Kun viimeisiä työpäiviä viedään, on epätodellisuuden tunne huimaava. Tässäkö tämä nyt sitten on, uuden alku. Muutos, jota olen niin pitkään työstänyt mielessäni? Vaikea ymmärtää, todella. Huomenna on viimeinen työpäivä, ja sen asian sisäistäminen voi viedä hetken. Mies lähtee viikonlopuksi pelaamaan lautapeliä (tai sitten tämä on vain se versio, mikä mulle kerrotaan, heh) ja näin jo mielessäni itseni perjantai-iltana tuijottamassa hiljaisessa asunnossa takki tyhjänä seinää, yrittäen jäsentää ajatusta, ettei töitä enää ole. Onneksi ystävillä on tapana saapua pelastamaan, ja niinpä iltaa ei tarvitse viettää yksin kotona omien ajatusten vankina, vaan voin viivyttää todellisuuden kohtaamista vielä hetken ja viettää iltaa, kuin kaikki olisi kuten ennen. Vaikkei ole. Hui.

esprit grey 01esprit villapaita 1        Neule: Esprit / Housut: Topshop / Kengät: Aldo / Takki: Zara

Mutta puhutaan hetki neuleista, vaikka mieleni matkaakin ihan muissa maisemissa. Ostin Lontoosta mustan ja harmaan perusneuleen, mutta valikoimastani uupuu vielä samankaltainen valkoinen, jollaista olenkin sitten kuumeisesti yrittänyt etsiä täältä. Puseron tulisi olla klassinen ja tyköistuva, mielellään v-päänteinen ja ohut, muttei kuitenkaan niin ohut, että kuultaa läpi. Luulin asian olevan helppo juttu, onhan valkoinen ihan perusväri, mutta mitä vielä, olen kolunnut liike toisensa jälkeen löytämättä simppelit kriteerini täyttävää.  Kun olen tässä vuodenvaihteen jälkeen kierrellyt neulevalikoimia kurkkimassa niin netissä kuin liikkeissäkin, tuntuu kuin kaikkia muita värejä kuin valkoista olisi tarjolla, tietenkin. Miten voikin aina olla niin, että kun jotain tiettyä etsii, juuri sitä ei löydy sitten millään?

Mutta miten me päästään valkoisesta tämän viime lauantain asun harmaaseen? Noh, siinähän kävi niin, että se oli heräteostos (kuten myös eräs beige neule) siinä lomassa kun etsin sitä valkoista. ;) Perusvaatteita metsästäessäni kurkkaan yleensä myös Espritin valikoiman, ja liikettä useammin poikkean nettikaupassa www.esprit.fi, johon mies minut viime keväänä tutustutti. Poikkesin liikkeessä viime viikolla vilkuilemassa löytyisikö alerekistä samoja tuotteita kuin nettikaupan alesta, mutta kevään sävyt olivat ilmestyneet valikoimaan ja vanhan malliston valkoiset yläosat oli ostettu pois. Putiikissa pyörähtäessä silmiin osui tämä pehmeä vaaleanharmaa neule, joka päätyi kassalle asti ja on erinomaisen ihana, vaikkei yhtään sitä, mitä ajattelin etsiväni. Valkoisen villaneuleen sen sijaan pistin tilaukseen nettikaupasta, sillä siellä tuntui vielä aletarjonnassa olevan hyvin valinnanvaraa jäljellä. Nyt vain peukut pystyyn, että näinä päivinä saapuva pusero on sopiva, sillä pieni viivyttelyni sai aikaan sen, ettei juuri haluamaani kokoa enää ollut jäljellä.

Postaus toteutettu Espritin kanssa.

Katso myös nämä

4 comments

Vastaa

Älä suotta ota stressiä tuosta töiden loppumisesta vaan nauti alkuun siitä loman oloisesta fiiliksestä. :) Sitten kun aika on oikea niin ehtii miettimään mitä haluaisi tehdä ja millä aikataululla. Tsemppiä, kaikki menee varmasti hyvin!

Vastaa

Kiitos ihana kannustuksesta! Näinpä juuri, olet täysin oikeassa :) Olen vähän liian herkästi taipuvainen huolimaan, joten tässä taitaa olla loistava kasvunpaikka siinäkin saralla ;)

Vastaa

On kyllä ihanat kengät ja toi Espritin neule on yksinkertaisuudessaan todella kaunis :)

Vastaa

Oi kiitos! Nuo kengät on kyllä herkut, ja eivät paljoa enempää ympärilleen tarvitse kun ovat jo niin katseenvangitsijat! Ja neule taas on ihanan pehmoinen kääriydyttävä näin pakkasilla :)

Leave a Reply to Laura Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.