Varma kevään merkki on tennareiden ilmestyminen pukeutumiseen.
Pidempään blogiani seuranneet tietävät, että hurahdukseni tennareihin tapahtui oikeastaan vasta pari vuotta sitten. Olin kyllä vuosien varrella silmäillyt ja testaillut lukuisia tennareita, mutta oikein mikään ei kolahtanut. Aloin jo ajatella, että ehkä vain en ole tennarityttö.
Monet mallit näyttivät tai tuntuivat kapeassa, mutta pitkässä jalkaterässäni jotenkin mittasuhteiltaan kummilta. Niinpä yksi toisensa jälkeen jätin kauppaan ja pidin lenkkareita lähinnä urheilukäytössä. Sitten löysin Supergan ja kaikki muuttui. Lesti on yksinkertaisesti täydellinen omaan jalkaani, lisäksi malli näyttää supersirolta myös isommassa koossa. Oikeastaan näissä käytän normaalia kokoani yhtä pienempää kengännumeroa, ja se istuu täydellisesti.
Uskallan väittää, että valkoiset Supergat olivat viime kesän eniten käyttämäni kenkäpari, ja niistä on tullut myös luottoasuste kesäkauden reissuille.
Niinpä kuivuvat kadut herättävät ensimmäisiä kertoja elämässäni myös tennaripoltteen. Kaivoin jo viikko sitten punaiset Supergat varastosta, mutta valkoisten huomasin olevan sen verran kärsineet, että päätin tilata uudet. Vaikka toki vielä vanhoillekin on käyttöä, erityisesti reissuilla. Uusissa hohtavan valkoisissa tennareissa ihastutti (vielä) puhtaan sävyn lisäksi ruusukultaiset yksityiskohdat. Samalla tilasin myös mustat, sillä sellaisia viime kesänäkin jo kaipailin täydentämään kesätyyliä.
Niin mieltynyt Supergoihin olen, että olisin mielelläni tilannut myös kolmannet uudet, tummansiniset Supergat,mutta ne ehtivät omassa koossa loppua jahkaillessani. Tummansinisiä testailin jo viime kesänä, ja jäi vähän harmittamaan, etten niitä hankkinut. Mutta onneksi vielä ehtii, ja kyllähän näilläkin erinomaisesti kesäkausi aloitetaan sekä varmistetaan tulevan matkan jalkinepuoli.
Tänään muuten olin ekaa kertaa liikkeellä välikausitakissa, joten toivon, että viikonloppuna voisin viedä varastoon viimeisetkin talvivaatteet! Kevät on vihdoin kunnolla täällä, niin ihanaa!
4 comments
ReetaJohanna
Ensinnäkin kiitos vinkistä! Minulla on viimeksi ollut tennarit 2000-luvun alkupuolella, enkä ole niistä jaksanut vuosiin innostua. Minulla oli silloin nyt taas suurta huutoa olevat Adidaksen Superstarit. Kyseiset kengät eivät enää miellytä silmää. Minulla on suuri jalka ja kuten sanoit, monet tennarit saavat jalan näyttämään entistä isommalta. Harkinnassa oli jo Adidaksen Gazellet omalla nimellä, mutta tykästyin näihin enemmän. Olivat edullisemmat, eivät ole nahkaa ja näyttävät sopivan siroilta. Täytyy suihkuttaa ne heti suoja-aineella ja toivoa, että en heti niitä sotke.
Ihanaa aurinkoista viikonloppua! Vaikka kunnon talvea rakastankin, niin onhan tämä valo ihan ylivoimaista.
Anna-Maria
Mahtavaa jos oli iloa vinkistä! Ja todella, olen hyvälynnyt lukuisia tennareita sillä, että ne saa jalan näyttämään entistä isommalta ja luulin jo, että on mahdoton ajatus, että tuntuisin oloni kotoisaksi ja siroksi missään tennareissa. Mutta näiden suhteen kolahti heti, joten kannattaa kokeilla! Lisäksi hinta on tosiaan tosi kohtuullinen ja muutenkin saatavuus hyvä :)
Ihanaa viikkoa! Niin kiva, kun kevät on vihdoin kunnolla saapunut!! <3
Jade
Hei,
kiitokset myös minun puolestani vinkistä. Converset eivät käy jalkaani ollenkaan, joten näitä voisin koettaa. Nuoruuteni kesät olen nahkaisissa Adduissa viettänyt ja nimenomaan valkeat täytyy omat kesätennarini olla. Täytyypä mennä googlettamaan jälleenmyyjiä omalla seudullani.
Anna-Maria
Jee, kiva jos oli iloa! Ja mulla ihan sama, Converset eivät sovi omaan jalkaan. Addut löytyy kyllä kaapista, mutta niissä en ole vielä löytänyt täydellistä kokomätsiä toisin kuin näissä Supergoissa, joten kantsii ehdottomasti kokeilla! Näitä onneksi saa aika monesta paikkaa (etenkin nettikenkäkaupoista) ja hinnat on tosi kohtuulliset :)