Parin tunnin edellisöisten unien jälkeen olo on kaikkea muuta kuin freesi, ja päivä on mennyt yksinkertaisia asioita muistellessa. Toisaalta paluu on ihan siedettävä, sillä häämöttäähän se kesäloman pidempi osuus vielä edessä, ja vaikka kroppa ei edellisviikon menossa olekaan levännyt, mieli on sitäkin paremmin. Lomakuvien purkaminenkin on jo alkanut, joten pikapuoliin luvassa yksityiskohtaisempaa matkapostausta. Tänä iltana en kuitenkaan sukella menneen matkan tunnelmiin, vaan suuntaan Hartwall Areenalle KISS:in konserttiin – väsymyksen olisi syytä kadota viimeistään siellä! Löytyykö lukijoiden joukosta muita paikan päälle suuntaavia?

Nyt kun yritän taas totutella työarkeen, on ehkä hyvä hetki palata erääseen toimistoasuuni ennen lomaa. Varastossa odottaa pari muutakin asukuvaa samaisella hameella; se kun on niin tavattoman mukava yhdisteltävä hauskan kuosinsa ansiosta. Pituuskin on oikein toimistokelpoinen ja väritys kesäkauteen sopiva. Nyt musta jakku on vaihtunut keveään valkoiseen pellavableiseriin, joten enää monessa kuvassa ette joudu samaista päällysvaatetta katselemaan – ainakaan ennen ensi syksyä ;)

lindex missoni 28lindex missoni 23lindex missoni 3 Hame: Missoni Lindex / Pusero: Seppälä / Bleiseri: Sheinside, saatu / Laukku: Esprit / Kengät: Friis&Company

Katso myös nämä

2 comments

Vastaa

Tyylikäs asu hieno hame

Vastaa

Kiitoksia :)

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.