Yhteistyössä Myssyfarmin kanssa. Pipot alkoivat lipua osaksi pukeutumistani melko vähän aikaa sitten, oikeastaan vasta ihan kunnolla viime talvena. Ensin tuli musta. Sitten viininpunainen. Kolmantena harmaa. Mutta jotain vielä uupui… Valkoinen.

Valikoima on siis hiljalleen kasvanut ja nyt eteisen kaapista löytyy useampi kaunis pipo valmiina kohtaamaan kanssani talven. Pipon käyttö ei tunnu enää hupsulle, vaan hauskalle. Ja oleellista on tupsut. Vaikka kuukausi sitten hankin tupsuttomankin.
myssyfarmi-02cmyssyfarmi-31myssyfarmi-07

Tuorein tulokas on epäilemättä se tarinallisesti kiehtovin. Pihlava-myssy Myssyfarmilta. Tertun kutoma. Luomuvillaa ja kärjessä eettinen lampaanvillatupsu Rintalan tilalta. Paksua lankaa sekä suurta silmukkaa kannatellakseen myssyä ja pitääkseen lämpimänä. Vain riittävästi pesty säilyttääkseen lanoliinin, eli lampaan villan rasvan tuoman vettä- ja likaahylkivyyden.

Myssyfarmi on brändännyt itsensä todella hyvin.

Kokonaisuutta on ilo katsoa ja tarinan kerrontaa seurata. Osa ehkä on ehkä jo eksynyt nettisivuille tai Instagramiin? Mikä ihana eheä fiilis, juuri oikea estetiikka. Niin, ja etiikka! Tällaista hei enemmänkin!

myssyfarmi-32myssyfarmi-06

Sain blogin kautta tilaisuuden valita oman myssyn Myssyfarmin valikoimasta. Liian monta houkuttelevaa, valinta ei ollut helppo. Oikeastaan siihen meni monta päivää kun pähkäilin eri mallien ja värien välillä. Sitten olisi vielä voinut suunnitella oman, sekin vielä!

Lopulta päädyin klassiseen, luksusmyssyyn. Malli on Pihlava ja väri luonnonvalkoinen. Aika söpö! Kuten on muuten pakkauskin, jossa myssy saapuu. Pahvinen rasia violetilla villaisella rusetilla, kyljessä myssyn valmistajan puumerkki ja myssymallin tiedot.

Pienillä asioilla on todellakin merkitystä kokonaiskokemuksen kannalta, ja ihan mahtavaa, että se on huomattu Myssyfarmilla. Ylipäätään ilo nähdä suomalaisella valmistajalla näin kautta linjan eheä ja juuri oikeita elementtejä hyödyntävä kokonaisuus, ymmärtämys tarinan ja visuaalisuuden merkitykseen, sekä tietenkin eettisten arvojen erityinen korostaminen.

myssyfarmi-011myssyfarmi-22

Mutta miten on, onko asustevalikoimassasi myssyn mentävä lovi? Haluaisitko oman myssyn Myssyfarmilta?

Myssyfarmilla on ihana verkkokauppa, josta saat nyt 20 prosentin alen tilauksestasi koodilla SECRETMYSSY20 (13.11.2016 asti) ja osallistumalla arvontaan, yksi onnekas voittaa valitsemansa myssyn!

VOITA VALITSEMASI MYSSY!

Haluatko itsellesi kauniin kotimaisen käsintehdyn myssyn Myssyfarmin valikoimasta? Osallistu arvontaan – voittaja saa valita valikoimasta mieleisensä myssyn tai suunnitella oman myssyapplikaatiolla. Tai halutessaan valita myssyn sijaan villatuubiin tai krakan!

Osallistut arvontaan jättämällä kommentti postaukseen nimimerkillä varustettuna. Osallistumisaikaa on sunnuntaihin 6.11 klo 24:00 asti.

myssy-pihlava-1

Katso myös nämä

67 comments

Vastaa

Mukana arvonnassa :)

Vastaa

Hrr, tänään ois jo kaivattu myssyä. :/
Useampikin ihanuus myssyfarmilla. Minä taitaisin valita Kuura-myssyn. <3

Vastaa

Haluan myssyn joo joo joo!. :)

Vastaa

Aivan upean pehmoisen oloinen Myssyfarmin pipo, osallistun arvontaan, HeidiS

Vastaa

Oih, osallistun :)

Vastaa

Oi mikä mahtava arvonta! Mukana! Tänne on juuri satanut ihan oikea lumikerros, joten hyvälle myssylle olisi kyllä ihan todellinen tarve.

Vastaa

Tuo sama myssy kuin sinulla jos voitan.

Vastaa

Rakastan erilaisia pipoja, joten mukana arvonnassa! :)

Vastaa

Ihania myssyjä! Juuri tuollaista lämmintä ja paksua myssyä olen kaivannutkin. Pihlava-myssy on minunkin suosikkini.

Vastaa

Ihania myssyjä.. Voittaessani haluan Pihlava myssyn.

Vastaa

Aina on kaapissa tilaa uusille myssyille! Ilman muuta mukana arvonnassa.

Vastaa

Kyllä, haluan ihanan myssyn omakseni! Mukana ollaan siis :)

Vastaa

Mukana arvonnassa!

Vastaa

Aivan ihana myssy! Mukana siis arvonnassa!

Vastaa

Voi kyllä myssyä täällä kaivataan!

Vastaa

Mukana arvonnassa! Nää myssyt on niin ihania!

Vastaa

Heippa! Haluan ehdottomasti mukaan arvontaan. Myssy tulisi tarpeeseen.

Vastaa

Ihania myssyjä, lemppari oli Myssy Jää.

Vastaa

Minulla on jo yksi myssyfarmin pipo, mutta toinenkin kelpaisi :)

Vastaa

Osallistun arvontaan

Vastaa

Voisin päästää nykyisen nuhjuisen myssyni eläkkeelle, jos saisin uuden ihanan myssyn Myssyfarmilta.

Vastaa

Mukana arvonnassa! Valitsisin Musta Jää-myssyn :)

Vastaa

Uusi myssy. Jee… olisipa kiva.

Vastaa

Tuollainen myssy olisi kiva talvella..:)

Vastaa

Ensilumi -myssy olisi ihana!

Vastaa

Myssyfarmi <3 original Takala lähtis lämmittämään mun päätä :)

Vastaa

Tarvitsisin myssyn ja valitsisisin kyllä saman kuin Sinä, tyylikäs tuo Pihlava

Vastaa

Osallistun arvontaan! :)

Vastaa

Mukana arvonnassa :)

Vastaa

Mukana arvonnassa, tosi ihania ovat

Vastaa

Kaunis myssy! Kyllä kelpaisi. :)

Vastaa

Osallistun arvontaan, kaunis pipo.

Vastaa

Ihania pipoja! Mukana oon :)

Vastaa

Kiva myssy!

Vastaa

Myssyfarmiin on törmännyt monessa paikassa, kiva!;) Arvontaan osallistun ehdottomasti, aina on tilaa uudelle pipolle.

Vastaa

Myssyt ja pipot ovat ihania. Paleleva nuppi on jotain järkyttävää, joten käytän mielläni suloisia pipoja.

Vastaa

Niin ihania nuo myssyt!

Vastaa

Mukana! :)

Vastaa

Osallistun, kyllä myssyä kaivataan täällä, valkoinen myssy koko L olisi upea.

Vastaa

Osallistun kivaan arvontaan!

Vastaa

Myssy kelpaisi kyllä! Ja kauniita onkin tarjolla <3

Vastaa

Villatuubi Susi olisi ihana ja tarpeellinen, kun niska menee jumiin kylmästä.

Vastaa

Mukaan, on kylmä jo meilläkin päin. Myssy tulisi tarpeeseen.

Vastaa

Minulla on jo varmaan miljoona itseneulottua pipoa, mutta mikä ettei yksi Kuura vielä mukaan mahtuisi eli mukana arvonnassa.

Vastaa

Ihania! Ehdottomasti mukana arvonnassa :)

Vastaa

Voi miten ihania! Minä ottaisin Musta Jää-myssyn. :)

Vastaa

Oi ihanaa. Menninkäinen myssy niin kuvais mun värimaailmaa ja luonnetta tällä hetkellä :D

Vastaa

Ihania! Multa löytyy vaan akryylihirvityspipoja, jotka vetää tukan niin sähköiseksi että niiden käyttö on aika epämiellyttävää.. Hankintalistalla olikin tälle talvelle kunnon pipo, Myssyfarmin pipo kyllä kelpais!

Vastaa

Ihania myssyjä. Mukana!

Vastaa

Oooh ♡ Mukana!

Vastaa

Ihania lämpimiä myssyjä.

Vastaa

Samoin mukana arvonnassa, Pihlava-myssy on minustakin kaunein.

Vastaa

Pohjoisesta tulee…

Vastaa

Nyt kun mainitsit harmaan ja viininpunaisen myssyn, tuli heti sellainen olo, että tarvitsen molemmat! : D
Mukana ollaan siis!

Vastaa

Ihania. Mukana!

Vastaa

myssyfarmi onkin uusi tuttavuus, myssylle tai pipolle olis tarvetta, valkoinen tai vaaleanharmaa isolla tupsulla.

Vastaa

Ihania ajatuksella valmistettuja myssyjä, ehdottomasti mukana arvonnassa :)

Vastaa

Mukana! :)

Vastaa

Myssy massu mossu possu iiihania myssyjä!
Olen mukana arvonnassa

Vastaa

Ihania pipoja! Mukana arvonnassa.

Vastaa

Raidallinen Arkkitehti on suosikkini, mutta kaikkihan nuo ovat huikean houkuttavia! Mukana arvonnassa siis ihan ehdottomasti.

Vastaa

Tarpeeseen tulisi ehdottomasti :)

Vastaa

Osallistun ehdottomasti. Kiva nimi pipollasi, tuttu teksti. :)

Vastaa

Mukana. Ihania myssyjä:)

Vastaa

Mukana ollaan

Vastaa

Mukana arvonnassa!

Vastaa

Nikolai on mun suosikki. Tosin mallistossa on muitakin upeita myssyi.

Leave a Reply to Sini Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.