Huuh, en tiedä mistä aloittaa, viikonloppu kun on mennyt ihan hillitöntä vauhtia ja niin paljon on ollut ohjelmaa. On mennyt melkein vuorokausi keräillessä ajatuksia takaisin arkeen kaiken juhlahumun keskeltä! Ensin perjantaina, virallisena syntymäpäivänä, oli ohjelmassa illanviettoa kaksin miehen kanssa, lauantaina illallinen ystävien seurassa ja eilen pitkä brunssi kotiväen kanssa. Ei siis mitään suuren luokan juhlallisuuksia, mutta silti kaltaiselleni kotona viihtyvälle ujonpuoleiselle aika paljon kaikkea ja myönnän, että kaiken tapahtumarikkauden ja pienen jatkuvan jännittämisen jälkeen olin kyllä eilen ihan hirmu väsynyt.

Jännityksen toki huomasi itse monesta pienestä seikasta, mutta ihan viimeistään siitä, kun lauantain ja sunnuntan välisenä yönä heräsin säpsähtäen useaan otteeseen ensimmäisenä ajatuksena, että mitä ihmettä olin tullut puhuneeksi kenenkin kanssa illan aikana. Ihan höpsöä, tiedän! Jännityksen piikkiin menee sekin, että sunnuntaina yritin muistella miltä ruoka maistui Krog Madamessa (kuulemma oli hyvää) tai mitä kakun sisällä oli (mies oli hommannut mielettömän upean vaaleanpunaisen synttärikakun Sokerileipuri Suomiselta). Pakko kai myöntää, että tulee liian harvoin järkättyä mitään ja oltua keskipisteenä kun näin menee pasmat sekaisin juhlinnan kohteena olemisesta, siitäkin huolimatta, että oli super rentoa ja seura tietenkin tuttua. Joka tapauksessa olen ihan mielettömän otettu illasta ja niin monen paikalle pääsystä (myönnettävä sekin, että näin painajaisia ennen juhlia, että kaikille tulee joku akuutti este viime hetkelle eikä kukaan pääse paikalle)! Heh, ainakin tästä opin, ettei mun parane järkätä mitään oikeasti isoja juhlia itselleni jos jo näinkin intiimi tilaisuus sai kädet tärisemään tähän malliin! ;) Kaiken tämän jälkeen on silti sanottava, että on ihan mieletöntä huomata, että elämään on siunaantunut aivan ihania ihmisiä, yhtälailla jo pitkän aikaa sitten siinä missä vasta ihan viime aikoina! Siitä olen todella, todella kiitollinen!

syntymapaivakakku 1synttarit 5krog madame kolmekymppinensyntymapaivat 3

En muuten tullut ottaneeksi yhtään ainoaa kuvaa lauantai-iltana, voitteko kuvitella? Niinpä näistä kuvamuistoista sekä seurasta mielettömän iso kiitos Anskulle! Hänen blogistaan löytyykin vähän lisää kuvia illasta, joten käykää kurkkaamassa! :) Kiitos myös Elsalle, Saaralle ja Ilonalle, sekä jokaiselle blogittomalle ystävälle – te teitte illan! Ja tietty minut onnelliseksi! <3

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

8 comments

Vastaa

Hahaa, voi sua ihanaa höppänää! Ilta oli ihana, valtavan iso kiitos siis SINULLE! <3

Vastaa

Hih, täytyy varmaan alkaa treenaamaan tätä juhlien järkkäämistä ja itsensä juhlistamista, että osaa sitten olla luontevasti seuraavien pyöreiden tullessa eteen :D Voih, kiitos sinulle mielettömästi!! :)

Vastaa

on varmasti ollut ikimuistoinen viikonloppu. :)

Vastaa

Voi, oli kyllä ehdottomasti!! Tässä riittää kyllä muisteltavaa, eikä varmasti unohdu miten ja missä kolmekymppisiään viettikään :)

Vastaa

Kiitos kiitoksesta, vaikkakin Suurin kiitos kuuluu kyllä eräälle kauniille päivänsankarittarelle! Oli ihana ilta: sulla on fiksuja, kiinnostavia ja upeita ystäviä! Ja niinhän se on että millaiset ystävät – sellainen ihminen :)
Olen iloinen, onnellinen ja ylpeä kun sain olla mukana juhlistamassa ihanaa sinua, olet hurjan rakas!

Vastaa

Voi että, ihana Saara, sait mulle ihan kyyneleet silmiin kauniilla sanoillasi!! Olet ihana ja rakas, kiitos että kuulut elämääni <3

Vastaa

Iso kiitos itsellesi illasta, ja kutsusta! Oli ihana saada olla mukana, syödä mukavassa ympäristössä ja kaikessa rauhassa :)

Alkuviikko onkin sitten toivuttu ”juhlimisesta” lasten kanssa kotosalla eli sairastellessa.

Vastaa

Oi, kiitos sinulle! Aivan ihanaa, että päästi tulemaan!! Täytyy poiketa joku päivä vaikka kahville tai muuten nähdä :) Pikaista paranemista teille, toivottavasti säästytte vain kevyillä kevätpöpöillä!

Leave a Reply to Anna-Maria Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.