Tammikuussa loppusiivousta työpöydälle tehdessä jostain paperipinojen välistä käteen sattui ikivanha Hesarista talteen repäisty pastaohje, joka kuulosti niin hyvältä, että oli pakko kiikuttaa resepti kotiin testiin. Noh, hetki siinä meni, ohje ehti oleilla keittiönpöydällä kuukauden päivät ennen pääsyään toteutukseen, mutta hyvää kannattaa odottaa ja mainio vuohenjuusto-vesikrassipasta pääsi viimein lauantaina lautasille.

Resepti on muuten Henri Alénin ja makumaailmaltaan yhtä raikas kuin miltä kuulostaakin. Oleelliseksi vinkiksi oli mainittu, ettei pasta saa uida kastikkessa ja nimenomaan juuri simpukkapastaa käyttämällä taataan se, ettei kastike jää lammikoksi lautaselle. Pasta oli tosi hauska, vähän erilainen – enpä ole ikinä aiemmin syönyt pastaa, jossa on viinirypäleitä! Suosittelen kokeilemaan tuoreen patongin ja raikkaan juoman kera. Meillä oheen korkattiin valkkari, Cono Sur Bicicleta, joka sopi mielestäni pastan kanssa yhteen oikein kivasti!

vesikrassipasta 1vesikrassipasta henri alen

Alkuperäinen resepti taitaa olla tarkoitettu neljälle hengelle, sillä puolitimme ohjeen ja siitä tuli hyvät ja runsaat annokset kahdelle. Tässä siis mitat, joiden mukaan oma annos loihdittiin:

100 g vuohenjuustoa (ohjeenmukainen puolitettu mitta olisi ollut
vain 50 g, mutta laitettiin reilusti ja toimi hyvin)

100 g kivettömiä vihreitä viinirypäleitä
0,5 rasia/ruukku vesikrassia
1,5 kevätsipulia
1 appelsiini
200 g simpukkapastaa
0,5 dl laadukasta oliiviöljyä

suolaa ja pippuria

  1. Leikkaa vuohenjuustosta kuori pois ja murskaa se karkeasti kulhoon.
  2. Raasta appelsiininkuori ja purista hedelmästä mehu vuohenjuuston sekaan. Lisää mukaan myös hienonnettu kevätsipuli, vesikrassi, puolitetut viinirypäleet ja oliiviöljy.
  3. Keitä pasta kypsäksi, valuta ja sekoita muiden raaka-aineiden joukkoon. Mausta maun mukaan suolalla ja pippurilla. Tarjoile ja nauti heti.

 

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

6 comments

Vastaa

Kuulostaapa herkulliselta, toimisi varmaan raikkautensa ansiosta kesällä vähän kuumempana päivänäkin!

Vastaa

Ihan totta, tämän todella voisi kuvitella toimivan kesäaikaan mainiosti (taisi alunperin resepti ollakin julkaistu juuri loppukeväästä kesää vasten) – täytyypä muistaa testata uudelleen silloin :)

Vastaa

Sinut on haastettu! Uskallatko lähteä mukaan? ;)

http://moumou.refashion.fi/2014/03/04/lannen-nopein-meikkaaja/

Vastaa

Voi apua, nyt pistettiinkin haasteen rima korkealle :D Hih, katsotaan, mitä saan aikaiseksi! ;)

Ps. Ihan huippu video!!

Vastaa

Kuulostaapa kesäiseltä ja näyttääpä hyvältä! Viinirypäleitä pastassa? No enpä ole koskaan kuullut! :) Harmi, ettei tuo vuohenjuusto ole mun kaveri. En liiemmin ole koskaan oppinut pitämään mausta. Korkeintaan tuorejuustona vuohenjuusto menee.

Psst, Nykistä on kotiuduttu ja nyt alkaa matkapostausten sarja :)

Vastaa

No niinpä, tuon viinirypäleet joutui kyllä lukemaan ihan kahten kertaan varmistuakseen, että se oikeasti menee sinne sekaan :D Mutta yllättävän hyvin toimi ja toi tosi kivaa raikkautta! Voih, itse taas olen aivan hulluna vuohenjuustoon! Hmm, se on vielä niin hankala, ettei sille ihan suoraa korvaajaa löydy, tai mikä jottei voisi kokeilla, miten toimii jollain toisella pehmeällä juustolla :)

Leave a Reply to MouMou Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.