Alkuviikko on ollut ihan hillittömän kiireinen eikä hoppu hellitä vielä huomennakaan, mutta toivottavasti viikon loppua kohden! Olen ollut päivät toimistolla ja illalla vielä aktivoitunut muiden menojen äärelle, joten kotiin päästyä olo on näinä molempina päivinä ollut sellainen, että on tehnyt mieli lähinnä olla vain. Siksipä muistikortilla seisoo edelleen kaikki vähänkään tuoreet asukuvat ja turvaudun nyt vanhoihin, hyvin vanhoihin (oikeasti, olisi mulla vieläkin vanhempia, mutta tiedä sitten kehtaako enää julkaistakaan niin vanhoja unohtuneita..;)). Kaivoin siis jostain kaukaa luonnosten kätköstä nämä viime keväältä jääneet asukuvat.

dark green jumper 002

Asu on kyllä kaikkea muuta kuin keväinen tai kesäinen, oikeasti todella syksyinen väripaletiltaan, mutta menköön parempien puutteessa. Sitä paitsi, kohtahan on jo syksy. Vaikken muuten syksyä odotakaan, niin syyspukeutumista kyllä! Lämpö on ihana asia, mutta auringon kuumaksi paahtama toimisto ei, ainakaan noin niin kuin pukeutumisen näkökulmasta. Taidan omistaa ihan liian vähän kesävaatteita (jos unohdetaan rennot lomavaatteet), mutta toisaalta, mitäpä niitä liikaa hankkiakaan kun kesäkausi jää kuitenkin niin lyhyeksi.

green jumper 006dark green jumper 003Neule: Bikbok / Nahkahame: Zara / Kaulakoru: H&M / Korkkarit: Mango

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

6 comments

Vastaa

Nätti asu, laita vaan vanhojakin asukuvia, ei haittaa yhtään, voin saada niistä inspiraatioita omaan pukeutumiseeni ?

Vastaa

Kiitos kovasti! Ja onpa kiva kuulla, ehkäpä täytyykin sitten vain rohkaistua laittamaan myös niitä vielä vanhempiakin asukuvia ruutuun ;)

Vastaa

Sun kohdalla ei kyllä ollenkaan haittaa, vaikka olis kuinka vanhoja asukuvia. Kuitenkin asusi ovat aina yhtä kauniita ja mielenkiintoisia. Tykkään siksi katsella myös sinun vuosia vanhoja postauksiasi. Tämäkin on todella kiva asu, ja ah niin syksyinen, joten on aika täydellinenkin vielä tähän vuodenaikaan. Kohta kuitenkin taas viilenee, se on väistämätöntä!:)

Vastaa

Onpa kiva kuulla, ja kiitos kovasti! Taidankin sitten rohkaistua tipauttamaan ruutuun myös niitä omasta mielestä ikivanhoja asuja :D Ja toden totta, syksy saapuu nopeammin kuin ehkä haluaisi edes ajatellakaan, ja huomaa mielenkin jo lipuvan kaikkia syksyisiä juttuja mietitmään – juuri tänään hypistelin kynttilöitä pitkästä aikaa ja pohdin neulehankintoja. Tästä se syyskausi starttaa ;)

Vastaa

Miten saat tuon mallisen paidan toimimaan noin hienosti? <3 Tai ehkä vika on vaan mun kropassa, mittasuhteet ovat vertikaalisesti erilaiset. Voisit tehdä joskus postauksen erilaisista muodoista ja leikkauksista vaatteissa, sulla selkeesti on yhdistelemisen taito hanskassa.

Vastaa

Voi kiitos, kiva kuulla, että toimii! Kropan rakenne vaikuttaa kyllä ihan tosi paljon siihen mikä toimii ja mikä ei, mullakin on muutamia juttuja, jotka ei vaan yhtään istu omaan ruumiinrakenteeseen vaikka kuinka haluaisi!

Ja kiitos kovasti postausvinkistä! Mieli alkoi heti raksuttaa miten aihetta lähestyisin, joten täytyykin pistää työnalle :)

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.