Iltaa blogiystävät! Pakenimme viikonlopun viettoon miehen kotiväen luokese Mynämäen rauhaan, paikkaan, jossa nukun aina tosi hyvin. Olen aina ollut vähän huonouninen ja toisinaan (okei, aika monesti elämäni aikana) kärsinyt pidempiäkin painajais- ja unettomuusjaksoja, joten sitä arvostaa aina aivan erityisen paljon tilanteita ja kausia, jolloin nukkuu hyvin! Tämä siis on yksi niistä paikoista (ja toinen on hotellit ihanine pehmeine upottavine sänkyineen), joissa voi luottaa levolliseen uneen.

Näin rennon ja herkullisen iltapalan jälkeen, ennen nukkumaan kömpimistä, ajattelin vielä poiketa blogissa ja palata tämän päivän asuun. Ilma oli Helsingistä lähtiessä upea, mutta kieltämättä jo aika kylmä, joten epäilen vahvasti, että tänään oli vikaa kertaa tänä vuonna päällysvaatteena pelkkä bleiseri. Ihmeen hyvin silti vielä tarkeni, mutta ei lämpimämmästä takista toki haittaa olisi ollut.

En muista olenko jo ehtinyt hehkuttaa yhtä tämän syksyn suosikkiväreistäni (burgundin ja hennon vaaleanpunaisen lisäksi), nimittäin oliivinvihreää. Sitä on eksynyt pala palalta kaappiini ja innostun jatkuvasti uusista oliivinvihreistä jutuista. Väri tuntuu korvaavan paikoin toi näppärästi mustan tai ruskean, eli on yllättävän helppo, mutta tuo kuitenkin kokonaisuuteen vähän jotain uutta.

oliivinvihrea 18oliivi nahkahame 1oliivinvihrea 26oliivinvihrea 32oliivi hame 2oliivinvihrea 37Pusero: Lindex / Bleiseri: Zara / Huivi: H&M / Nahkahame: Zara / Laukku: Marc Jacobs / Kengät: Buffalo

    Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

6 comments

Vastaa

Oi, sä olet ihan tässä mun ”naapurissa” melkein, kun olet siellä Mynämäellä :)
Nukkuminen on kyllä yksi tärkeimmistä asioista jaksamisen ja olemisen kannalta muutenkin. Työstressi (tai muu stressi) ainakin itsellä vaikuttaa heti unen laatuun.
Maastovihreää on myös itsekin tullut katseltua vähän sillä silmällä tänä syksynä. Erityisesti se näyttää kivalta viininpunaisen ja konjakinruskean kaverina. Tein tuossa pari päivää sitten hyvä löydän hm:ltä, olen nimittäin hakenut jotain military-tyylistä takkia, mielellään lyhyttä, mutta hm:ltä löysin 15eurolla maastonvihreän, polviin ulottuvan villakangas-military-takin, siis aivan ihana!! Olen tuohon löytööni supertyytyväinen, varsinkin kun väri on ehkä ohimenevä ihastus, niin ei sitten harmita tuo hintapuolikaan niin paljon ;D
Tuo jakkusi on muuten tosi kaunis!!
Kivaa viikonloppua!

Vastaa

Hih, eikä! Me poiketaan täällä aina säännöllisesti ja aina on yhtä mukavaa, jotenkin ihanan rauhallista ja levollista, kiire katoaa ja yötkin nukkuu kuin tukki :)

Ja todellakin, uni on mielettömän oleellista jaksamisen kannalta! Tuosta tulee myös herkästi kierre, jos ei saa nukuttua, stressaantuu ja kun stressaantuu, ei saa nukuttua :) Itse olen aina ollut tosi herkkäuninen, joten jos vähänkin joku vaivaa, se vaikuttaa herkästi uneen ja vastaavasti taas koen, että tarvitsen paljon unta jaksaakseni.

Totta, tuo konjakkikin muuten on vastaavalle vihreälle ihan loistava väripari! Kiitos vinkistä, täytyykin seuraavaksi mätsätä hame konjakkisiin asusteisiin :) Ja vitsit minkä löydön teit! Ihan huippuhinta takista! Pitäisiköhän itsekin käydä kurkkaamassa H&M:n alerekkejä löytöjen toivoassa… :)

Kiitos ihanasta kommentistasi ja kivaa alkavaa viikkoa!! :)

Vastaa

Ihana asu, tosi kauniit värit!

Vastaa

Kiitos kovasti!! :)

Vastaa

Mä olen kans ollut aina huonouninen, mutta jostain syystä hotelleissa, varsinkin muiden maiden, nukun hyvin. Mikähän siinä on? Että on kaukana eikä voi vaikuttaa mihinkään, ehkä?

Vastaa

No niinpä! Samaa olen miettinyt :) Ehkä siinä on myös sopivasti virikkeetön ympäristö, jossa ikään kuin on jo lähtökohtaisesti lomamoodissa – arkiset asiat vaivaa vähemmän? :)

Leave a Reply to Ansku Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.