Lepo tekee hyvää, kuten myös seura. Kun mies viimein tänä aamuna kömpi kotiin, niin omakin vireystila koki pienoisen nousun, yksin on vain niin helppo unohtua sängynpohjalle. Silti, levontarve tuntuu edelleen hyvin voimakkaasti (noh, ihmehän se olisi jos kaikki se väsymys katoaisi yhden viikonlopun aikana), mutta ei auta muu kuin ottaa rauhallisesti, tehdä sen mitä jaksaa ja työntää syrjään pirullinen mielen jankkaus siitä, että pitäisi olla jotenkin hyödyksi. Pöh, sitä ehtii kyllä. Niinpä jatketaan nyt vähän kimmeltävämpiin aiheisiin, ennen kuin taas nollaan aivotoimintani elokuvan äärellä (ja mietin, miten ihmeessä osaan jäädä huomenna nukkumaan kun herätyskello muistuttaa miestä työaamusta).

Taisin jo mainita, että uusin ihastukseni on hetkessä korumaailman kärkeen kivunnut ruusukulta, ja paloin halusta saada palan tuota kaunista värisävyä myös omaan arkiasustukseen (sopii varmaan hirveän hyvin niiden verkkareiden ja kulahtaneen t-paidan pariksi, joissa kaikki päivät tulen haahuilemaan ;)). Koska olen jo hetken haaveillut sekä uudesta kellosta että ruusukullasta, päätin yhdistää haaveet ja pitkään odotettu arjen muutos oli hyvä syy muistaa itseä pienellä lahjalla, joka muistuttaa tästä yhden kauden päätöksestä ja toisen alkamisesta. Etsiskelin mieleistä ja Daniel Wellingtonin kohdalla kolahti, vaikka kieltämättä olin kokenut merkkiähkyä sen oltua esillä niin monissa blogeissa. Mutta mitäpä tuosta jos sattuu ihastumaan, ja niinpä tilasin itselleni klassisen Daniel Wellington Classic York Lady -kellon, ja se on ihana! Ruusukultaa tehostaa helmenvaloinen kellotaulu ja tummanruskea nahkaranneke. Sopivasti erilainen siihen nykyään aina käyttämääni kookkaaseen Massimo Duttin kultaiseen kelloon nähden. Isohan toki tässäkin on kellotaulu, mutta kokonaisuus on silti hyvin siro.

daniel wellington classic yorkdaniel wellington classic york 13

Eihän ruusukultainen look olisi täydellinen ilman yhteensopivia koruja, joten kokonaisuuden täydentää Snö of Swedenin ajattomat rannekoru ja korvikset. Toisenlaista ruusukultaista twistiä tuokin ne ennen joulua saamani Ted Bakerin kuoriaiskoru ja muhkea rannekoru. Toivon näiden ruusukultaisten uutukaisten tuovan myös vähän vaihtelua käyttökoruihini, olen nimittäin aivan jumissa niihin viime elokuussa ostamiini Marc Jacobsin korviksiin. En tunnu osaavan enää käyttää muita kun ne ovat vain niin helpot ja kaikkeen sopivat. Ehkä nyt voin sitten vuorostaan vaihteeksi jumittua ruusukultaan! ;)

daniel wellington classic york 9daniel wellington classic york 14

Katso myös nämä

15 comments

Vastaa

Instagramissa jo katselenkin tätä sun uutta kellohankintaan – klassisen kaunis :)
Snö of Swedenin korut ovat upeita! Itse sain mieheltäni joululahjaksi yhden Snö of Swedenin kaulakorun ja se on kyllä noussut yhdeksi lempikoruksi :)

Vastaa

Kiitos, olen itse täysin myyty uudelle tulokkaalle ja voisin katsella sitä tovi toisensa perään ;) Ja Snö of Swedenit ovat kyllä ihania, itseltäkin löytyi Snötä arkikoruista jo aiemmin, ja ne ovat kyllä joka kerta muodostuneet varsinaisiksi luottokoruiksi – toivottavasi näille ruusukultaisille käy samoin :)

Vastaa

Minä olen vuosia ollut jumissa valkokultaan ja teräksen väriin, mutta tuo ruusukulta on saanut minullakin pientä ostokuumetta aikaan…

Vastaa

Valkokulta ja teräs ovat kyllä kanssa kauniita ja käyvät kaiken kanssa :) Hih, ei kannata vastustella ruusukullan poltetta, sillä ties vaikka siitä muotoutuisikin uusi luottokoruväri noiden kahden rinnalle ;)

Vastaa

Valkokulta, platina, hopea, teräs: tuo sävymaailma miellyttää silmääni kaikkein eniten. Keltakullasta en välitä, mutta ruusukulta, se voisikin olla hauskaa vaihtelua korurintamalla :). Uudet korvikset ovat olleet hakusessa ties kuinka kauan, ehkä repäisen ja hankin ne juuri tuossa ruusukullan sävyssä :). Ja tuo kello on i h a n a <3. Itseltänikin löytyy DW-kello, hopeisin yksityiskohdin varustettu Classic St Andrews Lady tummanruskealla rannekkeella :).

Haluan toivottaa ihan hirmuisesti onnea uudelle elämällesi! Eikös tuota nyt voi nimittäin uudeksi elämäksi kutsua, kun vanha on jätetty taakse ja kaikki ovet ovat avoinna :). Nauti, rentoudu ja tee kaikkea kivaa! Älä stressaa sitä, että pitäisi olla tekemässä jotain tärkeämpää; se mikä tuottaa sinulle iloa ja mielihyvää juuri sillä hetkellä, on tärkeää <3.

Vastaa

Hopean ja teräksen sävyt ovat kyllä takuutoimivat ja ihanan raikkaat! Itse olen kaikkiruokainen näissä, kaikki menee hopeasta kultaan ja ruusukultaan, mutta selkeästi kausittain – pitkään käytin vain hopeaa ja nyt viime vuoden piti kulta otteessaan. Ehkä nyt on ruusukullan vuoro? Tuo ruusukulta on kyllä hauska siinä, että se tuntuu uppoavan sekä kultaan tottuneeseen siinä missä hopean nimeen vannovaan!

Oi, tuo sinun DW -kello on kanssa ihastuttava – itse asiassa se oli valintaa tehdessäni loppusuoralla tämän kanssa :)

Voi, kiitos ihana kannustuksesta <3 Olet niin oikeassa, nyt pitäisi osata keskittyä juuri niihin asioihin, jotka antavat ja tekevät hyvää. Nyt jos koskaan on sen aika ja siihen mahdollisuus! :)

Vastaa

Itsekin olen aivan ihastunut ruusukullan värisiin koruihin. Juuri viikonloppuna katselin laivalla Snö of Swedenin ruusukultaisia, mutta jätin sitten hyllyyn. Nyt ihmettelin tekoani. WHY?? No, eiköhän niitä vielä vastaan kävele, pitää silloin olla fiksumpi:)

Vastaa

Oi voi, mullekin on käynyt just noin – ensin pähkäilee ostopäätöstä ja sitten kuitenkin jättää ostamatta, mutta tietty heti kotiinpäästyä alkaa harmittamaan ;) Onneksi Snön koruja tuntuu olevan hyvin tarjolla, joten varmasti vielä osuu reitillesi! :)

Vastaa

Etköhän ole jo vuosien varrella kerinnyt tarpeeksi olemaan hyödyksi, jotta ilman omantunnontuskia voisit vain keskittyä itseesi ja vaikka rötväämään kollareissa muutaman päivän, jos mieli tekee :) Ole siis sopivan itsekäs ja nauti!

Tuo Wellingtonin kello on kyllä aivan ihana, vaikkei sitä ehkä ihan uniikiksi voikaan tituleerata :) Itsekin sain kun sainkin moisen mieheltä joululahjaksi hieman vaaleammalla rannekkeella. Ja eilen tuli sattumoisin kans palkittua itsensä ruusukultaisilla Snön kaulakorulla sekä korviksilla :D Sekä näihin mätsäävällä Edbladin sirolla rannekorulla samaisessa sävyssä… Hupsista.

Vastaa

Voih, olet kyllä niin oikeassa!! Miten sen ajatuksen saisikin kunnolla sisäistettyä? Voi kun olisi nappi, jolla saisi itsensä hetkeksi nollattua :) Täytyy vain yrittää tehdä asioita, jotka tuntuvat hyvältä ja kun huomaa ajatusten lipuvan vääriin suuntiin, muuttaa heti kurssia ja tehdä jotain sellaista, josta on vanhassa arjessa vain haaveillut :)

Hih, joo, uniikkeja ei totta tosiaan, mutta kaikessa klassisuudessaan niin kovin kauniita! Tuon rannekkeen valinta olikin se vaikein, pähkäilin tämän, musta ja kahden vähän vaaleamman ruskean välillä, karsien lopulta jatkoon kaksi ruskeaa sävyä. Oikeastaan olisin halunnut kaikki, mutta lopulta päädyin tähän ;) Noh, ranneke on helppo vaihtaa jatkossa jos vaihtelua kaipaa!

Oi mikä shoppailusattuma! Ruusukultaa on kyllä nyt ihanasti tarjolla ja se tuntuu niin kivalta vaihtelulta perinteisten kullan ja hopean jälkeen :)

Vastaa

Itse olen myös hurahtanut täysin ruusukultaan, keltakulta ei oikein sovi itselle.

Vastaa

Kiva kuulla, että olet tykästynyt kanssa! Itsellä menee kaikki korusävyt, vaikka monesti hmiset tuntuvatkin vannovan joko hopeansävyjen tai kullan nimeen :)

Vastaa

Ostin itselleni (ruusukultaisen) DW:n kellon syntymäpäivälahjaksi viime vuonna, ja siitä asti se on kulkenut päivittäin ranteessa: loisto-ostos, vaikka sitä kyllä harkitsin vuoden päivät!

Vastaa

Oi, ihana kuulla, että olet ollut tyytyväinen!! Vähän ounastelen omalleni samanlaista tarinaa, niin ilolla uutta kelloa katselee ja ranteeseen ujuttaa ;)

Leave a Reply to Tiia / Black + White = Grey Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.