Aika tarkalleen puolitoista vuotta sitten suljin pitkäaikaisen työpaikkani oven tulevaisuus isona mysteerinä. En tiennyt kauanko se vaihe kestää tai mihin se johtaa, mutta asetin tavoitteeksi sen, että haluan tehdä entistä enemmän niitä asioita, jotka sytyttävät sekä löytää inspiraation lähteitä ja seurata innostusta. Aika teki tehtäväänsä ja pään sisällä palaset alkoivat loksahtelemaan kun annoin itselleni tilaa, juuri kuten toivoinkin. Jos suljin vakityöpaikkani oven väsyneenä ja tulevaisuus täynnä epätietoisuutta, niin nyt olo on innostunut ja energinen, sekä mieli pursuaa mielenkiintoisia mahdollisuuksia sekä ihan konkreettisia pitkän tähtäimen toiveita. En halua viitoittaa suuntaani liian tiukaksi, sillä on annettava liikkumavaraa ja tilaa itsensä kuunteluun, mutta tiedän, mitä ja millaisia asioita haluan matkani varrelle ripotelle. Olo on hyvä, tasapainoinen ja valmis ottamaan uuden askeleen.

onnellinen 3

Kevät kului Take me theren suunnittelun ja rakentamisen parissa, kun sivusto viimein saatiin puserrettua ulos ja auki kesäkuun alussa, oli aika pysähtyä konkretisoimaan jatkoa. Vietin pari viikkoa kiivaasti miettien asioita, illalla nukkumaan mennessä mieli vielä raksutti ja pohti vaihtoehtoja. Tajusin, että olisi upeaa löytää osa-aikainen työ taloutta tasaamaan, tulevaisuuden muita tavoitteita mahdollistamaan ja uusia haasteita tuomaan. Tiesin yleisen työllisyystilanteen olevan huono, omasta alasta puhumattakaan, joten ajattelin olla asettamatta odotuksia liian korkealle, mutta lupasin itselleni kuitenkin kuunnella sitä, mikä tuntuu hyvältä. Kesäkuussa kaivoinkin työhakemuspohjani naftaliinista ja hain erästä paikkaa, mutta sen kanssa ei tärpännyt. Pari viikkoa sen jälkeen avoimia työpaikkoja selaillessani otteeni valpastui, mielenkiintoinen oman alan työ ja vieläpä työajoilla, jotka voin pitkälle itse määritellä. Juuri se kombo, josta en oikein ollut edes uskaltanut haaveilla.

Siltä istumalta naputtelin hakemuksen, soitin perään ja sain saman tien kutsun haastatteluun. Ensimmäisen vaiheen jälkeen lupailtiin palailla asiaan lähiaikoina, mutta puhelin soikin jo seuraavana päivänä. Olin päässyt jatkoon ja sain kutsun uuteen haastatteluun. Kainalot hikosivat, eikä ainoastaan helteisen päivän takia. Istuin kolmen uuden kasvon edessä vastailemassa kysymyksiin ja tilanne tuntui absurdilta, kaikki oli tapahtunut niin järjettömän nopeasti. En oikeastaan osannut edes jännittää vielä silloin. Taisin naurahtaa kotona haastattelun jälkeen, että olin ihan yli-itsevarma, mikä ei todellakaan ole tyypillistä minulle, pikemminkin päinvastoin. Kai vain ei ollut menetettävää ja toisaalta, olen ehtinyt viimeisen vuoden aikana varsin hyvin hahmottamaan sitä, mitä jo osaan, mitä vielä en ja mihin suuntaan haluan kehittyä. Asiaan luvattiin palata perjantaina, mutta puhelimeni soi jo torstaina. Sain työn.

onnellinen 4

Tuntui epätodelliselta, miten voikin loksahtaa asiat näin paikoilleen? Homma ei tule olemaan helppo, itse asiassa mitä enemmän olen käynyt läpi yksityiskohtia tulevaan työhön liittyen, sitä enemmän huomaan työsarkaa riittävän. Tuloksia odotetaan nopeasti, mutta monipuoliset mahdollisuudet kiinnostavat. Pääsen suunnittelemaan ja toteuttamaan jo laajasti toimivan yrityksen markkinointia, jota tuote on ajanut vauhdilla eteenpäin, mutta markkinointi laahannut jäljessä. Siinä on monta elementtiä, joista olen haaveillut, kuten vaikkapa itsenäisyys, ideointi ja asioiden eteenpäin vieminen. Samalla tiedän, että on tartuttava heti toimeen, osattava nähdä metsä puilta ja pystyttävä fokusoitumaan oleelliseen, osattava tuoda vuosien varrella kertyneet opit ja ajatukset käytäntöön.

Tietenkin oman alan haasteellinen työpaikka tuntuu mahtavalta, olen yllättynyt ja ylpeä. Nyt sitten vain sellainen pikku juttu, että täytyy lunastaa antamani lupaukset, vaihtaa puheet teoiksi. Ja arvatkaa jännittääkö? Rimakauhu äityy hetkittäin aika pahaksi. Pahimpana epävarmuuden hetkenä sanoin äidilleni kuluneen kliseen, on rohkeasti valittava suunta, joka pelottaa, sillä se myös opettaa. Se, mitä olen oikeasti sisäistänyt viimeisen parin vuoden aikana on, että uskallan tehdä valintoja, kuunnella itseäni ja oikeasti, asiat järjestyvät kun niitä vähän muistaa potkia eteenpäin eikä annan mielen jumittua kuluneeseen kuutioon. Koen itseni onnekkaaksi, olen viettänyt huikean puolitoista vuotta omaehtoista olemista, käynnistänyt Take me theren, jota kohtaan tunnen todella suurta innostusta, ja kirjoittanut tätä rakasta blogiani, mutta sen lisääksi löytänyt ammatillista kehitystäni vahvasti tukevan työn, jonka sisältö ja työaika ovat pitkälle käsissäni, toki samalla myös vastuu – se kai kulkee väistämättä vapauden rinnalla.

Miltä siis tuleva syksyni näyttää? Aika todella jännittävältä! Take me thereä kehitetään ja palailen osittain toimistoelämään. Aion myös matkustaa, vaikken vielä tiedä minne. Ajasta ja budjetista riippuen joko lähelle tai kauas. Niin, ja hankkiutua eroon turhasta tavarasta! Materia-ahdistus on rieponut läpi kevään ja syksyllä teen asialle surutta jotain. Mutta sitä ennen, huomenna astun lentokoneeseen ja suuntaan valloittamaan Romanian sekä Bulgarian! Eipä tähän muuta sanottavaa kuin, että HUH.

 Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

47 comments

Vastaa

Kuulostaa todella upealta! Paljon onnea uusiin haasteisiin. Olen seurannut tosi kiinnostuneena ja myötäeläen sun uuden suunnan etsimistä. Huippujuttu, että asiat loksahtelevat paikalleen.

Vastaa

Kiitos kovasti!! <3

Vastaa

Olen ymmärtänyt että olet saanut ansiopäivärahaa, jonka turvin olet elänyt irtisanouduttuasi työstä. Siksi kieltämättä särähti korvaan tuo ”Kesäkuussa kaivoinkin työhakemuspohjani naftaliinista” – eikö tuo ansiosidonnainen ole tarkoitettu työttömille työnhakijoille, eikä yli vuoden ”lomaa” rahoittamaan? Vai joko blogista on tullut riittävän kaupallinen että olet pystynyt rahoittamaan sillä elämisesi ilman avustuksia?

Ei ole tarkoitus kuulostaa ilkeältä, jotenkin vain tämä oli aika yllättävä kommentti sinulta.

Vastaa

Kirjoittelin tähän pidemmän vastauksen, mutta tulin siihen tulokseen, että enpäs avaakaan kaikkia yksityiskohtia, koska eiväthän ne tänne niin tarkasti kuulu :) Vastaankin siis tiivistetymmin! Paljon on tosiaan ehtinyt tapahtua siitä tilanteesta kun aikoinaan jäin päivätöistä pois, enkä yksityiskohdista olekaan täällä kirjoitellut ajatuksena palata asiaan sitten kun sillä on suoraa vaikutusta myös blogiin, eli nyt :) Viime vuonna olin työnhakijana, mutta sain silloin jo hahmotettua seuraavan stepin ja pääsin liikkumaan eteenpäin, eli tämä kevät onkin ollut erilainen ja pitänyt sisällään omia projekteja ja töitä.

Vastaa

Ihan mahtavaa! Onnea uudesta työpaikasta. :)

Vastaa

Kiitos kovasti <3

Vastaa

Vau! Onnea! Kuulostaa aivan täydelliseltä. Niin ne palaset vaan loksahtaa paikoilleen, kun uskaltaa heittäytyä. :)

Vastaa

Kiitos!! <3

Vastaa

Thumbs up!!

Vastaa

Kiitti! :)

Vastaa

Sinne vaan, kyllä sä osaat! Hermostuneisuus kuuluu asiaan, koska sehän kertoo, että olet tosissasi menossa tekemään parhaasi. Onnea työpaikasta!

Vastaa

Kiitos kovasti kannustuksesta!! Ja niin totta, jännityshän vain kertoo, että asialla on merkitystä :)

Vastaa

Siistiä, onnea!! :)

Noi on just niitä parhaita juttuja, kun tepastelee paikalle normaalia itsevarmemmin ja vasta jälkikäteen oikeastaan tajuaa sen kunnolla :) Plus siitä seuraava onnistuminen saamalla työn :)

Vastaa

Voi kiitos!! <3

Vastaa

Mä olen niiiiiin iloinen sun puolesta! <3 <3 <3 <3

Vastaa

Kiitos ihana!! <3

Vastaa

Onnea uusiin seikkailuihin! <3

Vastaa

Kiitos kovasti! <3

Vastaa

Aivan mahtavaa! Onnea! Uuden työn aloittaminen on minusta ollut aina mahtavaa; uudet haasteet, mukava jännitys mahan pohjassa jne. Kaipaan sitä. Olen tehnyt nykyistä työnäni jo 8 vuotta ja risat ja tämä on niin nähty. Jatkan elokuussa opintovapaatani ja samalla huonekalupuusepän opintojani. Ensi kesänä pitäisi tulla takaisin, mutta kuka tietää, mitä tapahtuu ja mitä keksii.

Onnea vielä kerran :)

Vastaa

Kiitos kovasti onnitteluista! Ja niin totta, uuden työn aloituksessa on kyllä ihanaa jännitystä :) Kovasti tsemppiä opintovapaalle, hieno juttu, että jatkat opintoja – sitä ei todellakaan tiedä, mihin se johtaa, ja sekös vasta ihana asia onkin! :)

Vastaa

Vai, ihan mahtavia uutisia täällä! Onnea hurjasti! ♥

Vastaa

Kiitos kovasti!! <3

Vastaa

Onnea! Pärjäät varmasti oikein hienosti. Ihanaa lomamatkaa!

Vastaa

Kiitos paljon sanoistasi! <3

Vastaa

Ihanaa kuulla, olen niin iloinen puolestasi, onnea!

Vastaa

Voi kiitos <3

Vastaa

Onnea, upeaa! Voi kun itsekin saisi työpaikan joku päivä! :)

Vastaa

Kiitos <3 Niin pidän peukkuja, että sullakin tärpäisi!

Vastaa

Olipa upea kuulla näin upeita uutisia! Hienoa sinä!

Vastaa

Kiitos <3

Vastaa

Onnittelut uudesta työpaikasta ja onnea uusiin haasteisiin! Aivan mahtavaa, että asiat järjestyi näin. Ei muuta kuin hyvillä mielin kohti uutta.

Ja mukavaa reissua! Varmaan löytyy sitä täällä kadoksissa olevaa kesän lämpöäkin viimein :)

Vastaa

Kiitos kovasti! <3 Ja toden totta, lämpöä täällä riittää ja kunnon loma- sekä kesäfiilis on tavoitettu! :)

Vastaa

Todella paljon onnea uuden työn johdosta! <3 Tätä tekstiä, kun luin niin itsellekin tuli tosi hyvä fiilis sun puolesta, kun tekstistä huokui onnellisuus, energia ja ilo! :) Olet selvästi muuttunut positiivisempaan suuntaan siitä, kun lähdit vakkari työstäsi :). Hyppy tuntemattomaan vaan joskus kannattaa :).

Vastaa

Oi, kiitos ihanista sanoistasi! Tulipa hyvä mieli <3

Vastaa

Hei,
Ja kiitos taas kerran inspiroivasta kirjoituksestasi :) Ihanaa kuulla ihmisistä, joilla palaset loksahtelevat kohdilleen ja elämä kantaa. Se antaa toivoa ja uskoa siihen, että sama on omalla kohdalla mahdollista. Löysin ”unelmieni työpaikan” jokunen aika sitten, ja nyt alkaa kompleksinen parisuhdekuviokin näyttää paremmalta… Täytyy uskoa ja toivoa, ja tehdä töitä asioiden eteen, ja ne kyllä tapahtuvat.
Ihanaa syksyä ja onnea uuteen työhösi! Olen varma että menestyt, opit ja kukoistat :)

Vastaa

Hienoa! Onnea uudesta työstä ☺

Vastaa

Oikein paljon onnea uudesta työpaikasta! Pieni postausvinkki syksyä ajatellen: olisi tosi kivaa lukea työpäivästäsi kuvien kera; esim. mitä teet tiettyinä kellonaikoina. Tietysti itse päätät, kuinka paljon haluat/voit työstäsi kertoa.

Vastaa

Niin paljon onnea sinne!!!

Vastaa

ONNEA, onnea A-M! Hieno juttu. :)

Vastaa

Onnea työpaikan johdosta, ihan mahtavaa!

Vastaa

Aivan mahtavaa! Hurjasti onnea uuden työpaikan johdosta! :)

Vastaa

Tämähän valtavan hienoa! En ole pariin viikkoon oikein päässyt nettiin (loma!!) ja nyt kun tulin vilkaisemaan blogeja niin tämä pomppasi ensimmäisenä vastaan. Suuren suuret onnittelut, aivan mahtavaa!

Vastaa

Oi ihania uutisia, onnea kovasti uudesta työstä :) Huippujuttu.

(Ja sivujuonne: minullakin on kauhea tavara-ahdistus! Tässä syksyn lähestymisessä taitaa olla jotain mikä laittaa kaipaamaan parempaa järjestystä ja selkeyttä. Kirpparikasa kasvaa parhaillaan ja odottelee pöydän varaamista…)

Vastaa

Onnea uudesta työstä! Olemme eri alan ihmisiä, mutta olen oppinut sinulta, että perinpohjainen ja rohkea (viitaten irtisanoutumiseesi) omien tuntojen tutkailu työhön liittyen kannattaa – saa ja pitää olla ronkeli, kun on kyse siitä, mihin suurimman osan hereilläolotunneistaan käyttää.

Vastaa

Onnea ja tsemppiä uusiin haasteisiin!

Vastaa

Paljon onnea!! ♡ Hieno juttu!

Enpä olekaan pitkään aikaan jättänyt kommenttia, vaikka olen kaikki juttusi lukenut. Onnea myös Take me therestä! :)

Oma energiataso on ollut tosi huono ja hyvin surullisia asioita on tapahtunut elämässäni. Kesä on ollut hyvin raskasta aikaa. Sun ihanan positiiviset jutut on silti piristänyt mieltä. Kiitos niistä. ♡

Vastaa

Onnittelut <3

Leave a Reply to Anna-Maria Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.