältä, oikeasti väritys on vähän pehmeämpi ja puunsyyt näkyvät kivasti maalin alta, vaikkei se muuten mikään erityinen kaunokki olekaan! Haaveissa siintää joku sirompi (vaalea) työpöytä, mutta tähän hätään tämä saa luvan kelvata.

Mistä tuli mieleeni, että sain pari päivää sitten päähäni marokkolaishenkisiä inspiskuvia selatessani, että haluan laittaa kauniskuvioisia kaakeleita jonnekin. Vielä on vähän epäselvää minne ja mieskin loi tutuksi tulleen hämmästyneen silmäyksensä kun kyselin, että mitä voisin kaakeloida…

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

13 comments

Vastaa

Mielenkiintoista nähdä näitä muiden työpisteitä, sillä omassamme on vain pöydän päällä tyhjää valkoista seinää ja siihen pitäis kehittää jotain! Ideoita hakiessa…!

Amanda
http://optimismiajaenergiaavaatteilla.blogspot.fi/

Vastaa

Aah, meillä on kanssa tuo tyhjänseinänongelma vähän kaikkialla – paitsi nyt tässä työpisteen kohdalla :D Ei olla saatu vieläkään mitään tauluja seinille sitten vuodentakaisen muuton, eikä oikein tiedä mistä aloittaa! Ideat on siis täälläkin vähän hakusessa :)

Vastaa

Viimeisen lauseen kohdalla meni smoothiet nenään :D

Vastaa

Haha, ihana :D

Vastaa

Tuo tapetti! <3

Vastaa

Hih, kiitti! Se oli kyllä aika oiva valinta, vaikka tulikin vähän hätiköiden valkattua :)

Vastaa

Onko teillä keittiössä tarjotin? Suorakaiteen muotoinen, reunallinen tarjotin voisi olla helppo kaakeloida ja siihen ehkä uskaltaisi laittaa rohkeankin värityksen, joka olisi sitten tarvittaessa ja mielen muuttuessa helppo vaihtaakin?

Vastaa

Tuo olisi kyllä aika loisto idea! Ei tosin löydy sellaista tarjotinta nyt, mutta melkeinpä tuota varten voisi ihan ostaa jonkun kohtuuhintaisen ja riittävän ison! Hmm, se voisikin toimia mainiosti, kiitos vinkistä :)

Vastaa

Tuohan näyttää viihtyisältä nurkkaukselta! Omaa en kehtaisi edes kuvata, koska ei sinne mahdu edes koneen kanssa. Makaan ja kirjoitan sohvalla. :D

Siitähän se riemu repeää, kun mies tulee joku ilta kotiin, josta löytyy kaakeli-ylläri.;)

Vastaa

Haha, no mä olen tehnyt tuota tähän asti ja sitten ihmetellyt kun on niskat ihan jumissa – kas kummaa :D Nyt täystyisi vain saada työpiste kivaksi ja sitten se vaikein, eli ihan käyttöön asti. Sohvalla on kuitenkin aika mukavaa…;)

Vastaa

No himskatti. En oo edes ajatellut asiaa. Kai se jumi siitä johtuu. :D

Vastaa

Hei, mistä tuo kiva jalkalamppu on hankittu ?

Vastaa

Heippa! Varsi on ostettu Ikeasta ja varjostin on Pentikin :)

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.