En ole tunnettu meikkaustaidoistani, joten ehkä siksi olisi parempi jättää lähimeikkikuvat julkaisematta. Tai jos ei sen takia, niin ainakin siksi, että ruudunlevyinen kuva omista kasvoista herättää itsessä vaivaantunutta liikehdintää ja poltteen heittää koko keskeneräinen postaus roskakoriin. Mutten heitä, tällä kertaa. Pidetään tätä sitten vaikka omana pikkuisen kynnyksen ylityksenä, mitä on aina hyvä harrastaa aika ajoin.

Kuten olen maininnut, punaiset huulet ovat tulleet tutuiksi, vaikkeivät vielä ole (ja tuskin tulevatkaan) korvanneet helppoja vaaleita sävyjä. Pistin pari viikkoa sitten tilaukseen pohjustusaineen helpottamaan tumman sävyn pysymistä läpi päivän, ja eilen kerrytin tummien huulipunieni valikoimaa ostamalla syvän luumuisen sävyn, eli vahvasti osa arkea huulipunasävykokeiluista on tullut.

meikkikuva 001

Niinä päivinä kun huulimeikki on tumma, on silmät kevyemmin meikatut, toisinaan vain pelkällä ripsarilla korostetut ja hieman useammin vielä nudesävyisen luomivärillä tehostetut. Sitten on niitä kertoja, kun aherran aamulla rajauksen terävöittämään katsetta, kuten toissa päivänä, jolloin Lumenen Vintage Red -sävyllä maalattuja huulia kaveerasi musta rajaus. Vannon edelleen Inglotin Duralinen nimeen, sillä kun saa näppärästi intensiiviset ja pysyvät rajaukset luomiväristä kuin luomiväristä.

Meikkikuva on otettu kiireessä autossa, kuten huomaatte (tämä onkin melkein se ainoa otos, joka säilyi vauhdista huolimatta terävänä), ja pitkän päivän jälkeen, mutta venähtäneestä päivästä huolimatta huulimeikki onnistui pysymään yllättävän siistinä loppuun asti. Huolellinen pohjustus ja rajaus ilmiselvästi tuottavat tulosta, toivon tulevan pohjustusaineen tuovan vielä piirun verran lisäpysyvyyttä etenkin huulten rajoille.

Katso myös nämä

12 comments

Vastaa

Olet kaunis läheltä ja kaukaa! :D

Vastaa

Voi että, kaunis kiitos <3

Vastaa

Hyvältä näyttää! Musta tuntuu edelleen jokaisen meikkikuvan jälkeen että mitä ihmettä mä oikein olen tekemässä, mutta itsensä häpäisyyn tottuu yllättävän nopeasti. :)

Vastaa

Heh, kuulostaa tutulta! Itse tosin en taida olla vielä näin viiden vuodenkaan jälkeen sinut omien kuvien näkemisessä ruudulta ;)

Vastaa

Ihanan sävyinen huulipuna! Juuri sopivan ”sinertävä” sävy :)

Vastaa

Kiitos! Itsekin tykkään juuri tuosta kylmään taittuvuudesta, olen huomannut, että juuri sellaiset sopivat minulle paljon paremmin kuin selvästi lämpimät sävyt :)

Vastaa

Hei, ei liity tähän mitenkään, mutta ajattelin kysyä, että miten bloggaat ulkomailla ollessasi? Onko siulla ihan tavallinen kannettava vai mini tietokone vai joku muu laite? :)

Vastaa

Heippa, läppärini (13 tuumainen mac book pro) kulkee matkalla kuin matkalla mukana – se mahtuu pieneen tilaan, on painoltaan vielä ihan siedettävissä rajoissa ja helppo kaivaa käyttöön missä vain :) Heh, olisi tosin ehkä hyvä opetella lomailemaan ilman konetta, mutten taida osata… ;) Nettiyhteydenkin saa nykyään helposti mitä ihmeellisemmissä kohteissa, joten senkään suhteen on harvemmin ongelmaa, ja hotellitkin tulee valkattua sen perusteella, että missä netti kuuluu hintaan. …ai mikä riippuvuus?

Vastaa

No mutta matkajuttujasi on kiva lukea! :) Silloin tuntuu, kuin olisi itsekin mukana. ;) Kiitos kaunis vastauksesta. Kiva tietää, miten bloggaat, kun itsekin tässä juuri tuumin, että olisi hauska blogata suoraan reissun päältä. Läppäri löytyy, mutta koen sen liian isoksi matkalle mukaan vietäväksi. =/

Vastaa

tosi kaunis meikki! ihanan siististi tosiaan tuo huulipuna, wau!

Vastaa

Oi, kaunis kiitos!! :)

Leave a Reply to Korundi Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.