Mitä tulee karvanpoistoon, olen vuosien varrella kokeillut vaikka mitä lämminvahasta epilointiin ja höyläyksestä kylmävahaan, mutta tasaisen varmasti suosiotaan Suomessakin kasvattanut sokerointi on puuttunut kokonaan listaltani. Olinkin innoissani kun uusi ihana tuttavuuteni ja tuore kauneusalan yrittäjä Sara kysyi, olisinko kiinnostunut tulemaan kokeilemaan sokerointia*. No tietty!

Oli ihan tosi jännää mennä karvanpoistoon ulkopuoliselle, normaalisti se kun on sellainen rutiini, jonka on tottunut hoitamaan itsekseen kylppärin suojassa. Kiinnostunut olin myös siitä, miten sokerointi varsinaisesti eroaa vahauksesta, joka on ollut tähän asti lempparini karvanpoistossa. Niin, ja tietty miten kauneushoitolassa tehty karvanpoisto noin niin kuin ylipäätään eroaa kotona tehdystä?

sara h-7sokerointi 01-7

Jälkimmäiseen on todella helppo vastata, sillä eron huomasi jo ekan sokerointikerran jälkeen, vaikka Sara sanoikin, että täydelliseen lopputulokseen päästään yleensä vasta seuraavan käyntikerran jälkeen. Tasalaatuinen ja siisti sileä jälki vakuutti heti. Siis tokihan karvat lähtevät kotonakin mainiosti, mutta ainakin itsellä on tyypillistä, että vaikka kuvittelee olevansa tarkka, niin joku kohta tuntuu jäävän aina vähemmälle huomiolle ja sen huomaa sitten vasta myöhemmin luonnonvalossa. Ehkä kärsimättömyydelläni on myös osavaikutuksensa asiaan…

Toisaalta, onhan se selvää, että kun karvanpoiston hoitaa joku toinen on se järjestelmällisempää ja viimeistellympää – eri alueita päästään helpommin työstämään uudelleen ja eri kulmista. Myös ns.arjen ylellisyys puoli viehätti, ihastuin nimittäin suuresti helppouteen. Hoitolassa käynti on aina miellyttävä kokemus ja karvanpoisto ikään kuin päiväjärjestyksestä unohdettu kun sitä ei tarvitse itse tehdä. Käynti noin neljän viikon välein riittää mainiosti pitämään karvat poissa (toki karvankasvuvauhti on yksilöllistä) ja käsittelyjen toistuessa karva kasvaa takaisin entistä hennompana, jolloin sokerointi myös tehoaa lyhyempiin karvoihin kuin ihan aluksi.

sokerointi 8-6

Sattuuko sokerointi?

Ennakkoon mietin, että tuntuukohan sokerointi vahausta enemmän jo ihan sen takia, että sen tekee joku muu, mutta yllätyin siitä, kuinka kivutonta sokerointi oli. Kainaloita erityisesti jännitin taannoisen epilointitrauman takia, mutta itse asiassa kainalot menivät ihan tosi helposti. Herkimmät alueet olivat nilkat ja säären sisäpinta, mutta huomasin, että jo seuraavalla käyntikerralla olin tottunut tunteeseen ja kai myös osasin odottaa, mitä tuleman pitää, joten hädin tuskin kiinnitin huomiota siihen mitä puoliksi viltin alla makoillessani tapahtui. Toki kivunkokemus on yksilöllinen asia, mutta ammattilaisen ote on napakka ja nopea. Sokeroinnin pitäisi tuntua vähemmän myös siksi, että karvat poistetaan kasvusuunnan mukaisesti, ei siis vastakarvaan kuten vahauksessa.

Mitä erityistä sokeroinnissa on?

Sokerimassa on täysin orgaaninen luonnontuote ja sitä käytetään ihonlämpöisenä, eli palamisriskiä ei ole. Sokeri ei myöskään tartu elävään ihosolukkoon vaan hellävaraisesti kuorii kuivaa kuollutta pintaa sekä samalla tepsii vahaa lyhyempiin karvoihin. Sokerimassan käsittely on hauskannäköistä, enkä pysty ymmärtämään miten venyvän massapallon saa niin napakasti iholta irti ja yhdellä pallerolla työstettyä sekä sääret että kainalot.

Massa levitetään vastakarvaan, mikä takaa sen, että sokerimassa ulottuu syvemälle ja poistaa ihohuokosiin kertyneitä kuona-aineita ja vaatteista jääneitä epäpuhtauksia. Sara vinkkasikin, että sokerimassa saattaa värjäytyä käytettyjen vaatteiden mukaan, esimerkiksi paljon käytetyistä tiukoista farkuista voi jäädä ihohuokosiin väriä, jota ei silmällä huomaa, mutta sokerimassa poimii sen pala palalta matkaansa ja näkyy lopulta massan värjääntymisenä. Sokerointi siis myös puhdistaa ja saa ihon hehkumaan, lisäksi ehkäisee sisäänpäin kasvavia karvoja (jotka esimerkiksi itselle ovat ongelma epiloinnissa).

sokerointi 02sokerointi 4-7

Mitä pidin sokeroinnista?

No ehdottomasti pidin! Toisen sokerointikerran jälkeen lopputulos on ollut aivan ihana ja jo ensimmäisen kerran jälkeen ilahdutti vaivattomuus sekä siisti sekä huoliteltu fiilis. Sileään tunteeseen on helppo hullaantua ja olenkin miettinyt, että onkohan sokerointi tullut omaan arkeen jäädäkseen. Epäilin rutiinin kaatuvan kustannuksiin, mutta kun kävin vaklaamassa Saran sokerointihinnastoa totesin, että hinnat olivat reippaasti edullisemmat kuin osasin odottaa, eli ihan tosi kohtuulliset! Sokeroinnin ilmiselvä ilo on supersileät sääret (tai mitkä alueet sitten ikinä haluaakaan käydä sokeroimassa), mutta myös vaivattomuus sekä hetken rentoutuminen ja oma aika kauneushoitolan miellyttävässä tunnelmassa (kyllä, uskokaa pois, mielestäni se oli rentouttavaa)! Tokalla kerralla tiesi jo mitä odottaa, joten sokerimassan liikkeeseen iholla hädin tuskin kiinnitti huomiota, niinpä sitä sai vain keskittyä olemiseen ja leppoisaan jutusteluun. Luulen, että olen joutunut uudenlaiseen sokerikoukkuun!

Lisää sokeroinnista täältä Saran artikkelista ja sokerointihinnasto sekä yhteystiedot Sara H:n luokse Kolmannelle Linjalle löytyvät täältä.

*sokeroinnit saatu blogin kautta

 Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

2 comments

Vastaa

…joskin täytyy muistaa, että ei se karvankasvu tosiaan missään kohtaa _lakkaa_ vaikka karvankasvu suhteellisesti sokeroinnin ansiosta väheneekin. Kyse ei siis ole mistään laseroinnin kaltaisesta kestokeinosta, vaan proseduurista, joka tosiaan täytyy toistaa about 4 viikon välein.

Ja jos karvalaatu sattuu olemaan tummaa/paksua, niin kyllä ne tummia/paksuja ovat jatkossakin; eivät ne näkymättömiksi haituviksi muutu.

En toki tarkoita, etteikö karvankasvu hidastuisi ja karvat ohenisi – ei vain kannata odottaa kuuta taivaalta.

Nämä siis omiin rintakarvojen sokerointikokemuksiin perustuen (3 rintakarvaa ei paljoa lämmitä; joko malli Hasselhoff tai ei mitään :D), joten karvalaatukin on lähtökohtaisesti erilainen – mutta silti :D

Ai niin. Kivusta vielä. Kannattaa tosiaan pitäytyä tuossa reilun 4 viikon välissä. Jos päästää karvat kasvamaan, proseduuri sattuu enemmän, kun karvat ehtivät kasvaa pituutta ja paksuutta. Säännöllisyys siis kannattaa!

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.