Eilinen vapaapäiväni kului varsin epätavallisissa merkeissä; kipitin Kiasmalta startanneeseen tilausbussiin ja suuntasin iltapäiväksi blogitilaisuuteen Haikkoon. Päivä oli häikäisevän kaunis, kuten oli Haikon Kartanokin. Tuijotin lumoutuneena lumimaisemaa jo bussin ikkunassa ja perillä haaveilin pienestä ylimääräisestä hetkestä, että ehtisi edes pari maisemakuvaa napata, ja onneksi sellainen lopussa siunaantuikin.

Sitä ennen kuitenkin ehti tapahtua vaikka mitä, sattuma toi samaan matkaan blogien kautta tutut, mutta kasvotusten vielä täysin uudet tuttavuudet, hurmaavat Shoe Loverin Anskun, Home at Lastin Tarun ja Sara S:n. On jotenkin aina yhtä hämmentävää nähdä luonnossa ruudulta tuttuja kasvoja, tavallaan kuin toinen olisi jo tuttu, mutta silti ei kuitenkaan. Onkin aina yhtä kiehtovaa kun kuvien kasvot saavat eleet ja äänen, ja pelkästä varovaisesta mielikuvasta muotoutuu kokonaisuus.

haikon kartanohaikko 3haikon kartano 1haikonkartano

Haikossa meidät otettiin vastaan ylellisissä merkeissä, lounastarjoilut sulivat suuhun ja miljöö toi tapahtumaan omaa luksustaan. Myönnettävä on, etten ole Haikossa aiemmin käynyt (mitä nyt kerran vuosia sitten pyörähtänyt Porvoon reissulla kartanon pihalla), vaikka tällainen aarre läheltä löytyykin. Tilaisuuden pääteemana oli Suomeen tässä kuussa rantautuneen brittiläisen Medik8 -ihonhoitosarjan lanseeraus, jonka Haikon Spa on ensimmäisten joukossa ottanut käyttöönsä. Pääsimme kurkkimaan Haikon kylpylän kosmetologeja työssään ja seuraamaan Medik8:n seerumin valmistusta läheltä.

medik8 1haikonkartano 1 medik8

Sarjan tuotteet valmistetaan pienerissä Englannissa, Pangaen laboratorissa, joka tunnetaan biotekniikan tutkimuslaitoksena. Sarja lupailee ihoystävällisiä ainesosioa ja sopivuutta herkimmillekin ihotyypeille, siinä missä valmistusprosessien ja pakkausten luontoystävällisyyttä. Pakkaukset ovat hyvin pelkistettyjä ja ”labramaisia”, hyvin erityyppisiä kuin mihin on visuaalisesti toinen toistaan herkullisempien purnukoiden äärellä tottunut, mutta toisaalta ne sopivat hyvin sarjan tiedelähtöisyyteen ja sisältökeskeiseen imagoon sekä erottuvat ilmeellään.

Ihmettelin testiin saaneita purnukoita kotona ja tunsin itseni pieneksi kemistiksi pipettipurkkeja pyöritellessäni. Ihon neulaustyökalua (vai miksi sitä kutsutaan?) pyörittelin jo paluumatkalla bussissa, mutta onneksi sain käyttöopastusta Tarulta, muuten olisin varmaan löytänyt itseni piikittämästä mitä sattuu kun en käyttöohjeita koskaan jaksa kovin tarkkaan lukea. Jännää, en olekaan koskaan tällaista kokeillut (enkä edes tiennyt vastaavan olemassa olosta) – parempi varmaan varata joku vapaapäivä (niitähän kohta on, heh) kokeiluun, ihan vaan varmuuden vuoksi jos vaikka käy vahinko. Tai sitten testaan mieheen ensin. :D

haikko 5haikkohaikko 1

Oli muuten ihan huikeaa kun varmaan ekaa kertaa ikinä tarjouduttiin ottamaan asukuvat, olin niin otettu ja hämilläni! Kiitos Taru! Lisää kuvia asusta pikapuoliin.

Kuvat asukuvien otosta lainattu Anskulta, kiitos tuhannesti kuvalainoista :)

Katso myös nämä

12 comments

Vastaa

Harmi kun mulla ei ollut vapaata juuri eilen, olisi ollut ihana kuulla tuosta tuotesarjasta kun nämä iho-ongelmat ovat enemmän kuin pinnalla!

Vastaa

Höh, harmi tosiaan, ettet päässyt paikalle! Sarja vaikutti kyllä mielenkiintoiselta ja just ihon vaativampiin tarpeisiin oivalta – en malta odottaa, että ehdin availemaan purnukat ja kokeilemaan, miltä vaikuttaa :)

Vastaa

Hih, tottakai mä tarjoudun kuvaamaan muiden rytkyt matkan päällä, sitä vartenhan blogikamut on! ;) Kiitos vielä ihanasta seurasta ja monista nauruista, kyllä oli hymy huulilla vielä illallakin. :)

Vastaa

Hih, kiitos sinulle! Sama juttu, jäi kyllä huippufiilis päivästä, ja oli ihana tustusta :)

Vastaa

Saitpa kauniin postauksen aikaiseksi. Itse en ole ehtinyt oikeastaan edes käydä kuvia läpi kunnolla. Toisaalta, epäilinkin että saatat olla nopsa, onneksi ehdin siis lähettää kuvat :D

Vastaa

Oi, kiitti! Oli haastavaa kun oma kamera taas oli toiminut vähän miten sattuu, joten kuvasi saapuivat täydentämään kokonaisuutta juuri oikeaan aikaan :) Kiitos vielä mainiosta seurasta, nähdään pian uudelleen!

Vastaa

Näin sinut ihan varmasti torstaina ratikassa! Piti sekunti miettiä että miksi näyttää tutulta, kunnes saman tien hoksasin :) Itse olin kiertelemässä asuntonäyttöjä, ilmeisen huonolla menestyksellä tosin, koska mistään ei ole soitettu takaisin :(

Vastaa

Hih, mikä sattuma! Kiisin ratikalla ensin ennen puolta päivää Lasipalatsille ja vastaavasti taas kotia kohti tapahtuman loputtua, joten ollaan sitten jommalla kummalla niistä pätkistä osuttu samaan vaunuun, hassua :) Voih, tosi harmi jos ei tärpännyt asunnon suhteen! Kovasti onnea metsästykseen, toivottavasti pian onnistaa :)

Vastaa

Joo, siinä neljän jälkeen menin Lasipalatsin edestä Töölöön asuntonäyttöön :) Hassu tilanne, kun itse tietää ihmisen, muttei kuitenkaan voi moikata, koska toinen ei tuntis minua :D

Vastaa

Oi, samalta pysäkiltä siis hypättiin kyytiin :) Tiedän niin tunteen, mulla on käynyt sama juttu juuri bloggaajien kohdalta – toinen tuntuu niin tutulta, mutta silti ei kuitenkaan ole :)

Vastaa

Harmi, että en ehtinyt mukaan. Mielenkiintoisia tuotteita ja ihanan näköinen päivä! Ja seura olisi ollut myös mahtavaa! Kuvista tulee mieleen ihanat kesähäät tuolla – edes lumimaisemat eivät hälvennä tunnelmaa.

Vastaa

No voih, harmi, ettet päässyt paikalle – tällaiset päiväsaikaan tapahtuvat tapahtumat on aina vähän haastavia aikataulullisesti :/ Olisikin ollutkin kiva nähdä ja toki muutenkin tapahtuma oli oikein mainio ja Haikko kaunis – voin vain kuvitella, miten upea paikka on juuri häiden viettoon, niihin jos mihin nämä tilat ja maisemat sopivat :)

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.